Nyt on jo bistrokin

T:Teksti:

UniCafe tarjoaa lähialueen toimihenkilöille kolmen ruokalajin kouluruokaa.

Juuri, kun Kelan holhoukseen tyssänneestä limubuffetista on ehditty toipua, Ylioppilasaukion UniCafe on jälleen tehnyt uudistuksia.

Kaivopihan ruokalaan on avattu uusi linjasto. Maalaisleipä on kapaloitu valkoiseen pyyheliinaan, mustat tarjottimet ovat uusia ja naarmuttomia. Levitteille on omat, sievät kipot.

Vastapäisellä keitto-salaattilinjalla voiveitsi on hukkunut muovilaariin. Opiskelijat tungeksivat.

Uudella linjalla jonoa ei ole, broileria satay-kastikkella saa valikoida ihan rauhassa. Bisnespuolella ei ole tapana jonottaa.

Viikko sitten aloittanut Bistro-lounas on suurempi, parempi ja kalliimpi.

”Tarkoitus on tarjota kattavampi lounas paremmista raaka-aineista kaikille kaupunkilaisille. Alueella on paljon sellaisia, joilla ei ole työpaikkaruokalaa”, UniCafen myynti- ja markkinointikoordinoija Tuula Tikkanen sanoo.

UniCafe pyrkii kilpailluille markkinoille. Kahdensadan metrin säteellä ylioppilasaukiosta on ainakin 19 ravintolaa, jolla on erillinen lounastarjous.

”Meidän kilpailuvalttimme on hinta”, Tikkanen sanoo.

Lyyralla ohituskaista maksaa 4,85 euroa. Ulkopuolisille bistro-lounaan hinta on 8,70 euroa.

Ylioppilasaukion UniCafen lähimpien ravintoloiden lounaan keskihinta on halvimman vaihtoehdon mukaan laskettuna 8,20 euroa. Monessa sillä saa vain keittoa.

Bistro-lounaaseen sen sijaan kuuluu salaattipöytä, alkukeitto ja pääruoka. Niitä on mennyt noin 50 päivässä, joista tusinan verran ulkopuolisille.

Kovin paljon enempää asiakkaita ei ole edes voitu hankkia, sillä istumapaikat ylioppilasaukiolla eivät riittäisi.

Edullisesti-linjaston jengi kun ei uskalla istua tuntemattomien kanssa, vaan valtaa yksin kokonaisia pöytiä siitäkin huolimatta, että HYY Ravintoloiden pitäisi kasvaa ja laajentua.

Kasvun varaa olisi, sillä viime vuonna yhtiö teki tappiota 150 000 euroa.

Ehkä pitäisi rajata erillinen business lounge, ravintolapalveluiden päällikkö Tiina Kähkönen?

”Jos joku kabinettitila olisi olemassa, niin ehkä sitten, mutta nyt ei pysty, ei ei. Pääkäyttäjiä ovat opiskelija-asiakkaat.”

UniCafe halajaa kuitenkin syvemmälle fazeramicoiden ja sodexhojen hallitsemaan henkilöstöravintolabisnekseen. Mahdollisuuksia avata UniCafe-ravintoloita yritysten työpaikkaruokaloiksi on kartoitettu, mutta mitään ei ole vielä päätetty.

Bistro-linjasto on hyvää harjoitusta.

Kilpailijoilla, kuten Fazer-Amicalla ja Sodexholla onkin ollut bistro-nimiset konseptit käytössä jo pidempään.

Teksti: Aurora Rämö