Maanantai-iltapäivänä bussi on täynnä hiljaisia työmuurahaisia. Olen matkalla Vihdin Nummelaan. En siihen turvalliseen Nummelaan, josta Anssi Kela lauloi vuoden 2001 menestyslevyllään. Mielessä on pikemminkin David Lynchin elokuvien uinuva pikkukylä, jonka idyllinen pinta kätkee alleen jotakin outoa. Perillä nimittäin odottaa Mirel Wagner, joka on juuri tehnyt vuoden pelottavimman levyn.
Espoolainen laulaja-lauluntekijä ei kuulosta 23-vuotiaalta vaan samaan aikaan iättömältä ja ikivanhalta. Vielä vähemmän hän kuulostaa keskiluokkaisen espoolaisperheen kasvatilta kuiskiessaan sysimustia säkeitä, kuten ”it`s a hard and crooked life / when you`re a dead man`s unwedded bride”.
Linja-autoaseman kupeessa sijaitseva Wilbur on niillä rajamailla, pitäisikö sitä kutsua kapakaksi vai räkäläksi. Wagner istuu takki päällä oven vieressä nurkkapöydässä. Hänen seurassaan on Image-lehden valokuvaaja Aki Roukala, joka julkaisee helmikuussa Wagnerin albumin Kioski-levymerkillään.
”Me ei ikinä uskottu, että sä tulisit tänne”, Wagner sanoo. Kaksikon viikonloppu on näköjään venähtänyt pitkäksi. Selväpäistä vierasta yritetään virittää samalle aaltopituudelle kantamalla pöytään tervetuliaismaljoiksi olutta ja viskiä.
Wagnerin kuoleman kanssa flirttailevat tekstit ovat kirvoittaneet vertauksia Joose Keskitaloon, jonka lauluissa kappelin kellot soivat ja hautausmaa vetää käteen. Wagner itse kutsuu Keskitaloa ”suureksi sankarikseen”. Hän ihailee myös Leonard Cohenia.
”Cohen on surumielisyyden mestari”, Wagner sanoo. ”Runollista, kaunista, herkkää. Himoa, rakkautta, itsetuhoa, kaikkea mahdollista.”
Samoja sanoja voisi käyttää Wagnerin debyyttialbumin teksteistä. Varhaisimmat niistä nelilapsisen perheen kuopus kirjoitti 16-vuotiaana omakotitalossa Lintuvaarassa. Siellä syntyivät esimerkiksi nämä To the Bone -laulun rivit: ”Your love drags me down / like clothes when you swim / down, deeper down / like the roots of old trees.”
Pakko kysyä, ovatko hänen vanhempansa olleet huolissaan.
”No on ne vähän”, Wagner sanoo ja hymyilee. Hän myöntää, että teksteissä voi olla myös mustaa huumoria, mutta jättää tulkinnan kuulijalle.
”Tykkään itsekin teksteistä, jotka saavat miettimään, että onko toi tosissaan. En mä silti mitään vitsejä ole lähtenyt viljelemään.”
Varhaisteininä Wagner ihaili koulukavereidensa tavoin Spice Girlsiä. Leikeissä tummaihoinen ja kikkaratukkainen tyttö sai aina olla Mel B eli ”Scary Spice”. 13-vuotiaana hän alkoi käydä kitaratunneilla ja tehdä omia englanninkielisiä biisejä. Niihin aikoihin hän löysi myös ”vanhat blues-äijät”.
Wagner kertoo kuulleensa sattumalta bluesia jonkin elokuvan tai dokumentin taustalla. Se herätti uteliaisuuden, ja hän lähti kahlaamaan kirjaston cd-hyllyjä. Pian Spice Girlsin rinnalle nousivat Mississippi John Hurt, Muddy Waters ja Skip James.
”Bluesissa mua kiinnostaa, miten suorasti, rehellisesti ja yksinkertaisesti asiat voi kertoa. Woke up this morning and my baby left me.”
Minimalismi ei jää vain teksteihin. Wagnerin laulut ovat myös musiikillisesti riisuttuja. Esikoislevy äänitettiin kahdessa päivässä. Wagner lauloi ja soitti kappaleet kertaottoina alusta loppuun ilman virheiden korjailua tai päällekkäisäänityksiä. Yksin soittaminen on ollut hänelle aina luontevaa.
”Ei tarvitse kestää bänditraumoja. Kaikki vastuu ja kunnia on itsellä.”
18-vuotiaana Wagner meni ystävänsä kanssa Samettiklubille, jossa lava on vapaa lauluntekijöille. Kaverin lähdettyä hän nousi spontaanisti Semifinalin lavalle ja esitti kolme omaa lauluaan. Positiivinen vastaanotto yllätti. Pian Wagnerista tuli klubin vakiovieras. Hän raahasi vanhempansa katsomaan, hermoili ja poltti ketjussa tupakkaa ennen esiintymistä.
Lopulta Samettiklubille osui Rumban kriitikko Jean Ramsay, joka innostui viime kesänä kirjoittamaan Wagnerista ylistävän blogitekstin. Se herätti myös Kioski-yhtiön Roukalan mielenkiinnon.
Samettiklubilta ovat maineeseen ponnistaneet John McGregor, Jippu ja Laura Sippola. Missä Wagner itse uskoo tulevaisuudessa olevansa?
”Katuojassa tuijottamassa tähtiä.”
Kaiuttimista soi Popedan Punaista ja makeaa. Pöytä täyttyy tyhjistä tuopeista. Joku lähettää baaritiskiltä lentosuukkoja eksoottiselle vieraalle. Roukala alkaa puhua lauseita, joita emme ymmärrä. Lienee aika palata Helsinkiin. Enää ei pelota.
Janne Flinkkilä
Kuva Aki Roukala
Mirel Wagner Korjaamon Folks-klubilla to 17.2. klo 21. Töölönkatu 51 B, vapaa pääsy.
