Talvella käteeni sattui Juhani Ahon novelli Siihen aikaan kun isä lampun osti. Novelli kertoo perheestä, jossa isä on päättänyt ostaa taloon öljylampun – onhan sellainen jo pappilassakin, ja öljylamppu valaisisi päreitä paremmin. Talon vanha isäntä Pekka ei kuitenkaan innostu öljylampusta ja kehityshömpötyksestä, vaan päättää jatkaa talon valaisemista entiseen tapaan puupäreitä polttamalla. Muutosvastaisuudesta suuttuneena isä ajaa Pekan päreidensä kanssa saunaan asumaan.
Uuden ajan tulemista ja nostalgiaa kuvaavan novellin ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 136 vuotta.
O tempora o mores, huudettiin marginaaliin ajettujen 2010-luvun yliopistoaktivistien joukossa vielä jokunen vuosi takaperin. Eihän meidän y- ja z-sukupolviamme kiinnosta muu kuin oma napa: olemme kollektivisointiin ja vaikuttamiseen kykenemättömiä individualisteja käpertymässä omaan hedonismiimme. Olemme pullamössösukupolvea ilman maanpuolustustahtoa, poliittista organisoitumista tai työmoraalia – kauniiden illuusioiden pumpulikuplassa mukavoituva, talvisodan henkeen kykenemätön nuoriso matkustelemassa Aasian paratiisirannoille laulamaan Bob Marleyta: ”emancipate yourself from mental slavery”.
Kunnes yksi 15-vuotias ruotsalainen päätti muuttaa historian suunnan.
Ilmastoahdistus on ajan henki, se on meidän sukupolvikysymyksemme. Hiilidioksidia on ilmassa uuden tutkimuksen mukaan enemmän kuin kolmeen miljoonaan vuoteen. Maailman merissä pyörii valtioiden kokoisia roskalauttoja. Globaali ruoantuotanto on vaarassa romahtaa, mikä jättäisi jälkeensä aliravittuja, piestyjä ja kriisien runtelemia ihmiskohtaloita vailla toivoa paremmasta huomisesta. Eläinlajien massasukupuuttoaalto pyyhkii metsiä ja hävittää viimeisiä tiikereitä ja pandoja samalla, kun vallastansa huumaantuneet politiikan setämiehet imevät kuiviin planeettamme luonnonvaroja asevarustelun ja talouskasvun nimissä.
Ilmastonmuutos uhkaa tehdä planeetastamme post-apokalyptisten elokuvien taidenäyttelyn, ihmisen aiheuttaman tuhon alttarin.
Mutta tämänhän te kaikki jo tiedätte.
Ilmastonmuutos on jo ratkaistu. Näin aloitti globaalin ilmastolakkoliikkeen perustanut, nykyisin 16-vuotias Greta Thunberg puheessaan Tuomiokirkon portailla lokakuussa 2018, kun 8 000 ihmistä kokoontui osoittamaan mieltään politiikan setien aiheuttamaa samsaraa kohtaan. Pullamössösukupolvi valui vihdoin kaduille, kun globaalina ilmastolakkopäivänä sadattuhannet poliitikkojen ilmastotoimiin pettyneet nuoret huusivat ilmastoahdistustaan yli 120 maan toreilla.
Ilmastonmuutos on meidän talvisotamme ja ilmastolakko meidän Vanhan valtauksemme, mutta yhtäkkiä se ei politiikan sedille kelvannutkaan, vaikka nyt on kyse kaikesta maasta mitä on olemassa. Journalismista tuttu totuusharha siirtyi politiikkaan, kun keskustelutilaisuudesta toiseen puolueiden kärkipoliitikot esittelivät ylväinä retorista huolta ilmastonmuutoksesta, vaikka asiantuntijat muistuttivat kerta toisensa jälkeen, ettei suurin osa eduskuntapuolueista ole sitoutunut riittäviin toimiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi kriittiseen 1,5 asteeseen.
Mutta sitähän politiikka on: opportunismia, vastuunvälttelyä ja populismia. Politiikkaan kuuluva rakenteellinen opportunismi pakottaa setämiehet kääntämään katseensa kerta toisensa jälkeen kohti suuremman äänisaaliin pottia: keski-ikäisiä ja eläkeläisiä äänestäjiä.
Siksi poliitikot puhuvat irvokkaasti kestävyysvajeesta ja talouskasvusta, joita synnytystalkoilla ja tehokkuusajattelulla meidän nuorten pitäisi ylläpitää sillä hinnalla, että planeettamme saattaa meidän elinaikanamme muuttua asuinkelvottomaksi rovioksi.
Poliitikot kauhistelevat mediassa vuosi toisensa jälkeen nuorten alhaista äänestysintoa, mutta kun kokonainen sukupolvi on viimein noussut vaatimaan oikeuttamme raikkaaseen ilmaan, puhtaaseen luontoon ja uskoon tulevasta, kääntävät he kylmän viileästi kasvonsa kohti suuremman äänisaaliin ikäluokkia.
Setien rakentama maailma on juoksemassa kohti globaalia itsetuhoa, eivätkä he muutosvastarinnastaan sokaistuneena uskalla tehdä korjausliikettä. Arkadianmäen ja maailman parlamenttien dinosaurukset tulevat jatkamaan pitkän kepillisen valuttamista lapsiensa murokulhoihin niin kauan, kunnes nuorten ääni tulee kuuluviin.
Toisin kuin Juhani Ahon novellissa, ei vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa ketään voi eristää saunaan mielipiteidensä kanssa. Siksi nuorten ainoa toivo on nousta barrikadeille ja vaaliuurnille. Kerta toisensa jälkeen.
Sitä paitsi, ei setiä tarvitse eristää saunaan – he istuvat
siellä jo vapaaehtoisesti päättämässä asioistamme. Jokaiselle tosin alkaa olla
selvää, että ilman meitä herrat saunovat valtapäissään koko maailman poroksi.
