Älä luovuta, kulta

Näin anonyymi 29-vuotias oppi rakastamaan. Love Actually -palstalla kerrotaan rakkaustarinoita.

T:Teksti:

K:Kuva: Viivi Prokofjev

”Minä en ole oppinut tekemään töitä asioiden eteen. Tiedän, että se kuulostaa pahalta, mutta se on totta.

Olen luonnostani hyvä monessa asiassa – tiettyyn pisteeseen saakka. Aina kun se piste on tullut vastaan, olen siirtynyt seuraavaan asiaan. Seuraavaan harrastukseen, projektiin, uraan. Seuraavaan kumppaniin.

En ole oppinut tekemään töitä, olen oppinut juoksemaan karkuun. Olen lähtenyt aina, lähtenyt ennen kuin tulee se hetki, kun täytyy kohdata itsensä. Kun täytyy nöyrtyä, ottaa vastuu omista teoistaan ja ryhtyä töihin rakkauden säilyttämiseksi.

Tai näin oli, kunnes tapasin hänet.

On yö. Hän on kysynyt, haluaisinko puhua hänen kanssaan yhdestä asiasta. Asiasta, josta puhumatta jättäminen on ollut rikkoa meidät. Sanat tarttuvat kurkkuun, käyn keskustelun mielessäni, kuvittelen että minusta näkee läpi. Mutta ei minusta näe. Ei tietenkään.

Itken, revin hiuksia, vihaan itseäni. Haluan luovuttaa, lähteä, jättää. En siksi, etten rakastaisi – oikeastaan täysin päinvastaisesta syystä. Rakastan niin paljon, että haluan pelastaa hänet itseltäni.

Mutta hän ei anna minun mennä. Hän ottaa minut hiljaa syliin, silittää selkää, kuiskaa pehmeästi korvaan: ”Älä luovuta, kulta.”

On seuraava yö, ja yhtäkkiä minä pystynkin. Pystyn puhumaan siitä, mistä en edellisenä yönä pystynyt. Siitä, mistä en ole puhunut yhdessäkään parisuhteessani ennen tätä. Puhun seksistä. Vaikeasta, kipeästä, itseinhon täyttämästä suhteestani seksiin.

Hänen vuosia kestänyt järkähtämätön uskonsa minuun ja meihin avaa minussa viimein jotain, mikä on ollut kiinni koko elämäni ajan. Viimein annan sen avautua. Hänen loppumaton halunsa tehdä töitä rakkautemme eteen on korjannut minussa pienestä halkeamasta kasvaneen kuilun. Osan siitä, ainakin.

Kun makaan sängyllä pitkän keskustelun jälkeen, tunnen itseni piinaavan jännittävässä elokuvassa kilometrin korkuiselle vuorelle ilman turvaköysiä kiivenneeksi vapaakiipeilijäksi. Olen päässyt huipulle, saavuttanut jotain, mikä saa minut tuntemaan itseni väärän sijaan oikeaksi.

”Mitä seuraavaksi?” kiipeilijältä kysytään. Vuoret eivät nimittäin lopu kesken, eikä elämä ole koskaan valmis.

Mutta viimein minä olen valmis tekemään töitä.

Hänen ansiostaan minä opettelen avaamaan itseäni, luottamaan, keskustelemaan. Jäämään. Hänen ansiostaan minä opettelen rakastamaan.”

N, 29

Haluaisitko kertoa rakkaustarinasi? Ota yhteyttä: paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi.