Uneton Kontulassa

Love Actually -palstalla kerrotaan rakkaustarinoita.

T:Teksti:

K:Kuva: Viivi Prokofjev

Tapasin Tinderissä naisen, jonka kanssa synkkasi. Tästä tulisi elämäni kesä, ajattelin. Uusi työ uudessa kaupungissa, uusi kumppani, miljoonasti mahdollisuuksia seikkailla, touhuta ja peuhata. 

Sitten nainen hävisi. Orastava säätö… tai seurustelu… äh, vitut, rakkaussuhde loppui kuin rikkinäinen VHS-kasetti: kesken kiihkeän seksikohtauksen ruutu alkaakin kohista.

En pääse yli. Järkyttävää yksinäisyyttäni koetan tietenkin parantaa samaisella seuranhakusovelluksella, josta aiemman säädön… suhteen… rakkauden löysin. 

Minusta on tullut huomionkipeä. Huomionkipeyteeni ei yhtään auta se, kuinka Tinderin ilmaisversio vihjailee, että joku on tykännyt profiilistani.

Heikko kun olen, ostin Tinder-plussan. Se maksoi rahaa. Tinder-yritys sai rahaa siitä, että minä koen oloni yksinäiseksi Itä-Helsingissä. Tahdoin tulla huomatuksi, ikävöidyksi ja halutuksi.

Alkuhuumassa läpsyttelin kaikki minusta tykänneet profiilit oikealle ja odotin. He ottivat yhteyttä, tapasimme, mutta treffit olivat keskinkertaisia, seksi tylsää, ja entinen säätö… juttu… äh, vittu exä, täytti mieleni. 

Kuunnellessani tuttujen kauhutarinoita Tinderistä alan toivoa, että minullakin olisi deittejä, jotka kusevat vaateekaappiin tai puhuvat ainoastaan perhokalastuksesta. Oma kauhutarinani on kädenlämpöiset treffit: se, että tyyppi on ihan mukava, että on melko hauskaa ja voisi ehkä tavata uudelleen. Ihan, melko, ehkä. Onko mitään tylsempää?

Olen seurusteluihminen. Kun en seurustele, olen se ärsyttävä jätkä, joka jakaa tylsiä meemejä lukuisiin eri kaveriporukoiden Whatsapp-ryhmiin, jotta joku nauraisi jakamalleni vitsille. Aiemmissa pitkissä suhteissa olen saanut jakaa huumoria turvallisesti sohvalla, ravintolassa, puistossa, missä lie.

Aina kun olen ollut suhteessa, olen kaivannut yksinäisyyttä. Aina kun olen ollut yksin, olen kaivannut suhdetta. Nyt minua pelottaa, että uuden kaupungin tuomat haasteet ja mahdollisuudet jäävät minulta täysin kokematta, koska minua itkettää ja tissuttelen ykköskaljaa asunnossani. Haluan tehdä kaiken, mutta en yksin.

Suhteessa ollessa kesä muljahtelee eteenpäin päivä päivältä, kuin ajaisi BMX-pyörällä pumptrackilla. Pieni kumpare viikko, isompi kumpare kuukausi. Loppusuoralla tajuaa, että niistä talvella tehdyistä kesäsuunnitelmista toteutui ainoastaan telttaretki saaristoon, jossa punkki puri ja ötökkäahdistus iski. Lopulta kesästä ei jää mieleen muuta kuin Stranger Thingsin juonenkäänteet.

Toisaalta Stranger Things on parempi kuin kädenlämmin vaalea lager kädenlämpimässä seurassa. Kolmoskausi on yhä katsomatta. Siispä vielä muutama boost.”

A, 28

Haluaisitko kertoa rakkaustarinasi? Ota yhteyttä: paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi.