Elonkirjon vararikko

Antakaamme metsien olla metsiä, sillä muuten meidän käy kalpaten.

T:Teksti:

K:Kuva: Viivi Prokofjev

Mitkä näette keskeisinä keinoina luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja parantamiseksi?” Tämä oli hallitustunnustelija Sdp:n kysymys 1c muille puolueille ja itselleen huhtikuun lopussa.

Hienoa, että asiaa ylipäätään kysyttiin! Ilman elonkirjoa ei ole ihmisiä eikä ikuisia ponnisteluja 75 prosentin työllisyysasteen eteen.

Elonkirjon ylläpidossa ei voi edes piiloutua muun maailman tekemättömyyden taakse. ”MIKSI TEHDÄ MITÄÄN KOSKA KIINA ULIULIULI?!?!”

Nimenomaan ilman paikallista, Suomelle ainutlaatuista elonkirjoa olemme lopulta tuhon omia yhteiskuntana.

Tämän kertoo ja näyttää raportoinnillaan Juha Kauppinen tuoreessa, huhtikuussa julkaistussa kirjassaan Monimuotoisuus. Se on ensiluokkaista suomenkielistä pitkän muodon tiedejournalismia, jota ei voi kuin suositella.

Ensinnäkin se opettaa, ettei elonkirjossa kannata keskittyä lajeihin. Kyse on populaatioista.

”Jos jonkin alueen kimalaiset ja mehiläiset häviävät, nämä lajit voidaan yhä luokitella kaikilla tunnistettavilla tasoilla elinvoimaisiksi, mutta ongelma on fataali ihmiselle, koska paikalliset populaatiot katoavat, eikä ruokakasveilla ole pölyttäjiä”, Kauppinen kirjoittaa.

Eri lajien paikalliset populaatiot elävät ekosysteemeinä aina jossain elinympäristössä. Suomessa noita elinympäristöjä tuhotaan tai vähintään heikennetään koko ajan.

Ironista on, että toisinaan luonnon monimuotoisuutta köyhdyttämällä on synnytetty ongelma, jota yritetään korjata köyhdyttämällä elonkirjoa entisestään.

Kauppisen yksi esimerkki on kirjanpainaja, melko yleinen kaarnakuoriainen. Joskus niiden määrä kuusikoissa kasvaa epidemiaksi asti. Talousmetsien (joissa on jo valmiiksi huono elonkirjo) harventamisesta johtuva lämpö ja paahteisuus villitsee kirjanpainajia.

Ratkaisu on viime vuosina ollut, että mikäli kirjanpainajien vaivaamia kuusia havaitaan, hakataan koko metsikkö pois.

Ojasta allikkoon. Mitä köyhempiä olemme, sitä helpompi on köyhtyä lisää.

Suuri elonkirjo kun nimenomaan antaa luonnolle paremmat mahdollisuudet sopeutua tuleviin muutoksiin. Ekosysteemi, jossa jokaisessa pienessä lokerossa ja sopessa on siihen sopeutunut populaatio eri lajia, pitää sisällään myös luonnon tulevaisuuden. Kun olemme köyhdyttäneet luontomme valmiiksi, ilmastonmuutos tulee ja tappaa.

Vastaus Sdp:n kysymykseen on periaatteessa helppo. Antakaamme metsien olla metsiä.

”Jos halutaan tuottaa tulevia mullistuksia kestäviä elinvoimaisia ekosysteemeitä, joissa on lajirikasta metsäluontoa, paras menetelmä on antaa luonnon kasvattaa suuri metsä, jossa tarjolla on kaikkien puulajien kaikissa kierron vaiheissa olevia puita pienestä taimesta vuosia sitten kuolleisiin monisatavuotiaisiin jättiläisiin. Näin syntyy erilaisia elinympäristöjä, joihin sopeutuneen elämän monimuotoisuutta ihminen ei pysty ylittämään.”

Amen.