Kaikille oma podcast

Podcastin p tarkoittaa pakkomiellettä.

T:Teksti:

K:Kuva: Viivi Prokofjev

Jos tekee podcastia, mutta kukaan ei kuuntele, onko sitä todella olemassa?

Ennen samanlainen kysymys piti esittää bloggaajille ja sitä ennen puille, mutta blogit ovat niin 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä ja puut, no, metsissä asuu enää keskustalaisia, puut kuuluvat heille. Kaikilla, jotka haluavat ilmaista itseään, täytyy olla 10-luvun viimeisenä vuotena podcast.

Siltä ainakin tuntuu: uusiin suomenkielisiin podcasteihin törmää jatkuvasti. 2000-luvun tähän mennessä ainoa uusi taidemuoto on vihdoin lyömässä läpi myös Suomessa. Ehkä.

Valitettavasti useimpien suomenkielisten podcastien kohdalla standup-koomikko Jukka Lindströmin Twitter-huomautus pitää paikkansa: ”Vinkki suomalaisten podcastien tekijöille. Tallenne kahden tai kolmen samanmielisen toimittajan keskustelusta ei ole hyvä podcast. Itsensä kanssa erimieltä olevan ihmisen yksinpuhelukin on kiinnostavampi.”

Joko noin niin kuin Lindström sanoo (pois lukien Slaten Political Gabfest, se on käsikirjoittamattoman toimittajakeskustelun upein iteraatio) tai sitten niin, että uusi pod-cast on jonkun puolitunnetun influencerin kasvojenkohotusoperaatio. Joka tapauksessa kuunnella tällaisia podcasteja ei jaksa.

Joidenkin podcastien vallankumouksellisuus ja monien surkeus johtuu samasta asiasta: kun blogia varten täytyi olla sentään jonkin verran kirjoitustaitoa, podcastin luomista varten ei oikeastaan tarvitse kuin mikin ja erillisen applikaation puhelimeen tai läppärille. Puhetta ihmisissä riittää.

Yhdysvalloissa ja muussa angloamerikkalaisessa maailmassa, missä uusi taidemuoto on kehittynyt pisimmälle, on oma podcast lähes jokaiselle kuviteltavissa olevalle nichelle. Kiinnostaako kasvinhoito? Ei ongelmaa. Sopranos? Jokaisen jakson analyyttisesti ja oivaltavasti purkavia podcasteja on useampia. Kokeellinen hörhöily? Jon Mooallemilla on podcast nimeltä Walking, jonka jaksoissa kävellään tunnin verran metsissä – sanomatta mitään. Ja niin edelleen.

Jos ja kun joku edelleen kysyy, miksi kuunnella podcasteja, nehän ovat vain radio-ohjelmia, eikä radiotakaan tule koskaan kuunneltua, vastaus ovat nämä kokeelliset projektit ja niche-show’t. Ne eivät olisi mahdollisia radiossa eivätkä missään muuallakaan.

Parhaimmilla podcasteilla vaikuttaa olevan yksi yhteinen piirre: niiden todellinen aihe on podcastin tekijä/juontaja ja hänen oikkunsa. Myös maailman kuuluisin ja yli 340 miljoonalla latauskerralla myös suosituin podcast Serial jakaa tämän piirteen.

Osaavimmat suomalaiset tekijät tietävät tämän. Mikä on Antti Holman Auta Antti! -podcastin aihe? Niinpä.

Jopa työ- ja elinkeinoministeriöllä on oma podcast, 75%. Harmi, että konsepti on juontaja Reetta Räty haastattelemassa vaihtuvia vieraita. Liian kliinistä. Mikäli podcast olisi ministeriön tyyppien houreiseksi muuttuvaa pähkäilyä siitä, miten työllisyysaste saadaan nostettua 75 prosenttiin, kuuntelisin jokaisen jakson.

Podcastin p tarkoittaa pakkomiellettä.