Olemmeko menettäneet Helsingin ainoat pyramidit?

Kaisaniemen metroaseman pyramidien poistamisella on symbolinen merkitys.

Saapuminen Helsingin yliopiston metroasemalle on jännittävää ja ilahduttavaa. Rullaportaissa, vihreiden neonvalojen hohteessa ilmassa väreilee niin kuin japanilaisessa peliluolassa. Matkustamme ”yöelämään”, jossa kellonajat menettävät merkityksensä ja arkipäivän lainalaisuudet lakkaavat toimimasta. 

Ikiaikaisen utooppista tunnelmaa intensifioivat entisestään katutasolla eteen kohoavat, valaistut lasipyramidit.

”Köyhän miehen Louvreksi” kutsutut pyramidit loistivat Kaisaniemessä 25 vuotta. Pimeänä talvi-iltana ne eivät lämmittäneet, vaan hohkasivat sinistä ja vihreää valoa. Niitä katsellessa saattoi hetken kuvitella elävänsä kyberpunk-kaupungissa.

Heinäkuussa lasipyramidit purettiin, ”jotta olisi helpompi tehdä lumitöitä”. Yhtäkkiä pyramidit veivät aivan liikaa katutilaakin. Taideteokset kuuluivat Kiinteistöosakeyhtiö Kaisaniemen metrohallille, jonka mukaan pyramidit olivat alun alkaenkin epäonnistuneita, niiden kun piti valaista myös metroaseman maanalaisia osia. 

”Vaikutus on jäänyt vähäiseksi”, kertoi kiinteistöosakeyhtiön toimitusjohtaja Helsingin Sanomien haastattelussa.

Juuba juu…Käytännöllisyydestään huolimatta perusteet tuntuvat hatusta vedetyiltä tekosyiltä.

Pyramidien katoamisen merkitys ei rajoitu vain katukuvan ankeutumiseen. Raivaaminen symboloi suomalaista mielenmaisemaa. Täällä kaiken on oltava hyödyllistä. Jos jonkin asian hävittämistä voidaan perustella ”paremmilla liikenneyhteyksillä”, ”uudemmalla tekniikalla” tai ”Suomen talvella”, se tehdään. Kauniilla ja turhilla asioilla ei ole oikeutta olla olemassa.

Sitä paitsi eivät pyramidit ole ”turhia”, tai ”ei-vaikuttavia”! Muun muassa tällaisia väitteitä on esitetty pyramidin ”vaikutuksista”:

– Ruoka pysyy pidempään tuoreena pyramidin sisällä. Teollisesti tuotetut maut häviävät ja luonnolliset maut lisääntyvät. 

–Pyramidin sisällä kannattaa meditoida. Pukeudu kevyesti ja jätä elektroniset laitteet kotiin, niin energian vastaanottaminen on helpompaa.

– Pyramidien lähettyvillä opiskelu ja työskentely aiheuttaa positiivisia fiiliksiä  ja auttaa keskittymään. (Huom.: eivät olleet yliopiston lähellä turhaan!)

– Eläimet tuntevat voimakasta vetoa pyramideja kohtaan ja usein hakeutuvat rakennelman lähelle tai sisälle lepäämään.

Jne.!

Pyramidien kadotus on allegoria ajan hengelle ja Sipilän hallituksen leikkauspolitiikalle. Pyramidin ylöspäin nouseva kärki nimittäin kuvastaa ihmisten jatkuvasti suurempiin korkeuksiin pyrkivää tietoisuutta.

Niin kuin sivistyksestä leikataan tuottavuuden vuoksi, myös Kaisaniemen pyramidien purku symboloi tietoisuutemme systemaattista alasnuijimista maallisten arvojen kustannuksella. 

Meistä tulee kuntosaleilla ramppaavia ihmiskuoria, jotka eivät osaa puhua muuta kuin omaan itseensä liittyvää myyntipuhetta. Menetämme uskomme utopiaan. Kuljemme loputtomasssa pimeässä, ilman sinisenä hohtavan scifi-valon johdatusta syksyisessä yössä.