Kuvassa Itä-Pasila vuonna 1978.
Kun helsinkiläinen edelleen ihmettelee keskustakirjasto Oodia, piilottelee hänen tietämättään neljän kilometrin päässä Itä-Pasilan betonitornien takana Helsingin pääkirjasto. Osoitteessa Rautatieläisenkatu 8 sijaitseva kirjastorakennus on sijoitettu niin ahtaasti virastotalojen keskelle, ettei moni edes tiedä sen olemassaolosta.
Sen ympäriltä löytyvät muun maussa Uudenmaan ely-keskus, Väylävirasto ja Maanmittauslaitos. Vuonna 1986 valmistunut pääkirjasto on 1970-luvun puolivälissä rakennetun Itä-Pasilan rakennuskannan viimeisiä täydennyksiä: muistutus ajasta, jolloin visioitiin Helsingin hallinnollisen painopisteen ja tiiviin, tehokkaan asuinrakentamisen siirtyvän ahtaasta ydinkeskustasta pohjoista kohti radanvarteen.
Itä-Pasilan suunnitteluajankohdalle ominaiseen tapaan jalankulku on siirretty kävelysilloille ja betonikansille, katuverkko omistettu autoille, ja tornitalot kohoavat katukuiluja varjostaen. Elävää keskustaa siitä ei koskaan syntynyt, palveluista köyhä ja häveliäästi asukkaansa kätkevä virastokeskittymä kyllä. Ankean viehättävästä monumentaalisuudesta huolimatta Pasila on kaupunginosaviihtyvyydestä puhuttaessa ollut yleisesti viljelty vitsi.
Ainakin tähän saakka. Pääkaupunkiseutu on todistanut neljän vuoden ajan kiivainta uudisrakentamista sitten 1970-luvun, asuinrakentamisen aloitusmäärissä mitattuna. Kehärata ja metro ovat luoneet toimitilakysyntää. Samalla satamarannat, teollisuusalueet, kaupunkikeskusten radanvarsialueet ja asemanseudut ovat vapaata riistaa, niitä kaavoitetaan hätäisesti ja joutomaakin on kallista. Tällainen joutomaa oli myös Itä-Pasilan jälkeen kehittämättä jäänyt Keski-Pasila. Kaavassa ammottanut aukko on nyt täytetty ratkaisulla kaikkiin ongelmiin: ostoskeskuksella.
Paitsi että Tripla on paljon enemmän kuin ostoskeskus, joka selvennyksen vuoksi on nimetty Mall of Triplaksi. Se on kaupunki kaupungin sisällä. Ostoskeskusta seuraa hotelli, asuntoja, posti, lisää korkeaa rakentamista, kansalaistorimaista ja kivijalkamaista tilaa, viherkattoja, istutuksia. Triplassa on museo ja Töölön seurakunnan tiloja. Se on samalla Pasilan rautatieasema, ja varmuuden vuoksi sen alle on louhittu metrohalli. Sekä neljä kerrosta pysäköintilaitosta, sillä junan ohella autokaupunki Pasilaan oletetaan yhä saavuttavan autolla.
Kaikkeen tähän Triplan puolestapuhujat (ja aika moni itäisestä kantakaupungista 2010-luvulla asunnon hankkinut) haluavat uskoa. Triplan myötä tuntuu kuin 1970-luvun ideaali kovasta utopiaurbanismista ei koskaan olisikaan vaiennut. Tässä keskustelussa kaupunkitopologia on jälleen palautettu Itä-Pasilaan. Pois ytimestä. Nyt puhutaan seutukeskuksista: että Pasilan tornit ovat maamerkki uudella ”Teollisuuskadun akselilla”, jonka vaikutuksesta Helsingin painopiste keikahtaa kohti itää. Akselin toisen pään merkkaa Kalasataman kauppakeskus Redi, joka ammottaa tällä hetkellä tyhjyyttään.
Syyskuussa 2018 avautunut Redi on kuin talousohjatun rakentamisen synnyttämä Oodin kieroutunut antipartikkeli. Kun viimeksi mainittu saa kehuja keveydestään ja skandinaavisesta mitäänsanomattomuudesta, Redi on synkeä, barokkinen teknopainajainen. Toteutuksen jälki ja käyttökokemus saavat aikaan vaikutelman, että asioisi M.C. Escherin suunnittelemassa maakunta-Prismassa. Yksi asia Redillä ja Oodilla on yhteistä: jos joku ei ole koskaan käynyt siellä, hän kyllä sanoo sen ääneen.
Iltaisin Redi tyhjenee asiakkaista kokonaan ja liiketilat suljetaan roller shutter -kaihtimilla. Käytävillä leijailee ainoastaan hiilihapposavua alakerrassa ilman sen kummempaa dramatiikkaa kuvattavan Big Brother -ohjelman live-lähetyksistä. Vaikka Kalasataman asukasmäärä tulee vielä kasvamaan, ja kaupallisen kiinteistön alkuinvestointien kuolettamiseen ja hitaaseen kasvuun perustuva malli vaatii kärsivällisyyttä, ei voi olla ajattelematta, että Redi ja Tripla ovat koko liiketoimintamallin kuolonkorinaa.
Rediä katsoessa on vaikea uskoa, että Tripla olisi paremmista runkoliikenneyhteyksistään huolimatta koskaan Helsingin kakkoskeskusta. Sitä varten sen pitäisi ensin pystyä myymään tuotteita siinä missä Redinkin olisi pitänyt pystyä. Kaupan tulevaisuus ei ole Tripla, vaan Amazonin logistisesti täydellinen automatisoitu välivarasto optimoituine neliöineen ja halpatyövoimineen jossain Keski-Euroopassa. Samalla kun ostoskeskusten neliömäärä nälän myötä kasvaa suhteettomaksi, tilaajat käyvät epätoivoisiksi. Espoonlahden Lippulaivaa rakennuttava Citycon haluaisi Espoon kaupungin tiloja vuokralaisikseen ja toisaalta kirjastoista ja seurakuntayhtymistä toivotaan pelastusta autioituville lähiöostareille.
Kaikki eivät tunnusta tätä kehitystä. Eihän Triplan tarvitse olla pelkkä ostoskeskus tai pelkkä kaupunkikeskus. Se voi olla myös elämäntapa- ja identiteettikeskus. Kaupunkiaktiivin mielestä ylellisyyttä on se, että ostoksensa voi viimein tehdä Triplan Prismassa ja ne voi sitten kuljettaa Kumpulaan kuormapyörällä tai yhteisomistuksessa olevilla maitokärryillä (en muuten keksi tätä esimerkkiä omasta päästäni!). Ylellisyyttä on, että työmatkalaiset pysähtyvät Pasilaan ostamaan urheiluvälineitä kuin pahvikahvia on the go. Ja perheen päivittäistavarat viikonlopun mökkireissua varten. Suomessa riittää kyllä aaltopeltihallikauppakeskuksia, kuten Lempäälän Ideapark, jossa on pinta-alaa enemmän kuin Triplassa kerrosneliöitä yhteensä, mutta maaseutua ei voi tuoda. Mieleen tulee vanha latteus siitä, kuinka Merihaka rakennettiin veden äärelle, jotta maalaiset saisivat soutuveneensä laituriin, eikä rakennemuutos ahdistaisi niin paljon.
Jos mikään muu ei enää vedä, kiinteistökehitysjohtajat yrittävät saada meidät kuvittelemaan, että ostoskeskus on paikka, johon tullaan viihtymään ja viettämään aikaa. Että ostoskeskus täytyy oppia näkemään julkisena tilana. Todellisuudessa ainoa ryhmä, joka ostoskeskuksessa ”hengailee” vapaaehtoisesti ovat teini-ikäiset. Ja heidätkin yritetään häätää ulos klassisella musiikilla. Ostoskeskus on aina ollut paikka outsidereille ja nyt siitä on itse tullut outsider. Kun ostoskeskuksen houkuttavuutta yritetään kohentaa, aletaan puhua viheralueista, puistonpenkeistä ja inhimillisestä mittakaavasta. Oodin äärellä Töölönlahdella nämä kaikki muuten yhdistyvät valtavassa kansalaispuistossa, jota kukaan ei käytä.
Triplassa julkinen tila ja sen spontaani käyttö tiivistyy syvävedetystä teräksestä muotoillulla trypofobisella seinäprofiililla päällystettyyn ”kivijalkaan”, jonka kautta ihmiset pistäytyvät kasuaalisti asioimaan sisään ja ulos kuin toukat casu marzu -juustoon. Kun ostoskeskukseen Dallasissa tai Dubaissa rakennetaan jäähalli, suomalaiseen rakennetaan tekobiitsi ja surffisimulaattori. Tämä kertoo ostoskeskuksista kaiken olennaisen: ne ovat unelmia, jotka ovat usein liian typeriä ollakseen totta. (Redissä on muuten lentosimulaattori – en osaa edes ajatella mille se on analogia.)
Triplan erottaa viereisestä Itä-Pasilan 1970-luvun rationalisoidusta betoniutopiasta vain se, että Triplan utopiat ovat artesaaniutopioita. Ensimmäinen paketoi työväenluokat maitotölkin kokoisiin asuntoihin, jälkimmäinen keksi, että myös hyvätuloisen keskiluokan voi paketoida ja antaa heille kaupallisen tilan olohuoneeksi, pihamaaksi ja julkisen sektorin yhteispalvelupisteeksi. Kutsua sitä kaupungiksi.
Tripla hiljenee yhdeksän aikoihin illalla. En ole koskaan nähnyt mitään kaupallista tilaa yhtä siivottomana; henkilökunta ei tietenkään ole lakaisukoneineen ja kärryineen päässyt tungoksesta täydelle lattialle hetkeksikään. Popcornia on kylvetty ympäriinsä, tekobiitsin(?) hiekkaa on joka paikassa. Hengailuun tarkoitetuille penkeille ei voi istua, sillä ne ovat kauttaaltaan pahvimukien ja vauvanvaippakääreiden peitossa. Tältä kauppakeskus näyttää, kun ihminen on poistunut. Mietin yhdysvaltalaisia ghost mall -tienvarsiostareita. Kuulemma ne eivät kelpaa enää edes talonvaltaajille, vaan luonto ottaa ne hiljalleen takaisin. Yritän visualisoida Triplaa, Rediä, Grania, Selloa ja Isoa Omenaa 20 vuoden päästä: mieleeni palaa uhkaavasti pimeässä lähestyvää pesukarhulaumaa esittävä meemi vuosien takaa. Sen kuvateksti on: ”Death is coming. Eat trash. Be free.”
