Briteissä on kohuttu Libyan diktaattorin Muanmar Gaddafin perheen ja maineikkaan London School of Economicsin taloudellisista kytkyistä.
Samaan aikaan meillä Suomessa luodaan yliopistojen varainkeruun pelisääntöjä.
Helsingin yliopisto on hiljattain neuvotellut Nord Stream -kaasuputkiyhtiön kanssa sponsorisopimuksesta merihistorian opintokokonaisuudelle. Paperit olivat lehden mennessä painoon vielä allekirjoittamatta, mutta pienelle oppiaineelle summa on merkittävä.
Soitin asiasta merihistorian opintokokonaisuuteen. Minulle kerrottiin, että tutkijoilta oli pyydetty, etteivät ”he pitäisi meteliä asiasta” myöskään lahjoituksen teon jälkeen. Yritys ei kuulemma toivonut julkisuutta anteliaisuudelleen. Yliopiston hallinnosta sanottiin, että lahjoittajien nimiä ei salailla, mutta ”kaikki lahjoittajat eivät toivo torvisoittokuntaa ja lehdistötiedotteita”.
Juolahti mieleen pari ajatusta. Ensinnäkin: ennen yliopistouudistusta olisi ollut vaikea kuvitella – etenkään humanistisilla tai yhteiskunnallisilla aloilla – tilannetta, jossa kiistelty yritys lahjoittaa rahaa, mutta yliopiston henkilökunta ei tiedä, saako siitä puhua ääneen.
Toiseksi: on helppo uskoa, kun meriarkeologian laitokselta vakuutetaan, että lahjoitus ei vaikuta tutkimuksen ja opetuksen sisältöön. Kysymys kuuluukin, kuinka asiaa viime kädessä voidaan arvioida, jos lahjoituksista ei kerrota, eli jos niistä ”ei pidetä meteliä”?
Maria Manner
