Kuka? Mikko Snellman, 52
Titteli: FM, kuvataidekasvattaja, kuvataiteilija
Laitos: Taiteen laitos, Aalto-yliopisto
Työnkuva: Tutkija, freelancer-aikuiskouluttaja ja luennoitsija
***
Mikko Snellman opetti Kauhajoella kuvataidekoulun oppilaita, kun paikkakunnalla tapahtui kouluampuminen syksyllä 2008. Yksitoista ihmistä sai surmansa, ja tankit ja toimittajat valtasivat pikkukaupungin kadut.
Tapahtuma herätti jatko-opintonsa vasta aloittaneen Snellmanin pohtimaan aggressiota, pelkoa ja ahdistusta ja niiden yhteyttä taidekasvatukseen. Kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut väitöskirja käsittelee nykytaiteen oppimista ja opettamista. Se pohtii, mitä nykytaiteesta voisi oppia ja mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän antautuu sille.
Tutkimuksen keskiössä ovat kokemuksellinen oppiminen ja erilaiset affektit eli tunnekokemukset.
Snellmanin mukaan tunteet luovat motivaation oppimiselle, mutta silti oppiminen käsitetään yhä yksinomaan älyllisenä toimintana. Opetustilanteessa oppilaat kuitenkin kokevat esimerkiksi turhautumista ja pitkästymistä tai saattavat innostua jostain, mikä ei ole olennaista.
”Tämä koetaan häiriökäyttäytymisenä, joka ei kuulu oppimiseen, vaikka oppilaan tunteet ovat opetustilanteessa läsnä.”
Kokemuksellinen oppiminen tarkoittaa Snellmanin mukaan myös sitä, että opettaja astuu alas jalustaltaan.
”Opettaja ei voi olla ylijumala, joka tietää kaiken, esimerkiksi sen mitä pitää oppia ja miten opitaan.”
Snellmanin mielestä koulujärjestelmässä ei ole tilaa tunnekokemuksille, vaikka pitäisi olla. Opettaja selittää asioita kyllästymiseen asti, oppilaat tekevät tehtäviä ja arvioivat itseään tai ovat arvioitavana.
”Sanon aika rajusti Foucault’ta mukaillen, että ajattelemme koulua mielisairaalan ja vankilan kaltaisena laitoksena.”
Jos Snellman saisi päättää, kouluun tuotaisiin lisää luovuutta. Oppilaat saisivat olla mukana opetuksen suunnittelussa sen sijaan, että lapsia ajateltaisiin vajavaisina yksilöinä.
Osana tutkimustaan Snellman piti nykytaiteen työpajan 13-17-vuotiaille. Puoli vuotta kestäneen työpajan aluksi Snellman vei oppilaat pilkkopimeään metsään. Nuoret viettivät hetken pimeässä ja kylmässä metsässä puhumatta, hiljaisuutta kokien. Hiljaisuus on Snellmanin mukaan tärkeää, koska se haastaa normaalin opetustilanteen, vapauttaa jatkuvasta selittämisestä ja antaa mahdollisuuden heittäytyä. Koko työpajan ajan tunteille oli tilaa: jos oppilasta ei esimerkiksi huvittanut olla mukana, hän sai olla sivussa.
Miksi tunnekokemus sitten on niin merkityksellinen? Snellman sanoo, että me elämme kontrolliyhteiskunnassa, jossa ihmisiä hallitaan kurittamisen sijaan sisäisellä kontrollilla: kontrolloimme sitä, miten syömme, liikumme ja kulutamme.
Samalla ihminen kohtaa outoutta, toiseutta, arjessaan yhä enemmän. Sosiaalisen median myötä raja yksityisen ja julkisen välillä on hämärtynyt, ja lisääntyneestä informaatiosta huolimatta ihmisellä saattaa olla kokemus, että hänen itsensä kaltaisia on yhä vähemmän.
Nykytaiteen aiheuttama affektikokemus on Snellmanin mukaan voima, joka voi auttaa ihmistä vapautumaan.
”Käytän siitä toiseksi tulemisen käsitettä, kun antaudut voimakkaaseen aistikokemukseen. Silloin irtaudut sisäisestä kontrollista ja samalla tutustut itsessäsi ja muissa olevaan outouteen.”
Entä kaiken tämän yhteys kouluampumisiin? Snellman uskoo, että nykytaiteen tuottaminen voi auttaa ihmistä kohtaamaan erilaisia tunnetiloja ja luoda hengitystilaa aggression ja pelon ilmapiiriin.
