Oh, the sun is going down for Mister Bouie,
As he’s singing with his class of nineteen-two.
Oh, mother country, I do love you.
Oh, mother country, I do love you.
Silmät kostuvat, kun John Stewartin Mother Country alkaa soida matkalla Kuusta kotiin. Ensin kappale soi Apollo 11:n sisällä leijuvalta kasettinauhurilta, sitten se alkaa pauhata muun arkistokuvamateriaalin taustalla. Lennonjohto Houstonissa, merellä valmiudessa oleva lentotukialus Hornet, kaikki odottavat astronautteja takaisin Maahan.
Ilmakehään saapumisen jälkeen tulee blackout, kun ilma ionisoituu hirvittävää vauhtia alas tulevan laskeutumiskapselin ympärillä. Epätietoisuus kestää noin kolme minuuttia. Kestääkö kapseli ilmakehän kitkan aiheuttaman lämmön, pääsevätkö astronautit elossa takaisin ihmiskunnan pisimmältä tutkimusmatkalta?
Minua pelottaa, vaikka tiedän, että Apollo 11 palasi turvallisesti Maahan 50 vuotta sitten. Niin onnistunut uusi Apollo 11 -dokumentti on.
Vielä enemmän pelottaa elokuvan puolivälissä, kun Neil Armstrong otti ohjat tietokoneelta kuumoduuli Eaglessa ja etsi sopivaa laskeutumispaikkaa Kuun pinnalle. Varoitus ”1202” ilmestyy välillä ruutuun ja kuuluu arkistonauhoissa. Lennonjohto antaa luvan jatkaa, kun varoitus ensimmäisen kerran häviää, kunhan se ei toistuisi.
Varoitus toistuu, silti jatketaan. Ääninauhat ovat täynnä teknistä kieltä. Kuva sen sijaan, se on vain yhden kameran kuvaama lähestyvä Kuun pinta Eaglen ikkunasta. Taustalla soi dokumenttia varten sävelletty konemusiikki, jonka tekemiseen on käytetty vain sellaisia instrumentteja ja laitteita, jotka olivat olemassa jo vuonna 1969.
Tiedän, että laskeutuminen onnistuu. Mutta dokumentti vie katsojansa 50 vuoden taakse, jolloin onnistuminen oli kaikkea muuta kuin varmaa. Aivan kuin laskeutuminen tapahtuisi juuri nyt.
Tuo juuri nyt -tunne on Apollo 11 -dokumentin suurin onnistuminen. Ohjaaja Douglas Miller ja muut tekijät ovat käyneet läpi 11 000 tuntia arkistoissa lojuneita ääninauhoja ja restauroineet 50 vuotta sitten kuvatut ja unohdetut 70 mm -filmimateriaalit niin, että erityisesti dokumentin alussa ei lainkaan tiedä, mistä vuodesta on kyse. Kaikki on niin tarkkaa ja yksityiskohtaista.
Kun Saturn V -rakettia siirretään laukaisupaikalle Cape Canaveralissa Floridassa, taivas on täydellisen sininen. Hitaasti liikkuvan alustan vierellä ihmiset näyttävät mitättömän pieniltä. 110-metrinen Saturn V -raketti on edelleen korkein ja voimakkain koskaan käytetty raketti. Dokumentissa valmistelut näyttävät siltä kuin ne olisi tehty tänä vuonna.
Sitten näytetään aivan yhtä yksityiskohtaista kuvaa Floridaan laukaisua seuraamaan kerääntyneestä kansanjoukosta. Se tarjoaa katsojalle ajankohdan, ja ajankuvan. Paljon on muuttunut, mutta karavaanarielämä on edelleen samanlaista. Ja bileet parkkipaikalla, se jos mikä on edelleen amerikkalaista.
Kun Saturn V -raketti sitten lähtee Apollo 11 nokassaan, tuntuu jälleen kuin olisin paikan päällä. 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1, LIFTOFF. Meteli huimaa. Ja soundtrack! Kun se pääsee etualalle, ja kun samalla raketti saavuttaa dynaamisen paineen maksimin ja sen ympärille tiivistyy pilvi vesihöyryä, hengitys salpautuu hetkeksi.
Apollo 11 näyttää ihmisten ensimmäisen käynnin Kuussa kronologisessa järjestyksessä, viimeisistä valmisteluista paluuseen saakka. Kahdeksan päivää on tiivistetty puoleentoista tuntiin. Mitään myöhemmin tehtyjä jälkiviisaita haastatteluja ei ole, eikä juuri minkäänlaista kontekstia tarjota.
Kaikki on pelkkää arkistokuvaa ja -ääntä, lukuun ottamatta soundtrackia ja paria reitin näyttävää graafista esitystä. Yhdessä kohtaa tehdään nopeita leikkauksia kolmen astronautin eli Armstrongin, Buzz Aldrinin ja Michael Collinsin lapsuuden kuviin, kun dokumentissa kuvitellaan, mitä tuntemattomaan matkaan lähtijät mahdollisesti pohtivat paria tuntia ennen laukaisua. Aivan lopuksi kuullaan ja nähdään presidentti John F. Kennedy, joka halusi amerikkalaiset Kuuhun ennen vuosikymmenen loppua vuonna 1961.
Apollo 11 luottaa katsojaansa. Oliko Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisessä avaruuskilvassa mitään järkeä? Kannattiko Kuuhun ylipäätään lähettää ihmisiä? Entä samaan aikaan vellonut kansalaisoikeusliike, entä Vietnamin sota? Mitä hyötyä kuukävelyistä oli? Kysymyksiä ei esitetä, mutta dokumentti antaa katsojilleen vastauksia, tulkinnoista riippuen.
50 vuotta sitten ihmiskunta teki jotain, mistä oli unelmoitu satoja vuosia. En osaa kuvitella, että siitä voitaisiin tehdä Apollo 11 -dokumenttia parempaa summausta.
6/5.
Apollo 11 elokuvateattereissa 15.8.
