Äijä viihtyy Tampereella

T:Teksti:

Taloustutkimuksen kirjekyselyssä selvisi, että Tampereella on suomalaisista asuinpaikoista ylivoimaisesti paras imago. Tulos ei ei yllätä, sillä Pirkanmaan metropoli on häpeilemättä äijä. Helsingin neitimäisyyden kuulee jo nasaalista äng-äänteestä, mutta Tampereessa sorahtelevat rapsakat klusiilit ja tremulantit. Muutenkin Tampere on äijien paratiisi:

Äijän ei tarvitse torkahdella kulttuurielämysten äärellä, sillä Tampereen Teatterilla on taidevouhkien kumppaneille Äijäparkki. Kun rouva viihtyy katsomossa, parkkiin jätetty äijä maistelee oluita ja katsoo kiakon MM-kisoja. Morjens!

Äijän ei tarvitse välittää etelän hienostomediasta, sillä alueen äänenkannattaja on horjumatta äijän puolella. Aamulehden nettisivuilla kerrotaan, mistä koirankakka koostuu, kenen koululaisen puutyö oli hianoin ja kuinka isien pitäisi olla äijempiä. Ylämoro!

Äijän ei tarvitse hävetä autoiluharrastustaan, sillä Tampereella on Suomen ainoa nelitasoinen eritasoliittymä. Ameriikan malliin!

Äijän ei tarvitse kinuta kuntapäättäjiltä sitä, mitä äijä haluaa. Kun Helsingissä vielä väännetään Guggenheimista, ovat tamperelaiset jo kohta rakentaneet kiakkoareenan. Keskelle kaupunkia. Junaradan päälle. Kyä lähtee!

Tamperelainen äijä voi saman päivän aikana viedä kenkänsä Äijän suutarille (Sotilaankatu 11), notkistua Äijäjoogassa (Lemminkäisenkatu 14) ja hankkiutua lopuistakin kuona-aineista eroon Äijien tervasaunassa (Sumeliuksenkatu 11).

Tampereen todellinen äijyys mitataan kuitenkin siinä, ettei mihinkään äijäilyhömpötyksiin lähdetä mukaan. Kun Tampereella vietettiin viime vuonna äijäpäivää, yleisötapahtumaan osallistui 20 ihmistä. Vaikka paikalla oli heviburgerkojukin.

 

Sanat Verna Kuutti, kuva Otto Donner