Zombielokuvaan kuuluu supermarketkohtaus. Se tarjoaa katsojalle lohtua: hetken ajan elokuvan sankarit saavat kulkea rauhassa kirkkaasti valaistuilla, yllätyksettömillä käytävillä. Ohjaaja pääsee esittämään pikkuisen kulutuskritiikkiä. Ja mikä ihaninta, nyt revitellään sitä vapautta, joka syntyy järjestäytyneen yhteiskunnan romahduksesta. Mikään sääntö ei enää päde! Sipsejä saa syödä suoraan hyllystä! Mitä enemmän lisäaineita, sen luotettavampi eväs!
Zombielokuvahan ei kerro zombeista vaan henkiin jääneistä. Elävät kuolleet ovat silkka tarinallinen jippo, joka oikeuttaa fantasian poikkeustilasta, jossa rahalla, tulevaisuudensuunnitelmilla ja hierarkioilla ei ole enää merkitystä. Köyhä ja rikas lähtevät zombiapokalypsiin samalta viivalta, samoin nainen ja mies, aikuinen ja lapsi. Sääntöjen katoaminen synnyttää väkivaltaa, mutta myös solidaarisuutta; lohdullisessa supermarketkohtauksessa epäluuloiset selviytyjät paiskaavat vihdoin kättä ja jakavat ryöstelyn onnen.
Ranskalainen elokuvatutkija Sylvestre Meininger väittää, että WTC-iskuista alkanut zombielokuvien buumi heijastelee sekä kulutuksen että uhkakuvien kasvua. Uusissa leffoissa yhteiskunnan tuho on muuttunut entistä totaalisemmaksi ja supermarketkohtaukset entistä lohdullisemmiksi. Elokuviin ”kuuluu olennaisesti länsimaiseen kulttuuri-identiteettiin iskostettu varmuus siitä, että ilman auktoriteetteja ihmisistä tulee eläimiä”, Meininger kirjoittaa.
Uutiskuvat Lontoon mellakoista muistuttivat elokuvaa. Huputetut hahmot juoksivat varjokuvina tulen editse, loikkasivat sisään rikotusta ikkunasta, sitten kipusivat ulos televisiovastaanotin sylissään. Kamerat kuvasivat ryöstelyä etäältä, paheksuen, ja me katsojat paheksuimme perässä. Tennareiden ja telkkareiden syyhkintäkö on paras protesti, jonka nämä vajakit keksivät?
Sitten mietin Meiningerin tekstiä. Jos mellakat olisivat olleet zombielokuvaa, nuo huputetut juoksijat olisivat olleet sen sankareita. Myymäläfantasioitahan siellä elettiin – huomisettomia unelmia siitä, että raha on menettänyt merkityksensä, apokalypsi on pyyhkäissyt hierarkiat olemattomiin, ja tavaraa riittää ikuisesti.
Ovatko zombielokuvat sitten, kuten Meininger väittää, suoraviivaisia kuvia länsimaisen markkinatalouden alamaisten alitajuisista peloista ja fantasioista?
Vaikea sanoa, sillä verrokkiryhmää – länsimaisen markkinatalouden ulkopuolella tuotettuja zombielokuvia – ei ole toistaiseksi Suomessa juurikaan nähty.
Onneksi tänä syksynä tulee ensi-iltaan Juan De Los Muertos, sosialistisen Kuuban ensimmäinen zombileffa. Ennakkotietojen mukaan kuubalaisrainassa hallitus väittää eläviä kuolleita toisinajattelijoiksi ja eteväksi zombintappajaksi paljastuva päähenkilö perustaa pienyrityksen. Lopuksi pitää paeta lautalla meren yli.
Mitähän Meininger sanoisi?
Hanna Nikkanen
