Joulukuussa helsinkiläinen Mirna Shampemba sai puhelun poliisilta. Hänen olisi otettava passinsa mukaan ja tultava asemalle keskustelemaan maasta karkottamisesta.
Shampemba syntyi vuonna 1990 Kongon demokraattisessa tasavallassa, silloisessa Zairessa. Hänen isänsä kuului poliittiseen oppositioon, minkä vuoksi perheen oli muutettava pois maasta, kun Shampemba oli vielä taapero.
Ensiksi perhe päätyi Etelä-Afrikkaan. Kun Shampemba oli kymmenen, matka jatkui Suomeen – maahan, jossa lasten olisi varmasti hyvä kasvaa, vanhemmat ajattelivat.
Shampemba oppi nopeasti suomen kielen, pelasi koripalloa ja kasvoi aikuiseksi Suomessa. Hänen tilapäinen oleskelulupansa muutettiin jatkuvaksi. Lukion jälkeen Shampemba haki opiskelemaan kauppatieteitä Yhdysvaltoihin, sai paikan ja lähti.
Se päätös koitui myöhemmin hänen kohtalokseen.
Shampemban opintojen aikana hänen siskonsa ja äitinsä saivat Suomen kansalaisuuden. Shampemballe kansalaisuutta ei myönnetty, koska hänen virallinen osoitteensa ei tuolloin ollut Suomessa. Samalla oleskelulupakin vanhentui.
Shampemba palasi kotiin vuonna 2015 turistiviisumilla. Sen jälkeen byrokratian kanssa taistelu on tullut hänelle tutuksi. Vuonna 2017 Shampemba sai kielteisen oleskelulupapäätöksen, jota Maahanmuuttovirasto perusteli seuraavasti:
”Hakija on vapaaehtoisesti muuttanut pois Suomesta vuonna 2009 opiskellakseen Yhdysvalloissa, ja hän on palannut takaisin Suomeen vasta vuonna 2015.”
Perustelu on Shampembasta outo.
”Asianajajani sanoi, että eihän suomalaiselta oteta kansalaisuutta pois, jos matkustaa tai opiskelee ulkomailla. Viranomaiset painottavat, että olen vapaaehtoisesti ollut muualla. Että kukaan ei pakottanut minua lähtemään.”
Shampemban paluu osui niin sanottuun pakolaiskriisiin, vuoteen, jolloin Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Kriisi kiihdytti julkista keskustelua maahanmuutosta entisestään ja tarjosi äärioikeistolle lisää materiaalia uhkakuviin. Ilmapiiri maahanmuuton suhteen kiristyi.
Se johti maahanmuuttoa ja ulkomaalaisia koskevan lainsäädännön muutoksiin. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun toteuttaman empiirisen tutkimuksen mukaan myös Maahanmuuttoviraston tulkinnat hakemuksista kiristyivät selvästi.
Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että Maahanmuuttovirasto on vuoden 2015 jälkeen myöntänyt suhteessa huomattavasti aiempaa vähemmän turvapaikkoja. Vertailujaksolla 14 prosenttia päätöksistä oli kielteisiä, kun taas vuoden 2015 tapahtumien jälkeisellä jaksolla 79 prosenttia päätöksistä oli kielteisiä. Hakijaprofiileissa ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia.
”Kyllähän se näin on, että linjaa kiristettiin”, kommentoi Pekko Vuorio, Maahanmuuttoviraston entinen ylitarkastaja.
”Maahanmuuttovirasto oli ja on itsenäinen organisaatio sisäministeriön alla. Sisäministeriö kuitenkin tulosohjaa sitä. Kiistetään, ettei sisäministeriö linjaa Maahanmuuttoviraston toimia, mutta kyllähän se vaikuttaa, mitä sieltä päin toivotaan tulosten olevan.”
Maahanmuuttoviraston työntekijät pitivät turvapaikanhakijoiden syitä ja pelkoja merkittävästi harvemmin uskottavina vuonna 2017 ja vaativat myös huomattavasti yksityiskohtaisempia todisteita kuin vuonna 2015, ennen pakolaiskriisiä, viime vuoden tutkimuksessa havaittiin. Tuloksissa painotettiin, ettei muutosta voida selittää ulkomaalaislainsäädännön muutoksilla, vaan keskeinen tekijä on Maahanmuuttoviraston linjan kiristyminen.
”Sitähän virkamiehet tekevät – toteuttavat lainsäätäjien tahtoa. Ei siihen tarvita mitään suoraa käskyä. Itsenäisyys tarkoittaa enemmän sitä, että lainsäädäntöä sovelletaan itsenäisesti.”
Linjan kiristyminen on huomattu myös ulkomailla. Ranskalainen hallinto-oikeus ei vuonna 2017 suostunut palauttamaan irakilaista turvapaikanhakijaa Suomeen Dublin-sopimuksen nojalla. Oikeus katsoi, että Suomessa riski pakkopalautukseen ja ihmisoikeuksien rikkomiseen on liian suuri.
Iloisen kotiinpaluun sijaan Shampembaa odotti Suomessa hakemusrumba. ”Ensin suurlähetystöstä sanottiin, että voin uusia oleskelulupani kun palaan Suomeen, mutta palatessani Maahanmuuttovirasto sanoi, että tämä ei onnistu. Jouduin hakemaan muuta oleskelulupaa, jotta voin jäädä kotiin”, Shampemba sanoo.
”Lopulta päädyin hakemaan kouluun, jotta voisin hakea opiskelijan oleskelulupaa ja tämän jälkeen kansalaisuutta.”
Ammattikorkeakoulun pääsykokeen tuloksia odotellessaan Shampemba lähti pariksi kuukaudeksi Kongoon, sillä turistiviisumin voimassaolo päättyi. Tämä oli Shampemban ensimmäinen pitkä matka synnyinmaahan.
”Oli se aika dramaattinen muutos, kun ei voinut esimerkiksi liikkua vapaasti”, Shampemba sanoo.
Shampemban isä asui Kongossa, ja tytär vietti aikaa hänen kanssaan. Muut läheiset asuvat Suomessa tai Etelä-Afrikassa.
”Kun kuulen jostain kiinnostavasta työstä tai suunnittelen ensi vuotta, tajuan, että enhän minä voi sitoutua mihinkään.”
Kun koulusta sitten tuli viesti, että Shampemba oli päässyt opiskelemaan, hän haki oleskelulupaa lähimmästä Suomen suurlähetystöstä eli Tansaniasta. Kongosta pääsi Tansaniaan vain lentämällä Sambian kautta.
Myös tähän lentomatkaan tultaisiin myöhemmin viittaamaan kielteisissä oleskelulupapäätöksissä. Päätös vuodelta 2017: Shampemba on ”matkustellut passinsa leimojen perusteella runsaasti eri Afrikan maissa, mukaan lukien kotimaassaan Kongon demokraattisessa tasavallassa”.
Päätös viittaa kolmeen maahan, joissa Shampemba vieraili vuonna 2015, koska Suomen oleskeluluvan hakeminen vaati sitä. Päätöksen mukaan Shampemba on lisäksi ”kielitaitoinen ja koulutettu nainen”, jonka ei voida katsoa ”joutuvan Kongon demokraattisessa tasavallassa kohtuuttomiin olosuhteisiin”.
Kielteiset päätökset eivät missään kohtaa kiellä Shampemban suomalaisuutta tai hänen siteitään Suomeen, vaan perustuvat ennen kaikkea logiikkaan, että hän pärjäisi myös Kongossa.
”Varmaan pärjäisinkin siellä. Lähes kuka vaan suomalainen voisi muuttaa mihin tahansa aikuisena ja luultavasti pärjäisi jotenkin. Mutta Suomi on minulle koti. Koen olevani kaikin tavoin suomalainen.”
Shampemba palasi opiskelijan oleskeluluvalla Suomeen, mutta haki pian jatkuvaa oleskelulupaa muulla perusteella. Kävi nimittäin ilmi, ettei opiskelijan oleskeluluvalla voinut hakea Suomen kansalaisuutta. Lisäksi Shampemba haki jatkuvaa oleskelulupaa, koska halusi tehdä töitä. Opiskelijan oleskeluluvalla saattoi työskennellä vain rajatusti. Shampemba vetosi myös kiinteisiin siteisiin Suomessa.
”Kotini ja perheeni ovat Suomessa, joten se tuntui itsestään selvältä.”
Shampemba haki oleskelulupaa muulla perusteella kesäkuussa 2016. Hänelle kerrottiin, että käsittelyssä menee puoli vuotta. Tuli uusi vuosi, mitään ei kuulunut. Lopulta elokuussa vuonna 2017 eli yli vuotta myöhemmin saapui kielteinen päätös.
Maahanmuuttovirasto vetosi päätöksessä siihen, että oleskeluluvan myöntäminen muulla perusteella on poikkeuksellista tapauksissa, joissa myöntämisperusteena ovat hakijan Suomeen syntyneet siteet.
”Mikähän sellainen poikkeustilanne olisi?” Shampemba kysyy.
”Olen tullut tänne 10-vuotiaana ja puhun suomea. Perheeni, jolla on Suomen kansalaisuudet, on täällä. Työni, kumppanini ja ystäväni ovat täällä. Jos minä en täytä kiinteän siteen kriteereitä, niin herää kysymys, että kuka täyttää?”
Pekko Vuorio ei osaa suoraan vastata kysymykseen.
”Ulkomaalaislaissa ei ole määritelty, mitä kiinteät siteet Suomeen konkreettisesti tarkoittavat. Se on enemmänkin oikeuskäytännön kautta kehittynyt tulkinta.”
”Oleskeluluvan hakeminen muulla perusteella on todella hankalaa. Yksi esimerkki henkilöstä, jolle kyseisen luvan voisi myöntää, on amerikansuomalainen, jolla on suomalaisia sukujuuria.”
Kaikkien oleskelulupa-asioiden käsittely siirtyi poliisilta Maahanmuuttovirastolle vuoden 2017 alussa. Lisääntyneen hakemusmäärän lisäksi organisaatiomuutokset hidastivat käsittelyä niin, että laissa säädetyt käsittelyajat paukkuivat. Mirna Shampemban lisäksi monet muut elivät pitkään tyhjän päällä.
Pitkä odottelu loi turvattomuutta ja ahdistusta. Samat tunteet ovat värittäneet myös Shampemban elämää viime vuosina.
”Minulle tärkeintä elämässä on turvallinen olo ja nauru. Tämän prosessin myötä minulle on tullut todella epäturvallinen olo, ja se on kieltämättä ollut rankkaa. Rankempaa kuin mikään, mitä olen aiemmin kokenut. Mutta olen selvinnyt naurulla. Olen jättänyt ympärilleni ainoastaan ne ihmiset, joiden kanssa on aidosti hyvä olla, sillä elämä on jo tarpeeksi monimutkaista.”
Kielteisen päätöksen jälkeen Shampemba hankki asianajajan ja teki valituksen hallinto-oikeuteen. Kesti jälleen vuosi, kunnes hallinto-oikeus antoi päätöksen. Myös se oli kielteinen ja vahvisti Maahanmuuttoviraston karkotuspäätöksen.
Shampemba pyysi asianajajansa kanssa suullista käsittelyä, jotta päätöksentekijät tapaisivat hänet kasvokkain. Ehkä siten hän voisi todistaa olevansa suomalainen muutenkin kuin paperilla. Suullinen käsittely evättiin.
”Tässä olisi voinut käyttää ihan maalaisjärkeä ja sitä viranomaisen harkintavaltaa, joka ulkomaalaislaissa on hyvinkin laaja.”
Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että hakemusprosessia määrittää voimakas epäilyksen kulttuuri. Oletus on tämä: oleskelulupaa hakeva yrittää lähtökohtaisesti huijata.
Sosiaalipolitiikan tutkija Jukka Könönen kirjoittaa vuonna 2014 julkaistussa väitöstutkimuksessaan, että poliisilla on huomattavan paljon harkintavaltaa käännytysprosessissa.
Poliisi saa päättää, missä vaiheessa karkotusmääräys pannaan toimeen. Poliisilla on valta karkottaa henkilö, vaikka tämä olisi valittanut karkotuspäätöksestä ja käsittely olisi kesken.
Myös yksittäisten viranomaisten harkintavallalla on painoarvoa. Viime kädessä yksittäiset virkamiehet päättävät, miten uskottavana hakijaa pidetään.
Inhimillisten tekijöiden lisäksi on pohdittava suomalaisuuden määritelmää. Mirna Shampemban tapauksessa on lopulta kysymys harkinnasta: siitä, mitä hakemuksen käsittelijä pitää vahvana siteenä, ketä suomalaisena.
Mitä enemmän yksittäisten ihmisten harkintavalta korostuu, sitä enemmän vaikuttavat myös piilevät asenteet ja ennakkoluulot. Johanna Leinosen ja Saara Pellanderin vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että perheenyhdistämispäätöksiä koskevissa tilastoissa nousee esiin selviä etnisyyteen liittyviä rajoja. Päätökset suosivat selkeästi tiettyjen maiden, kuten Yhdysvaltojen ja Uuden-Seelannin hakijoita. Hyväksymisprosentti perheenyhdistämisissä oli näiden maiden kansalaisille lähes sata prosenttia, kun taas esimerkiksi somalialaisten hyväksymisprosentti oli vain 50.
Perheenyhdistämistä koskevia lakeja on kiristetty vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen.
Myös Mirna Shampemballa on kokemusta perheenyhdistämisestä. Hänen isänsä, joka ei alun perin muuttanut perheen kanssa Suomeen, haki vuonna 2014 oleskelulupaa perheenyhdistämisen perusteella. Lupa kuitenkin evättiin vetoamalla siihen, että Shampemba ja tämän sisko olivat asuneet jo niin kauan erossa isästään, ettei heillä enää ollut tähän vakaita siteitä.
Ulkomaalaislain soveltaminen ja hakemusten teko on monimutkaista. Mirna Shampemba on onnekas, sillä hänellä on varaa lakimieheen. Useimmilla ei ole samoja mahdollisuuksia, varsinkaan Suomeen vasta muuttaneilla. Etenkin turvapaikanhakijat ovat riippuvaisia valtion antamasta avusta.
Vuonna 2016 turvapaikanhakijoiden oikeutta hallintovaiheen oikeusapuun kuitenkin rajoitettiin. Oikeusavustajien työ siirrettiin uusille, kokemattomille avustajille. Lisäksi rajoitettiin avustajien osallistumista turvapaikkapuhutteluun, josta päätös suuresti riippuu.
Valitusaikaa hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen lyhennettiin hallintolainkäyttölaissa määriteltyä 30 päivää lyhyemmäksi. Siirtolaisinstituutin 2016 laatimassa selvityksessä todetaankin, että ”ei ole hyvän hallinnon eikä yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista, että valitusajat ovat yhdessä asiaryhmässä lyhyempiä kuin muissa”.
Kaikki tämä monimutkaisuus lisää stressiä jo ennestään vaikeaan elämäntilanteeseen.
”Yritän parhaani mukaan elää ihan kuin tätä koko juttua ei olisi olemassa tai että tämä olisi jotenkin normaalia. Vietän aikaa kumppanini kanssa ja nauran hänen huonoille vitseilleen. Käyn äidin kanssa ostoksilla ja ihmettelen, miten hän tietää aina, missä kaupoissa on alennusmyynnit”, Shampemba sanoo.
”Mutta sitten joku ehdottaa lomamatkaa tai joku sukulainen ulkomailla on menossa naimisiin, ja minun täytyy sanoa että sori, en voi tulla, koska en pääsisi takaisin kotiin. Kun kuulen jostain kiinnostavasta työstä tai suunnittelen ensi vuotta, tajuan, että enhän minä voi sitoutua mihinkään. En tiedä, olenko täällä enää kuukauden päästä.”
Kun Mirna Shampemba odotti hallinto-oikeuden päätöstä, hän haki myös työperusteista oleskelulupaa. Suomessa Shampemba oli työskennellyt kahvilassa, tehnyt markkinointitöitä freelancerina ja perustanut oman pienen vaateyrityksen. Tammikuussa 2018 hän oli aloittanut markkinoinnin ja myynnin asiantuntijana muotoilufirmassa.
Työlupahakemus kulki saatavuusharkinnan kautta. Saatavuusharkinta merkitsee lakia, joka koskee EU:n ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevien työnhakijoiden oikeutta työlupaan. Ajatus on, että ennen kuin työntekijöitä palkataan näiden maiden ulkopuolelta, tulisi selvittää, onko työhön saatavilla ketään suomalaista tai EU:n kansalaista.
Saatavuusharkintaa on arvosteltu tehottomaksi ja resursseja tuhlaavaksi usealta taholta, ja sen poistaminen on esimerkiksi Keskuskauppakamarin ajama tavoite. Asiantuntijoiden mukaan rekrytointiin ja työelämästatukseen liittyvät kysymykset ovat jopa asiaa hyvin tunteville liian vaikeaselkoisia.
Saatavuusharkintaa on sujuvoitettu tietyillä aloilla, joilla on ely-keskuksen mukaan pitkään jatkunut työvoimapula. Näihin kuuluvat esimerkiksi siivoojat ja rakennusalan ammattilaiset. Ei ole sattumaa, että nämä ovat myös aloja, joihin jopa korkeasti koulutetut maahanmuuttajat usein päätyvät työskentelemään.
Shampemba halusi kuitenkin jatkaa koulutustaan vastaavassa työssä ja suuntasi oleskelulupahakemuksensa te-toimistolle. Sieltä sen oli määrä siirtyä Maahanmuuttovirastolle, joka tekisi lopullisen päätöksen. Lain mukaan päätös pitäisi tehdä neljän kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.
Shampemba jätti hakemuksensa helmikuussa 2018. Te-toimisto alkoi käsitellä sitä vasta syyskuussa, kahdeksan kuukautta myöhemmin. Kirjallisia lisäselvityksiä pyydettiin. Pyydettiin myös, että Shampemban työnantaja laittaa työpaikan uudelleen avoimeksi te-toimiston työnvälityskanaviin kymmeneksi päiväksi. Uuden haun tuloksista piti tehdä kirjallinen selvitys.
Siinä vaiheessa Shampemban työllistymisestä oli kulunut jo yhdeksän kuukautta.
Maallikko saattaisi kuvitella, ettei te-toimisto olisi nähnyt Shampemban rekrytoinnissa sen kummempaa ongelmaa. Työpaikka oli rekrytointivaiheessa ollut avoimena 14 päivää ja haastatteluissa käynyt 11 henkilöä, Suomen ja EU:n kansalaisia. Shampemba oli saanut paikan, koska hänen suomen- ja englanninkielen taitonsa olivat hakijoista parhaat.
Shampemban työnantaja lähetti te-toimistolle pyydetyt selvitykset.
Työlupahakemus hylättiin.
Ulkomaalaislain 73. pykälässä lukee, että työvoiman saatavuus on selvitettävä kohtuullisessa ajassa.
Ironian määrä on melkein liikaa.
”Vituttaa.”
Pekko vuorion mukaan Mirna Shampemban tapaus kuulostaa harvinaiselta mutta prosessin hankaluus tutulta.
”Sanoisin oman kokemukseni perusteella, että tällainen lupapompottelu on ollut yleistä aikaisemminkin ja tulee varmaan jatkossakin olemaan. Se johtuu ensisijaisesti siitä, miten ulkomaalaislakia tulkitaan Maahanmuutto-virastossa ja hallinto-oikeuksissa.”
”Tämäntyylisiä tapauksia, joissa henkilö on ollut näinkin kauan Suomessa eikä enää ulkomailla vietetyn ajan jälkeen pääse takaisin, ei kyllä tule äkkiseltään mieleen. Mielestäni tässä olisi voinut käyttää ihan maalaisjärkeä ja sitä viranomaisen harkintavaltaa, joka ulkomaalaislaissa on hyvinkin laaja.”
Shampemba on ollut Suomessa ilman oleskelulupaa vuodesta 2016, eikä hän saa poistua maasta. Kaikki on auki, eikä elämää voi suunnitella. Shampemba on byrokraattisessa limbossa, oikeudettomassa välitilassa.
Tämänkaltaisten tilanteiden varalle oli ennen olemassa tilapäinen oleskelulupa, mutta eduskunta poisti sen vuonna 2015. Tilapäinen oleskelulupa piti paperittomien määrän Suomessa pienenä verrattuna muihin Pohjoismaihin ja erityisesti verrattuna useisiin Euroopan maihin.
Luvan poistamisen yhteydessä hallitus antoi lausuman, jonka mukaan valtioneuvosto ryhtyisi toimiin tilanteen korjaamiseksi, mikäli ilman oleskelulupaa maassa oleskelevien määrä kasvaa merkittäväksi. Toimiin ei ole ryhdytty, vaikka merkkejä paperittomien määrän kasvusta on runsaasti.
Keskustelussa maahanmuutosta korostetaan yleensä työllistymistä ja kotoutumista. Puheiden ja tekojen välissä on kuitenkin railo, viiltävä ristiriita. Se näkyy Mirna Shampemban tarinassa.
”Aina puhutaan siitä, että ei meillä ole ongelmaa maahanmuuton kanssa, vaan niiden jotka tulee tänne ja ei tee töitä ja niin edespäin, mitä näitä negatiivisia stereotypioita nyt on. En minäkään ole täydellinen, mutta tämän keskustelun näkökulmasta olen tehnyt kaiken oikein. Olen integroitunut, kouluttautunut, teen koulutustani vastaavaa työtä ja puhun suomea.”
Shampemba on valittanut kielteisestä oleskelulupapäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Joulukuussa poliisi soitti Shampemballe ja kysyi, voisiko hän tulla asemalle keskustelemaan karkottamisesta ja tulevaisuudensuunnitelmista. Nyt Shampemballa on voimassa oleva karkotusmääräys. On poliisin harkinnassa, milloin se pannaan toimeen. Jos poliisi päättää karkottaa Shampemban, vaihtoehdoiksi jäävät lähtö Kongoon tai viranomaisten välttely paperittomana.
Tavallaan elämä on silti ihan tavallista, Shampemba sanoo. Mielessä pyörivät samat kysymykset kuin ikätovereillakin.
”Ahdistun siitä, että täytän pian 30 ja vertailen saavutuksiani muihin. Ylianalysoin itseäni ja koen välillä, etten ole tarpeeksi hyvä. Välillä taas tuntuu, että olen sikakova muija”, hän kuvailee.
”Mutta sitten samalla tämä epävarmuus ja jatkuva stressi, jonka kanssa joudun elämään. Huomaan kuinka se on alkanut vaikuttaa kroppaani. Minua myös huolestuttaa, miten tämä kaikki vaikuttaa läheisiini. Koen siitä syyllisyyttä.”
Miltä se kaikki tuntuu?
”Lyhyt vastaus on, että vituttaa.”
Shampemba tekee Suomessa töitä, maksaa veroja, eikä saa Kelalta mitään. Hän on niin sanottu nettoveronmaksaja ja puhuu erinomaista suomea.
Shampemba on maahanmuuttajakeskustelun määrittelemää parasta A-luokkaa. Byrokratiassa hänelle on kuitenkin annettu karkotusmääräys.
”Tässä vaiheessa tuntuu, että ihan sama mitä teen, niin Suomelta tuleva viesti on, että mene takaisin sinne, mistä olet tullut. Mutta ongelma on se, että tulen täältä.”
