Ohjaaja Katja Gauriloff avaa Säilöttyjä unelmia -dokumentin anatomian.
Kevät 2007: Idea syntyy
”Dokumentissa seurataan erään säilyketölkin matkaa suomalaiseen kauppaan. Ennen kaikkea dokumentti kuitenkin kertoo tuotantoketjuun osallistuneista ihmisistä tehtaissa ja teurastamoissa.
Idea syntyi einespurkista entisellä työhuoneellamme. Raaka-aineita oli niin paljon, ja tölkki oli niin halpa. Mistä ainekset oikein tulivat? Tuottaja Joonas Berghäll sanoi, että tässä globaalissa ketjussa olisi minulle juuri sopiva elokuvan aihe. Itse tölkki päätettiin häivyttää tunnistamattomaksi. Jo alussa käsikirjoituksessa luki, että elokuvan pitää herättää kysymyksiä silloin, kun ihminen seisoo kaupassa hyllyn ääressä.”
Tammikuu 2008: Ensimmäiset kuvaukset, ensimmäinen pitchaus
”Teimme ensimmäiset kuvaukset Suomessa. Ajattelin, että dokumentin lopussa tölkki päätyisi kaatopaikalle Sodankylässä. Tarina kehittyi sen jälkeen paljon, ja lopulliseen elokuvaan on päätynyt filmiltä ehkä kaksi kuvaa, nekin Etelä-Suomesta.
DocPoint-festivaalin yhteydessä teimme ensimmäisen pitchauksen eli esittelimme hanketta rahoittajille. Haimme kansainvälistä rahoitusta koko projektin ajan. Ilman sitä yli puolen miljoonan euron elokuvaa ei olisi voinut tehdä. Matkustelua oli paljon, ja halusimme tehdä elokuvan filmille.
Tässä vaiheessa varmistui kotimainen rahoitus eli Ylen, Avekin ja Elokuvasäätiön tuki. Suomi on ollut dokumenttitaivas. Nyt Ylen rahoitus on niin epävarmaa, että dokumenttien tuotantomäärät tulevat varmasti laskemaan.”
Kevät 2008: Tutkimukset pääsevät vauhtiin
”Vain parin raaka-aineen alkuperä selvisi valmistajalta, sitten meille kuluttajille pantiin ovet kiinni. Viranomaisista ei ollut apua. Järjestimme ulkopuolisen yhteyshenkilön selvittämään meille raaka-aineiden alkuperiä. Siitä en voi kertoa enempää.
Tässä vaiheessa oli riski, että koko elokuva kaatuu todisteiden puutteeseen. Tiesimme, että tomaatit tulevat Portugalista, mutta pystyimme vain toivomaan, että jos tuo raaka-aine tulisi tuolta ja tuo tuolta, niin saisimme koko Euroopan.”
Elokuu 2008: Ensimmäiset ulkomaankuvaukset Portugalissa
”Meillä oli joka maassa yhteyshenkilönä paikallinen elokuvatuottaja. He etsivät ohjeitteni mukaan sopivia kuvauspaikkoja. Tein melkein joka maahan ennen kuvauksia selvitysmatkan, jolloin etsin päähenkilöt. Tuottaja ja kuvaaja matkustivat kuvauksiin mukanani Suomesta, muuten pyrimme palkkaamaan aina työryhmän kohdemaasta.
Yleensä dokumentin ihmisiin saatetaan tutustua vuosiakin. Tässä sitä mahdollisuutta ei ollut. Tein ensin lyhyitä haastatteluja tuottajan tai apulaisohjaajan tulkkauksella. Ihmisen silmistä näki, oliko hänellä hyvä tarina. Melkein jo kättelyssä kysyin unelmista ja peloista: piti tietää, lähteekö ihminen mukaan. Joskus jouduin pysäyttämään, että kerro tämä kahden viikon päästä kuvauksissa. Ihminen kertoo elämästään tunteella kerran.”
Kevät-kesä 2009: Rahoitus varmistuu, säilykkeen reitti selviää
”Maaliskuussa Joonas sai Arte Francen ja monia muita kansainvälisiä tv-kanavia mukaan rahoittajiksi. Vasta silloin pystyimme sanomaan, että elokuva on tuotannossa. Kesäkuussa sain käteeni selvitystyön tulokset eli listan säilykkeen kaikkien raaka-aineiden alkuperästä. Alkoi kuvausmatkojen suunnittelu. Lokakuussa kuvasimme Ranskassa purkittamolla ja joulukuussa Italiassa oliivitilalla.”
Kevät-kesä 2010: Matka laajenee Brasiliaan
”Tutkimuksissa selvisi, että tölkkiin tuleekin ainesta Brasiliasta, Australiasta ja vaikka mistä. Sitä olin salaa toivonutkin: että elokuva laajenisi Euroopan ulkopuolelle. Aloimme järjestää kuvausmatkaa Brasilian suurimmalle avokaivokselle. Se oli hirvittäjän pitkä ja rasittava prosessi, paikallista tuottajaa piti luottamuspulan takia vaihtaa useaan kertaan. Mika Kaurismäen kautta löysimme hemmetin hyvän tuottajan.
Ukrainaan piti ehtiä vehnänkorjuun aikaan. Se oli maista vaikein. Jo tullissa oli ongelmia. Meidän piti haastatella mustilla autoilla kulkevia pomoja, jotta pääsimme kuvaamaan tehtaaseen. Kuvasimme haastattelut ilman filmiä. Kuvausluvista huolimatta vartijoita piti voidella vodkapulloilla.”
Syksy 2010: Leikkaus alkaa, jälkituotanto Tanskassa varmistuu
”Leikkasimme Ukrainan ja Brasilian materiaaleista kaksi kunnon kohtausta. Tämä oli henkinen käännekohta: tuli olo, että elokuva tästä tulee. Saimme Tanskan elokuvasäätiön hankkeeseen mukaan. Selvisi myös, että elokuvan sävellys, äänisuunnittelu ja miksaus voidaan tehdä Tanskassa. Se oli iso voitto, arvostan erityisesti sikäläisiä elokuva-ammattilaisia suomalaisten ohella. Joulukuussa kuvattiin Romaniassa teurastamolla.”
Kevät 2011: Viimeiset kuvaukset
”Tammikuussa kuvasimme Tanskassa sikalassa, maalis-huhtikuussa ristiin rastiin Puolassa. Ihmisten tarinat olivat kasassa, mutta esimerkiksi liikennekuvaa puuttui vielä. Teimme muun muassa roadtripin Frankfurtin kautta Kölniin ja Pariisiin kautta Chartresiin. Siellä kuvattiin kananmunafarmia.
Suomessa ollessani leikkasin elokuvaa. Meillä oli lopulta 30-40 tuntia filmiä. Se on äärettömän vähän, digituotannoissa materiaalia saattaa olla jopa satoja tunteja. ”
Kesä-syksy 2011: Elokuva leikattu, jälkituotanto ja markkinointi alkaa
”Elokuvan suomalainen teatterilevitys varmistui. Ravasin Tanskassa elokuvan äänien takia melkein viikoittain. Tulkkeja piti pyytää työhuoneelle oikomaan tekstitysten virheitä. Elokuussa olin viikon Kööpenhaminassa, ja miksasimme elokuvan. Silloin se oli minulle valmis.
Syksyn otin rennommin ja tein lyhennettyä työpäivää. Työstimme levittäjän kanssa mainosmateriaaleja. Yllätyimme dokumentin saamasta K16-ikärajasta. Paljon pahempaakin materiaalia teurastamoilta olisi ollut, jos olisimme halunneet shokeerata. Valituksen kautta saimmekin ikärajaksi K12. Leikkasimme elokuvasta 52-minuuttisen kansainvälisen tv-version. Esimerkiksi Al-Jazeera varmisti esittävänsä sen 120 maassa.
Neljässä vuodessa usko loppui jo monta kertaa. Työ tuntuu niin valtavalta mammutilta. Tämä on ollut iso oppimatka ihmisenä.”
Sanat Veera Jussila, kuva Oktober
Säilöttyjä unelmia -elokuvan ensiesitys Docpointissa 26.1., elokuvateattereissa 27.1.
