Laulaja Astrid Swan rakasti gradun tekoa.
”Siinä sai tutkia itse, yhdistellä asioita ja luoda jotain uutta”, maisteri tiivistää. Moni on salaa samaa mieltä.
Gradunteko on brändätty päin honkia. Sille luodaan myyttisen kauheita mittasuhteita jo fuksisuunnistuksen ensimmäisillä rasteilla. Olin graduseminaarin alkuun asti varma, että iso-G on jotain niin työlästä, vaikeaa ja yksinäistä, että en voi selvitä hengissä. Sain vatsanväänteitä muiden Facebookissa roikkuvien graduepätoivosta ja yliopiston vessojen kirjoituksista.
Sitten loin GRADU-tiedoston koneelleni ja lainasin pari aiheeseeni liittyvää kirjaa. Valkeni, että minua oli huijattu. Sain puhtia tahmeisiin hetkiin valmistujaisfantasiastani ja kuulemastani viisaudesta: paska gradu on parempi kuin tekemätön gradu. Vuosihan siinä meni, mutta valmista tuli. Skumppaa ja vieraita riitti aamuun asti.
Gradunteko on lukemista, pähkäilyä, huomaamista ja kaikista näistä kirjoittamista. Sitä on monen akateemisen duuni tulevaisuudessakin, sirpaleisen tiedon yhdistelyä ja hallintaa. Ei sen pahempaa kidutusta. Graduntekijä vaan saa yleensä itse päättää aiheestaan, aikatauluistaan ja lounaidensa pituudesta.
Uusi opiskelija, sokerina hopsisi pohjalla odottaa se antoisin: saat vuoden tai jopa kaksi perehtyä siihen, mikä kiinnostaa eniten, ja parhaassa tapauksessa siitä vielä maksetaan.
Maria Ruuska
Juttuun: Naiset kiinnostavat maisterirokkaria
