Gaddafi tapettiin. Yhdysvaltain ulkoministerin kahta päivää aikaisemmin lausuma toive toteutui. Hillary Clinton oli jälleen valmis myymään kaikki lännen ihmisoikeusperiaatteet, jotta Yhdysvaltain entinen ystävä, nykyinen vihollinen, saataisiin pois häiritsemästä. Sama juttu pari viikkoa sitten terroristiverkosto Haqqanin johtajan Dilawarin kanssa. Sama juttu Osama bin Ladenin kanssa.
Viime viikolla seitsemän perussuomalaista ja kokoomuslaista kansanedustajaa sanoi voivansa hyväksyä kuolemanrangaistuksen. Kun Helsingin Sanomat kysyi kansanedustajilta perusteluja, vastaukset olivat kummallisia.
”En minä oikeasti kannata kuolemanrangaistusta”, sanoi Janne Sankelo (kok). Hän siis kannattaa sitä leikisti ja väistää vastuunsa tutulla tavalla: ”Tarkoitukseni on herättää keskustelua”.
Martti Mölsä (ps) sanoo kannattavansa kuolemanrangaistusta poikkeustilanteessa ja jatkaa: ”Lainsäädäntöä ei tarvitse muuttaa”.
Miksei Mölsä halua muuttaa lakia? Hän osaa määritellä poikkeustilanteet, joissa kuolemanrangaistus olisi ok: terrorismi, joukkosurma, ihmisyyttä vastaan kohdistuva rikos. Hän ei kuitenkaan ole valmis kirjaamaan noita poikkeustilanteita lakiin. Ei, vaikka kansanedustajalla on mandaatti muuttaa lainsäädäntöä omiin ja äänestäjiensä arvoihinsa sopivaksi. Suomen Gallupin tekemän kyselyn mukaan lähes kolmannes suomalaisista hyväksyisi kuolemanrangaistuksen.
Osa tuosta kolmanneksesta, samoin kuin kuolemanrangaistusta kannattavista kansanedustajista, tuomitsee ehdottomasti länsimaiden ulkopuolella suoritettavat kuolemantuomiot kuten kivitykset. Kliinisissä sähkötuoliolosuhteissa tapahtunut murha ei ole yhtään enemmän oikein kuin pölyisellä kyläaukiolla tapahtunut murha. Jos emme länsimaisina ihmisinä usko omiin periaatteisiimme, mikä oikeus meillä on levittää niitä muihin maailman maihin? Tulkaa pojat pois sieltä Libyasta, siellä yritetään rakentaa oikeusvaltiota.
Maria Pettersson
