Marin* puhelimen näytölle ilmestyy viesti, joka saa hänet voimaan pahoin.
Haluaisin pyytää anteeksi. Voinko viedä sinut illalliselle?
Viestin lähettäjä on esteratsastuksen entinen Suomen mestari ja nykyinen hevosalan yrittäjä, joka oli palkannut Marin töihin jonkin aikaa sitten.
Ensimmäisen työviikon jälkeen toimitusjohtaja oli tarjonnut Marille kyytiä ja kertonut, että työporukka olisi menossa yhdessä ravintolaan illalliselle. Ravintolassa odotti kuitenkin toimiston väen sijasta toimitusjohtajan ystäväpariskunta.
Mari hämmentyi eikä kehdannut heti lähteä. Pian toimitusjohtajan käsi oli Marin reidellä.
”Jouduin ottamaan hänen kädestään kiinni ja siirtämään sen pois. Sitten hän hivutti kättään reittäni pitkin ylös.”
Toimitusjohtaja kysyi, onko koskettaminen epämiellyttävää. On, vastasi Mari.
Seuraava työpäivä oli ahdistava, sillä toimistolla oli Marin ja toimitusjohtajan lisäksi ainoastaan muutama työntekijä. Lähiesimiehelle avautuminen paljasti, ettei Mari ollut ainoa, jolle oli jäänyt toimitusjohtajasta inhottava tunne.
”Hän sanoi, että toimitusjohtaja vain on tuollainen, ja sitä tapahtuu kaikille naisratsastajille. Se oli kuulemma osa tätä työtä.”
Ratsastus nousi otsikoihin seksuaalisen häirinnän vuoksi noin kuusi vuotta sitten. Vuonna 2011 Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi aluevalmentajana työskennelleen kenttäratsastuksen moninkertaisen Suomen mestarin puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen alaikäisten valmennettaviensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Syksyllä 2015 toinen moninkertainen kenttäratsastuksen Suomen mestari, seitsemänkymppinen Cajus Aminoff tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen käytettyään seksuaalisesti hyväksi kolmea 14–15-vuotiasta valmennettavaansa.
Espoon käräjäoikeuden langettaman tuomion jälkeen Hevosurheilu halusi haastatella Aminoffia.
”En kommentoi millään tavalla. Hevosia teurastetaan”, Aminoff sanoi.
Molemmat tapaukset järkyttivät ratsastusyhteisöä, sillä tuomitut lukeutuivat maan tunnetuimpiin ratsastusvaikuttajiin.
”Kilpailuissa Cajus oli kaikista mukavin ja aina auttamassa. He molemmat olivat kilpailutilanteissa kaikkien ystäviä. Kun kuulin tuomioista, en meinannut uskoa niitä todeksi”, kertoo Ylioppilaslehden haastattelema entinen kenttäratsastaja.
Olen yllättynyt ainoastaan siitä, että kyseessä on juuri Cajus. Hänestä en ole kuullut yleisiä varoituksia. Monista muista sen sijaan olen, kirjoitti puolestaan toimittaja Katja Ståhl ratsastusblogissaan vuonna 2015.
Ratsastuksen parissa tapahtunut hyväksikäyttö asettaa harrastuksen huonoon valoon. Huhut talleilla nuoria vaanivista namusedistä kiertävät sitkeästi ratsastajien keskuudessa, ja esimerkiksi jokainen Ylioppilaslehden haastattelema harrastaja oli tietoinen niistä.
Pari vuotta sitten Suomen Ratsastajainliitto (SRL) tilasi lajin tolasta kyselytutkimuksen hevostalouden agrologiksi opiskelevalta Laura Laukkaselta. Hämeen ammattikorkeakoulussa opinnäytetyönä valmistunut tutkimus paljasti, että noin joka kymmenes kyselyyn vastanneesta harrastajasta oli nähnyt seksuaalista häirintää ratsastuksen parissa. Häirinnän kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia vastaajista. Vastanneita oli yhteensä 1 700, eli häirintää todistaneita oli toistasataa ja kohteeksi joutuneita lähes 70.
Eniten häirintää olivat nähneet ja kokeneet alan ammattilaiset sekä aktiiviharrastajat, kuten hevosten omistajat ja kilpailijat. Talliympäristön lisäksi häirintää tapahtui muun muassa kisoissa ja kisamatkoilla sekä valmennustilanteissa. Yleisimpiä häirinnän muotoja olivat sanallinen ehdottelu, härskit kommentit, vihjailevat eleet tai luvaton koskettelu.
Yksikään kyselyn miesvastaaja ei ollut kokenut seksuaalista häirintää.
Laukkasen mukaan ahdistelulle altistaa lajin epäsuhtainen sukupuolijakauma. Ratsastusseurojen noin 45 000 jäsenestä 95 prosenttia on naisia. Lajin johtavissa asemissa olevat henkilöt, kuten kilparatsastajat ja valmentajat, ovat taas suhteessa useammin miehiä.
Kyselyn mukaan eniten häirintää kokeneita oli 40–49-vuotiaiden ikäryhmässä. Tutkimus olettaa, että he ovat kokeneet häirintää ollessaan parikymppisiä. Ilmiön vahvistaa myös Vermon raviradan nuorisovastaava Pia Jaatinen.
”Nuorempana näin talleilla häirintää, ja tytöt puhuivat siitä keskenään. Se oli sellaista käsiksi käymistä, ehdottelemista ja sopimatonta kielenkäyttöä.”
Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall pitääkin laajamittaista häirintää ennen kaikkea menneisyyden ilmiönä. Hän uskoo, että ratsastuspiirit ovat siistiytyneet parissakymmenessä vuodessa. Tilanne on kuulemma huomattavan paljon parempi kuin esimerkiksi 1980-luvulla.
Sundwall toki korostaa, että liitossa seksuaaliseen häirintään on täydellinen nollatoleranssi – huhujen perusteella ”käännetään heti kiviä ja kuullaan ihmisiä”. Mutta:
”Väitän, että jos häirintää tapahtuisi laajasti, se olisi koko ajan meillä tiedossa.”
Nuoria ahdistellaan kyllä muuallakin kuin hevostalleilla. Urheilun piiristä löytyy useampi räikeä tapaus kuluneen kymmenen vuoden ajalta.
Kouvola, 2008, 2011 ja 2015. SM-liigaseuran valmentaja tuomittiin vuonna 2015 raiskauksen yrityksestä. Aikaisemmin hänet oli tuomittu useasti lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Joukkue ei ollut aikaisemmista tuomioista tietoinen.
Oulu, 2013. Seiväshyppyvalmentaja sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen suudeltuaan ja kosketeltuaan seksuaalisesti kymmenvuotiasta lasta vuonna 2007. Mies erotettiin seurasta, kun syyte tuli ilmi.
Helsinki, 2015. Salibandyvalmentaja tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän oli ollut useita kertoja yhdynnässä valmentamansa 14-vuotiaan kanssa erityisen nöyryyttävällä tavalla. Tyttö uskalsi kertoa hyväksikäytöstä vasta muutamaa vuotta myöhemmin sen jälkeen, kun psykologi oli puhunut koulussa hyväksikäytöstä.
Viime vuoden lopulla Jääkiekkoliitossa käynnistettiin tutkinta tirkistelyepäilyjen takia. Liitossa merkittävässä asemassa oleva henkilö on Urheilulehden tietojen mukaan tirkistellyt 1990-luvulta lähtien nuorisomaajoukkueiden pelaajia suihkussa ja pukuhuoneissa.
Kattavaa tutkimusta urheilevien nuorten seksuaalisesta häirinnästä ei ole tehty. Nuorisotutkimusseuran Marja Peltola on tutkinut yleisemmin lasten ja nuorten väkivaltakokemuksia harrastustoiminnan parissa. Hänen aineistonaan oli Poliisiammattikorkeakoulun ja Nuorisotutkimusseuran vuonna 2013 toteuttama niin sanottu lapsiuhritutkimus, jossa kartoitettiin lasten ja nuorten kokemaa väkivaltaa. Tuolloin harrastusten parissa tapahtuvaa väkivaltaa selvitettiin ensimmäistä kertaa erikseen.
Kyselyyn vastasi reilut 11 000 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista, joista noin puolet harrasti liikuntaa ainoana tai tärkeimpänä harrastuksenaan. Poikien ja tyttöjen jakauma liikuntaharrastajien joukossa oli melko tasainen.
Lähes joka viides liikuntaa harrastava nuori oli joskus saanut valmentajalta osakseen kiroilua tai huutamista. Pilkkaamisesta, nimittelystä tai seksuaalissävytteisistä viesteistä kertoi harvempi kuin joka kymmenes vastaaja.
Seksuaalissävytteisestä koskettelusta, suutelusta tai suutelun yrittämisestä kertoi vajaa kaksi prosenttia nuorista. Vakavampia seksuaalisen väkivallan muotoja, kuten yhdyntää tai sen yrittämistä oli kokenut prosentti vastaajista – siis yli 50 nuorta.
Tutkimuksessa kartoitettiin vain ohjaajien nuoriin kohdistamaa häirintää eikä esimerkiksi tapauksia, jossa tekijänä on toinen nuori urheilija. Tutkimuksen mukaan pojat raportoivat väkivallasta urheilun parissa tyttöjä useammin. He myös kokevat urheiluharrastuksissa seksuaalista väkivaltaa tai häirintää noin kaksi kertaa useammin kuin tytöt.
Ylivoimaisesti suurin osa nuorista harrastaa liikuntaa häirinnältä turvassa. Siitä huolimatta ”nämä ilmiöt eivät ole kuitenkaan niin harvinaisia kuin voisi toivoa”, Peltola kirjoittaa.
Ahdistelua ei olisi ilman aikuisen valtaa. Hevostalleilla ja jääkiekkokaukalossa on hyvät edellytykset sille, että nuoresta tulee hiljainen uhri.
Kuvio voi edetä vaikka näin:
Vaikutusvaltaisessa asemassa oleva valmentaja rakentaa nuoreen, yleensä alaikäiseen valmennettavaansa kiinteän luottamussuhteen. Hän antaa tälle huomiota ja kertoo, miten tärkeä rooli valmentajalla on harrastuksessa menestymisen kannalta. Usein valmentaja tarjoaa nuorelle parempia harrastusvälineitä tai -mahdollisuuksia verkostojensa avulla.
Lähentely saattaa alkaa aivan pienistä, viattoman oloisista asioista. Valmentaja ehkä koskettaa urheilijaa sopimattomasta paikasta sillä verukkeella, että korjaa asentoa paremmaksi. Valmennusleireillä aikuiset valmentajat ja valmennettavat nuoret saattavat mennä yhdessä alasti sekasaunaan. Nuoren ja valmentajan välille syntyy usein vahva henkinen riippuvuussuhde, jossa nuori voi esimerkiksi ihastua tai rakastua. Yhteisestä ”salaisuudesta” voi olla vaikea tehdä julkista, ellei halua lopettaa urheiluharrastusta kokonaan.
Suomessa seksuaalisen kanssakäymisen suojaikäraja on 16 vuotta, mutta valmennussuhteessa raja nousee 18 ikävuoteen juuri siksi, että valmentajalla on poikkeuksellisen paljon valtaa nuoreen valmennettavaansa. Tätä nuorempien lasten suostumus ei lievennä teon rangaistavuutta tai oikeuta sitä millään tavalla.
Stereotypian mukaan seksuaalirikolliset ovat syrjäytyneitä nurkan takana vaanijoita. Seksuaaliseen häirintään syyllistyneet valmentajat ovat kuitenkin usein sosiaalisia, suosittuja, arvostettuja ja itsevarmoja korkean profiilin hahmoja, sanovat aihetta tutkineet Norjan liikuntatieteellisen yliopiston professori Kari Fasting ja Brunelin yliopiston liikuntatieteiden professori Celia Brackenridge.
Tutkijat huomauttavat, että hyvä maine valmentajana voi toimia myös tekijöiden alibina, sillä kukaan ei uskalla haastaa heidän toimintatapojaan.
”Tiedän teinejä, jotka eivät ole omasta mielestään uhreja, vaan heistä suhde valmentajaan on todella siisti juttu. Se tarkoittaa parempaa valmennusta ja kilpailijoiden poisraivaamista. Tietenkään tämä ei ota vastuuta pois aikuiselta”, kertoo eräs pitkäaikainen ratsastaja Ylioppilaslehdelle.
Kukaan tähän juttuun haastatelluista harrastajista ei halunnut puhua aiheesta omalla nimellään. Esimerkiksi toimitusjohtajan ahdistelema Mari ei halua olla lehdessä tunnistettavasti, koska pelkää asiasta puhumisen vaikuttavan omiin harrastusmahdollisuuksiinsa pienten piirien takia.
Marja Peltola korostaakin tutkimuksessaan, että moni hyväksikäyttötapaus ei koskaan tule ilmi. Uhrit pelkäävät kostoa, urheilumahdollisuuksien vaarantumista, leimaantumista tai sitä, että heitä ei uskota.
Jos jotain epäsopivaa tapahtuu, on helpompi syyttää itseään kuin urheiluyhteisössä luotettua ja ihailtua valmentajaa.
Alan kattojärjestössäkin ollaan häirinnän edessä hämmentyneitä.
”Aihe on vielä meillä tabu, ja siitä on vaikea keskustella”, sanoo Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valon tasa-arvovastaava Sari Kuosmanen.
Kuosmasen tehtävänä on muun muassa auttaa urheiluseuroja tunnistamaan seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö. Seurat ovat vasta heräämässä siihen, mitä tarkalleen tarkoitetaan lakiin merkityllä seksuaalisella häirinnällä ja minkälainen käytös rikkoo lakia.
Kuosmasen mukaan urheilukentällä ei ole yhtenäistä linjaa siitä, kuinka häirinnästä raportoidaan eteenpäin. Alan kattojärjestö joutuukin lukemaan ahdistelutapauksista usein vasta lehdistä.
Viimeistään uusi liikuntalaki sysäsi liitot toimiin. Vuonna 2015 voimaan tullut laki vaatii lajiliittoja avaamaan, miten yhdenvertaisuus, tasa-arvo sekä liikunnan ja urheilun eettiset periaatteet toteutuvat heidän lajissaan. Jos selvitystä ei kuulu, valtio saattaa sulkea rahahanat.
Suomen Ratsastajainliitto käynnisti samana vuonna oman yhdenvertaisuussuunnitelmansa laatimisen, jonka tuloksena liitto julkaisi ratsastukselle räätälöidyn ohjekirjan urheilun pelisäännöistä vuonna 2016. Sen pohjana oli muun muassa Laura Laukkasen tekemä opinnäytetyö. Opasta käytetään nykyään muun muassa valmentajakoulutuksissa.
Ratsastajainliitto on myös muiden liikuntajärjestöjen kanssa sitoutunut niin sanottuihin Reilu Peli -ohjeisiin, joiden on tarkoitus olla urheilun reiluutta ja tasa-arvoa ohjaava yhteinen julistus. Ratsastajainliiton nettisivuille on lisätty lomake, jolla saa ilmoittaa esimerkiksi kiusaamiseen tai häirintään liittyvistä havainnoista.
Kaikkiaan urheiluseurat voisivat kuitenkin olla paljon nykyistä ahkerampia – tai edes hyödyntää lain antamia oikeuksia.
Vuodesta 2003 alkaen työnantaja on ollut velvollinen tarkistamaan lasten parissa työskentelevien ihmisten rikostaustat. Vuonna 2014 voimaan tuli laki, joka mahdollisti rikostaustan selvittämisen myös vapaaehtoisilta. Vapaaehtoisvetoisella urheilukentällä luulisi, että seurat olisivat ottaneet lakimuutoksen innolla vastaan.
Toisin on kuitenkin käynyt. Urheiluseurat tarkistavat vapaaehtoisten rikosrekisteriotteita laiskasti, kertoo rekisteriasiantuntija Joel Rouvinen Oikeusrekisterikeskuksesta. Lain voimaantulovuodesta 2014 lähtien rikosrekisteriotteen on pyytänyt vain 14 urheiluseuraa. Rikosrekisteriotteen tilaaminen maksaa 12 euroa.
Valon karkean arvion mukaan Suomessa oli vuonna 2012 noin 15 000 urheiluseuraa. Kaikista Suomen urheiluseuroista noin promille siis tarkastaa lasten ja nuorten kanssa työskentelevien vapaaehtoisten rikostaustat.
”Meillä on tiedossa, että tätä oikeutta ei käytetä hirveän paljon”, Valon tasa-arvovastaava Sari Kuosmanen kertoo.
Ratsastajainliitossa rikostaustan selvittäminen ulotettiin vapaaehtoisiin valmentajiin hyväksikäyttötapausten jälkeen. Vuonna 2011 tuomittu aluevalmentaja yritti kumota hänelle asetettua toimitsija- ja kilpailukieltoa sillä perusteella, että hyväksikäyttötapaukset olivat tapahtuneet urheilun ulkopuolella, illanistujaisissa hänen kotonaan. Tämä yritys sai liiton tarkentamaan toiminta- ja kilpailusääntöjään niin, että ne velvoittavat urheilijoita myös kilpailujen ulkopuolella.
Toimitusjohtajan ravintolassa lääppimä Mari irtisanoutui työpaikastaan vain muutamaa viikkoa myöhemmin.
Ennen lähtöään Mari marssi toimitusjohtajan huoneeseen ja moitti tätä epäsopivasta käytöksestä. Hän ei usko, että mies otti opikseen.
”Uskon, että hän palkkasi minut alun perinkin sen takia, että olen hänen mielestään kivan näköinen tyttö”, Mari sanoo.
”Olen ollut tietoinen, että ratsastuspiireissä on ahdistelua. Pelkkänä harrastajana olin kuitenkin säästynyt siltä.”
Hevostallien tai pukukoppien ahdistelua ei voikaan kitkeä pelkillä säännöillä. Tähän mennessä urheiluseurojen rooliksi on jäänyt jakaa ohjekirjoja ja reagoida jo tapahtuneisiin ahdistelutapauksiin.
Esimerkiksi Suomen Ratsastajainliitto on oppaassaan antanut ohjeita tilanteisiin, joissa häirintää kohdataan. Ensinnäkin kaikkien tulisi tietää häirinnän varalle luoduista käytännöistä ja siitä, keneen voi olla yhteydessä. Sen jälkeen kaikki epäilyt tarkistetaan, rikosepäilyihin puututaan ja viranomaisiin otetaan yhteyttä. Hyväksikäytön jatkuminen estetään katkaisemalla uhrin ja tekijän välinen kanssakäyminen, ja uhri ohjataan ulkopuolisen ammattiauttajan puheille.
Tämä on arvokasta, mutta tapausten ehkäiseminen vaatii järeämpiä toimia.
Esimerkiksi Valossa työskentelevän Sari Kuosmasen tavoite on kannustaa lisää naisia valmentajiksi. Tutkimusten mukaan valmentajien sukupuolijakauman tasaaminen auttaa ehkäisemään hyväksikäyttöä.
Suurin ongelma on häirinnästä vaikeneminen. Uhrikaan ei välttämättä tunnista tulleensa häirityksi, kun näistä asioista ei puhuta nuorten tai valmentajien kesken. Vaikenemiseen taas on syynä häpeä – kuten seksuaalisessa häirinnässä yleensäkin.
Lääppimisen kohteena oleminen tuntuu uhrista omalta mokalta tai valinnalta. Siksi sopivan käytöksen rajoista olisi tärkeää puhua ääneen esimerkiksi tallilla. Ratsastajainliiton oppaan mukaan valmentaja saa esimerkiksi ryhtyä nuoren Facebook-kaveriksi, mutta seurustelu on kielletty myös täysi-ikäisen valmennettavan kanssa, jos se ”heikentää valmentajan uskottavuutta seuran, joukkueen tai perheen kannalta”.
Tutkija Marja Peltola kirjoittaa, ettei yksittäinen toimi voi yksinään poistaa ongelmaa. Hänen mukaansa on kuitenkin rohkaisevaa, että urheiluseurat pyrkivät selkeyttämään häirinnän ennaltaehkäisyyn liittyviä ohjeitaan.
”Haasteeksi jää niiden käytäntöön vieminen”, Peltola toteaa.
Siihenkään ei voi luottaa, että hyväksikäytöstä tuomittu valmentaja poistuisi alalta.
”Cajus (Aminoff) oli mukava ja nöyrä, eikä todellakaan mikään elostelija. Hän on lajissa niin tärkeä hahmo, että hän pystyy varmaan jatkamaan valmennusta sellaisten aikuisten kanssa, joille hän ei ole tehnyt mitään ja joille riittää se, että hän on sovittanut rikoksensa”, sanoo pitkäaikainen ratsastaja Ylioppilaslehdelle.
Vuonna 2011 tuomitulle aluevalmentajalle asetettu toimitsija- ja kilpailukielto tarkoitti, että hän oli suljettu pois kaikesta Ratsastajainliiton toiminnasta. Kielto umpeutui kuitenkin tämän vuoden alussa.
”Meidän pitää miettiä, millainen kantamme on ja mitä voimme yhdistyslain mukaan tehdä. Tässä pitää mennä lakikirja ja sääntövihot kourassa”, liiton pääsihteeri Sundwall sanoo.
Ainakin Kajaanin Ratsastusseuran hallitus päätti viime syyskuussa, että tuomittu voi jatkaa seurassa valmentamista tämän vuoden alusta alkaen. Mikään ei myöskään kiellä häntä valmentamasta yksityishenkilönä omalla tallillaan.
Jutussa on käytetty lähteenä Marja Peltolan artikkelia ”Ohjaajan väkivaltainen käyttäytyminen liikuntaharrastuksissa: sukupuolen ja maahanmuuttotaustan merkitys lapsiuhritutkimuksen valossa” Päivi Bergin ja Marja Kokkosen (toim.) teoksessa ”Urheilun takapuoli” (2016) sekä Kari Fastingin ja Celia Brackenridgen tutkimusta ”Coaches, sexual harassment and education” (2007).
Marin nimi on muutettu.
Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry yhdistyi Suomen Olympiakomitea ry:hyn vuoden 2017 alussa.
Kuvissa esiintyvät henkilöt eivät liity jutussa mainittuihin tapauksiin.
