UniCafe-lounas kallistuu

T:Teksti:

Opiskelijaruuan hinta nousee 1. maaliskuuta alkaen. Syynä on valtioneuvoston tänään 2. helmikuuta tekemä päätös, joka nostaa opiskelija-aterioiden mahdollista enimmäishintaa 27 sentillä. Kun perusaterian tuettu hinta nyt on 2,43 euroa, maaliskuussa se voi olla jopa 2,70.

Valtioneuvosto perustelee enimmäishinnan korotusta kustannustason nousulla. Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen toteaa, että viimeksi opiskelijaruuan enimmäishintaan korotettiin vuoden 2008 alussa. Nyt tehtävällä hinnannostomahdollisuudella halutaan turvata ravintolayritysten toimintaedellytykset. Hiltusen mukaan hinnankorotusten suuruus riippuu ravintoloista.

UniCafe ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, kuinka paljon se aikoo nostaa ateriahintoja.  Varmaa on kuitenkin se, että hinnat nousevat. Aterioiden valmistaminen on kallistunut neljässä vuodessa noin kymmenen prosenttia UniCafen ravintolatoimen päällikön Vesa Sysiojan mukaan. Uusi hinta asetetaan hänen mukaansa maksuteknisesti helppoon tasasummaan.

”On selvää, että korkeampi hinta tulee näkymään myös tarjonnan laadussa. Pyrimme takaamaan ylioppilaille mahdollisimman hyvän lounaan käytettävissä olevilla rahoilla”, Sysioja kertoo.

Opiskelija-aterioiden hintoja sääntelee asetuksella valtioneuvosto, ateriatuen puolestaan maksaa eduskunnan päätöksen mukaan Kela. Enimmäishinta on 1. maaliskuuta alkaen 4,54 euroa. Ateriatuen määrä on 1,84 senttiä. Ateriatuki nousi viimeksi vuodenvaihteessa seitsemällä sentillä.

Sanat Hannu Hallamaa, kuva Morguefile