Yliopisto kysyy: oletko homo?

T:Teksti:

Kalifornian julkiset korkeakoulut suunnittelevat opiskelijoiden seksuaalisen suuntautumisen tiedustelemista hakemuksissa ja kirjautumislomakkeissa. Tiedoilla pyritään kartoittamaan HLBT-opiskelijapopulaation kokoa ja sitä, tarjotaanko heille tarpeeksi erilaisia palveluja, esimerkiksi neuvontaa.

Uudistus johtuu Kaliforniassa viime syksynä hyväksytystä laista. Sen mukaan korkeakoulujen tulisi tarjota sekä opiskelijoille että henkilökunnalle mahdollisuus määritellä sek-suaalinen suuntautumisensa ja sukupuoli-identiteettinsä kaikissa kaavakkeissa, joita käytetään esimerkiksi etnisen taustan kaltaisten väestötietojen keräämiseen. Vastaamisen tulisi kuitenkin olla vapaaehtoista.

Laki sai alkunsa University of Californian raportista, jonka mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluvat opiskelijat kärsivät masennuksesta huomattavasti normaalia useammin. Lailla rohkaistaan kouluja rajoittamaan HLBT-opiskelijoihin kohdistuvaa kiusaamista ja syrjintää.

Kysymys lisättäneen kaavakkeisiin ensi vuonna. Jos muutos toteutuu, se tekee kalifornialaisista korkeakouluista Yhdysvaltojen suurimman opiskelijoiden seksuaalista suuntautumista kartoittavan kouluryhmän. Elmhurst Collegesta Illinoisin osavaltiossa tuli viime vuonna maan ensimmäinen asiaa tiedusteleva instituutti. Opiskelijoista 85 prosenttia vastasi kysymykseen. Kolme prosenttia heistä sanoi määrittelevänsä itsensä HLBT-opiskelijaksi.

 

Sanat Oona Juutinen, kuva Wikimedia Commons