Ensi vuonna Helsinki on maailman designpääkaupunki. Vuoden teema on avoin Helsinki ja design osana ihmisten elämää.
Tapahtumientäyteinen vuosi sopii Helsingin vuosien 2009-2012 strategiaohjelmaan. Sen mukaan kaupunki tarvitsee tapahtumia, jotka saavat kansainvälistä näkyvyyttä: ”Tapahtumat lisäävät Helsingin houkuttelevuutta matkailukohteena ja elävöittävät kaupungin asukkaiden arkea ja vapaa-aikaa sekä lisäävät työmahdollisuuksia.”
Vaikka massatapahtumiakin tarvitaan houkuttelemaan turistia, kaupungille antavat sielun omaehtoiset tapahtumat ja asukaslähtöinen toiminta. Se, että kaupunginosia kolutessa voi päätyä keskelle luomumarkkinoita tai korttelikirpputoria.
Samaan aikaan kun ylhäältäpäin maalataan jaloa konsulttitekstiä, ruohonjuuritasolla tapahtumajärjestäjät törmäävät byrokraattiseen helvettiin. Kaksi vuotta sitten Helsingin sosiaalivirasto pystytti Esplanadille kehitysvammaisten tapahtumatorin. Siihen tarvittiin kaikkiaan seitsemän lupaa. Vaikka osan luvista saa samasta paikasta, niitä käsittelevät eri henkilöt tai osastot.
Keksien jakoa ja mehun tarjoilua varten tuli hakea ympäristökeskukselta elintarvikelupa. Jos niitä olisi halunnut myydä, olisi tarvinnut erillisen myyntiluvan. Koska Espalla jaettiin ilmapalloja, Kiinteistöviraston tilakeskukselta Kalasatamasta piti hakea ilmapallojen myyntilupa.
Puistoalueen käyttölupa piti hakea erikseen sekä kiinteistö- että rakennusvirastolta, koska tapahtuma-alue levisi kahden eri viraston reviirille. Lisäksi ympäristökeskukselta piti hakea ympäristöselvitys.
Yleisempiä tapahtuman järjestämiseen tarvittavia papereita ovat poliisilta haettava huvilupa, nykynimeltään ilmoitus yleisötilaisuudesta, sekä ympäristökeskukselta haettava melulupa.
Yhdistykset esittelivät toimintaansa mökeissä, jotka tuotiin kuorma-autolla. Yli 12-metrisiltä ajoneuvoilta vaaditaan kantakaupungissa erityislupa, jossa kerrotaan etukäteen ajoreitit ja kellonajat. Se haetaan kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolta.
Lisäksi yleisötilaisuuksista tulee toimittaa pelastuslaitokselle turvallisuus- ja pelastussuunnitelma, ja jos tilaisuudessa esitetään tekijänoikeuksilla suojattua musiikkia, Teostolta täytyy hakea esityslupa.
Luparuljanssi vei yli kaksi kuukautta. Huvilupa jätettiin ensimmäisenä ja saatiin viimeisenä. Poliisi antoi päätöksen vasta kaksi vuorokautta ennen tapahtumaa. Luvassa määritellään muun muassa se, miten monta järjestyksenvalvojaa tapahtumaan vaaditaan, joten viranomaisten vetkuttelu aiheutti lisätöitä juuri tapahtuman kynnyksellä.
”Kollegani yritti jättää kyläjuhlien huvilupahakemuksen kaksi kuukautta etukäteen. Poliisi vain nauroi ja sanoi, että tuo se vasta viikkoa ennen juhlia”, sanoo Esplanadin tapahtumatorin kaupungille tuottanut Annakaisa Anttila.
Laput yhteen luukkuun
Kaupungin tapahtumayksiköllä on työn alla verkkopalvelu, jossa kaikki luvat saisi samasta paikasta – lukuun ottamatta anniskelulupaa, josta päättää aluehallintovirasto.
Kaupungin omistaman Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja, Kaapelitehtaan ja Suvilahden kulttuurikeskuksia luotsaava Stuba Nikula on nähnyt palvelusta ”jonkin demon jo alkusyksystä”.
”Virallinen nimitys on sähköisen asioinnin palvelupolku. Sitä rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa.”
Palvelu vähentää juoksemista virastosta toiseen, muttei ratkaise varsinaista ongelmaa. Vaikka kaikki lupahakemukset saisi tungettua samaan sähköiseen luukkuun, päätökset putkahtelevat eri virastoista yksi kerrallaan, eikä niiden ehtoja tai käsittelyaikoja voi ennustaa.
”Tuottaja ei tässä kaupungissa lappua sisään laittaessaan voi olla varma, saako luvan vai ei: vaikuttaako luvan saantiin vain raha, vai onko sen takana periaatteellisia ongelmia. Kuten että yhtäkkiä löytyy merkillinen pykälistö, jonka mukaan Senaatintorilla ei saa tehdä kaupallisia tapahtumia”, Nikula sanoo.
Nikula viittaa Live Nationin viime kesänä järjestämään Arcade Firen konserttiin. Kesäkuun 28. päivänä kanadalainen indieyhtye veti Senaatintorille noin neljäntuhannen hengen yleisön. Pienelle osalle toria rajattu tapahtuma-alue pysyi aidattuna noin yhdeksän tunnin ajan, liikenteeltä suljettiin vain Tuomiokirkon portaiden alla kulkeva Hallituskatu ja alue siivottiin seuraavaan aamuun mennessä. Vuokraa alueesta maksettiin 7 393 euroa.
Nämä ehdot eivät kuitenkaan olleet riittää yleisten töiden lautakunnalle, joka palautti vuokraamispäätöksen uuteen käsittelyyn noin kuukautta ennen konserttia. Lipunmyynnin aloittamista jouduttiin lykkäämään, mutta tapahtuma saatiin järjestettyä.
”Joitakin vuosia sitten lumilautailutapahtuma siirrettiin Senaatintorilta Kauppatorille, koska katsottiin, että se ei sovi niin arvokkaaseen ympäristöön”, Nikula kertoo. Hän ihmettelee päätöstä, sillä Tuomiokirkon portaikko olisi toimiva katsomo yleisötapahtumalle.
”Kirkolla ei ollut mitään sitä vastaan, mutta kaupunki ei suostunut vuokraamaan aluetta.”
Senaatintorin arvokkaaseen miljööseen ei siis sovi kaupallinen kulttuuriesitys tai urheilunäytös. Sen sijaan aukion valtaa vuosittain maakuntatori.
”Helsingin kaupunki maksaa siitä muistaakseni noin parisataatuhatta euroa. Stadi hoitaa torin rakenteita, henkilöstöä ja liikennejärjestelyjä, eikä maakunnilta laskuteta mitään aluevuokria. Sitten siellä myydään punaisissa torpissa muurinpohjalettuja ja syödään karjalanpiirakoita.”
Viinan kirot
Jos tapahtuma ylipäätään saadaan järjestettyä, törmätään pykäläviidakkoon, jonka tarkoitus on suojella kaupungin asukkaita itseltään. Joulun alla Lasipalatsin taakse pystytettiin ranskalainen tori, mutta kosketus sikäläiseen ruokakulttuuriin jäi ohueksi, sillä Suomessa torikaupassa ei saa myydä viiniä eikä helposti pilaantuvia juustoja.
Keväällä 2008 torikauppiaat tyrmistyivät Ympäristökeskuksen esittelemästä pykälästä, jonka mukaan tuoretta kalaa ei saisi myydä jäämurskalaatikoista vaan Kauppatorin kojuihin pitäisi hankkia kymmenientuhansien eurojen kylmälaitteet.
Hygieniafasismi on pientä pompottelua verrattuna anniskelusääntöihin, joissa ei ole logiikan häivää.
Olisi yltiöpäistä edes vaatia, että Esplanadin Tuomaan markkinoilla voisi napata lämmikkeeksi mukaansa mukillisen höyryävää hehkuviiniä, kuten muiden Euroopan kaupunkien joulutoreilla, mutta aikuisille ihmisille järjestettyjen yleisötapahtumien anniskelusäännöt ovat luku sinänsä. Millä tahansa klubilla keikkaa voi katsoa tuoppi kädessä, mutta tilapäisissä tapahtumissa ei saa anniskella katsomoalueille. Stuba Nikulan mukaan syy löytyy lähihistoriasta.
”Kun Hartwall-areena avattiin, siellä sai mennä tuopin kanssa katsomoon. Se aiheutti ongelmia, joten tämän maan tapa ratkaista asia oli kieltää se kategorisesti kaikkialla. Siksi alkuvuosina Huvila-teltassa sai istua tuopin kanssa penkillä, mutta nykyisin siellä seistään ylätasanteella narun takana.”
Anniskelualueen kriteerit määrittelee viime kädessä yksittäinen virkamies. Nikula muistelee, että kerran Merikaapelihallissa järjestetyssä konsertissa vaadittiin, ettei anniskelualueelta saa nähdä lavalle. Hätäratkaisuna koko halli jouduttiin katkaisemaan korkeilla väliseinillä.
”Luvat tulevat aina niin viime tingassa, ettei niistä ehdi enää valittaa. Jos päätös tulee kaksi päivää ennen tapahtumaa tai jopa samana päivänä, sen kanssa joutuu vain elämään.”
Tapahtumajärjestäjän riskiä lisää, että juomat on pakko hankkia etukäteen, vaikkei tiedä, päättääkö aluehallintovirasto esimerkiksi antaa A-oikeuksien sijaan vain keskiolutluvat. Kuten muidenkin virastojen kanssa, päätöstä on mahdoton ennustaa.
”Jos järjestää juhannustapahtuman ja panee helmikuussa laput sisään, niitä ruvetaan lukemaan vasta touko-kesäkuussa. Olin mukana tekemässä valitusta eduskunnan oikeusasiamiehelle näistä käsittelyajoista. Sieltä tuli ympäripyöreä vastaus, että tämä on valitettavaa, muttei anna aihetta huomautukseen.”
Melua tyhjästä
Flow-festivaali järjestetään elokuun puolivälissä osana Helsingin Juhlaviikkoja Suvilahden entisellä voimala-alueella. Festivaalin taiteellisen johtajan Tuomas Kallion mukaan ydinidea on se, että artistit voivat esiintyä elokuun pimeinä iltoina, jolloin valoshow`t pääsevät oikeuksiinsa. Siksi Flow on anonut poikkeuslupaa, jotta musiikki voisi jatkua puoleenyöhön saakka. Tavallisesti melulupa päättyisi iltakymmeneltä.
Kallion mukaan vuosina 2008 ja 2009 Flow sai neljästä seitsemään asukasvalitusta. Viime vuonna he teettivät tutkimuksia ja panostivat äänentoistolaitteiston uusimiseen, jotta melu ei leviäisi tapahtuma-alueen ulkopuolelle.
”Me hankittiin paras PA, mitä rahalla saa, ja tilanne parani tosi paljon. Valituksia ei tullut yhtään.”
Ympäristökeskus haluaa silti kyseenalaistaa viime vuonna neljän päivän aikana yhteensä noin 50 000 kävijää keränneen festivaalin jatkoluvan. Tapahtuman järjestäjä ei tietenkään voi odottaa päätöksentekoon asti, voiko festivaalin toteuttaa vai ei. Ensi elokuun festivaalin tuotanto on jo käynnissä.
”On pakko lähteä siitä, että totta kai saadaan luvat. Jos ei se onnistu, sitten vaihdetaan kaupunkia.”
Puuttumatta siihen, kuuluvatko satunnaiset yleisötapahtumien äänet kaupunkikulttuuriin ja Helsingin äänimaisemaan, monen asiantuntijan mielestä lupaehdoissa määritellyillä melumittauksilla ei ole tieteellistä perustaa. Desibelirajat saattavat ylittyä jo liikenteen taustamelusta. Mittauspaikat ovat usein mielivaltaisia. Ylipäätään on subjektiivista, millaiset äänet kaupungissa koetaan häiritseviksi. Sitä ei voi mitata numeroilla.
Kallio kyseenalaistaa myös aikarajoitukset. Hänestä ne eivät noudata kaupungin rytmiä vaan ovat ”agraarijäänne”.
”Kaupungin tulisi hiljetä kello 22, mutta seitsemältä aamulla saisi vaikka räjäytysluvan asuintalon viereiselle tontille.”
Aiemmin Elmun tuotantopäällikkönä toiminut ja monta vuotta Tuska-festivaalia järjestänyt Stuba Nikula puhuu ”vähemmistödiktatuurin ylireagoinnista”. Virkamieskoneistoon ei koskaan kantaudu myönteistä palautetta. Siksi lupaehdot asetetaan niin kireiksi, ettei kukaan koskaan valittaisi.
Nikula heittää, että tapahtumien pitäisi masinoida sosiaalisessa mediassa positiivisen palautteen kampanjoita. Jos tuhannet ihmiset kiittäisivät mahdollisuudesta nauttia kulttuurista urbaanissa ympäristössä, pari valittajaa hukkuisi massaan.
”Nyt kolme valitusta on katastrofi, koska ne 30 000 ihmistä, jotka ovat jopa nauttineet siitä melusta, eivät koskaan soita ympäristökeskukseen.”
Terassikieltolaki
Yleisötapahtumat ovat väritäpliä arjessa, mutta jos Helsingistä halutaan oikeasti elävä kaupunki, kaduista ja puistoista pitäisi kesäisin tehdä asukkaiden yhteisiä olohuoneita. Kesäiltojen sosiaalista elämää jarruttaa kaupungin järjestyssääntöön perustuva terassikieltolaki.
Hangon, Turun ja Oulun keskustassa ihmiset saavat istuskella terasseilla pikkutunneille saakka. Helsingissä kaupunkilaiset tungetaan kello 22 sisälle hikoilemaan niinä harvoina kesäöinä, kun ulkona tarkenisi istua paitahihasillaan.
Säädöksellä halutaan suojella asukkaita melulta ja tupakansavulta, mutta uuden tupakkalain aikana hyöty on entistä kyseenalaisempi. Asiakkaat saavat ravata terassilla tupakoimassa kello 22 jälkeenkin, kunhan jättävät tuoppinsa sisälle.
Moni ravintola pitää ikkunansa auki koko julkisivun mitalta sulkemisaikaan asti, jolloin melu kantautuu ulos aivan yhtä lailla. Esimerkiksi Iso Roba ja sen poikkikadut täyttyvät joka tapauksessa puolenyön jälkeen äänekkäistä juhlijoista, jotka jonottavat yökerhoihin, kebab-ravintoloihin tai taksiin – tai muuten vain metsästävät jatkoseuraa.
Muutaman kadunpätkän ravintoloille on annettu poikkeuslupa. Mikonkadulla ja Kampissa terassit saavat olla auki kello puoli kahteen, Kalevankadulla puoleenyöhön.
Hietalahden telakka-alueen kupeessa toimivan Nosturin Alakerta-baarin ravintoloitsija Timo Koutala pitää nykysääntöjä epäoikeudenmukaisina. Aiemmin Koutala toimi Loosen ja Bellyn ravintoloitsijana.
”Toivoisin yhtenäistä ja läpinäkyvää linjaa lupien myöntämiseen. Nyt kaikki eivät ole samalla viivalla.”
Koutala on hakenut lupaa pitää terassi auki valomerkkiin asti. Alakerran terassi on Nosturin ja Hietalahden satama-altaan välissä, ja lähimmät asuintalot ovat satojen metrien päässä.
”Tuntuu hölmöltä, kun ihmiset kuitenkin ramppaavat tupakalla ulkona, ja sitten pitää valvoa, että he jättävät tuopit sisälle. Esimerkiksi espanjalaiset turistit ovat olleet kovasti hämmentyneitä siitä, miksi heidät käsketään juomaan sisälle.”
Kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistö (vihr) on tehnyt aloitteen aukioloaikojen höllentämisestä. Kiinteistöviraston esittelijä vastusti esitystä, mutta hieman poikkeuksellisesti kaupunginhallitus palautti päätöksen uudestaan valmisteltavaksi. Asiasta voitaisiin äänestää valtuustossa keväällä, mutta tilanne on vielä auki.
”Mun ideaalimaailmassa ravintoloitsija saisi pitää ravintolaa auki koska tahansa, ja jos se aiheuttaisi ongelmia, paikka pistettäisiin kiinni”, Helistö sanoo. Hän ei silti usko, että se onnistuisi Helsingissä.
”Veikkaan, että täällä luodaan joku sekava systeemi, ja paikat saavat olla auki vähän nykyistä myöhempään. Mutta kaikin puolin olisi järkevää, että terasseilla saisi istua puoleen yöhön tai vaikka puoli kahteen.”
Taloyhtiöt ja lupaviranomaiset ovat vastustaneet terassien aukioloaikojen venyttämistä. Vuoden alusta terassien aukioloja koskevat asiat siirtyivät rakennusviraston alaisuuteen. Siellä kukaan ei osannut vastata terassien aukioloa koskeviin kysymyksiin. Lopulta toimittajaa kehotettiin soittamaan viime keväänä eläkkeelle jääneelle rakennusviraston virkamiehelle.
”Ilman muuta ymmärrän, että jos ravintolan yläpuolella on asuinhuoneistoja, terassia ei haluta pitää kovin myöhään auki. Mutta kokonaisuudessaan nykyinen lupajärjestelmä tuntuu vanhentuneelta. Ehkä meillä voitaisiin vihdoin mennä enemmän manner-Euroopan suuntaan. Toimiihan homma sielläkin”, Alakerran Koutala sanoo.
Hyvästi yöbussien tuplamaksuille
Kenties päätöksenteko Helsingissä perustuu yhä agraariyhteiskunnan rytmiin, kuten Flow-festivaalin Kallio sanoi. Yhtenä esimerkkinä siitä on julkinen liikenne.
Berliinin liikennelaitos BVG houkuttelee matkustajia sillä, että viikonloppuisin kuukausilipun haltija saa ottaa ilmaiseksi yhden matkustajan mukaansa. Helsingissä kausilippulaisiakin rangaistaan viikonloppuöisin tuplamaksulla.
Koska taksijonot venyvät kohtuuttoman pitkiksi varsinkin juhlapäivinä ja pikkujoulukautena, viesti on selkeä: älkää tulko keskustaan viettämään iltaa, sieltä ei pääse yöllä kotiin. Tai jos tulette rilluttelemaan, siitä sietääkin maksaa.
Tilanne voi muuttua. HSL:n hallitus on alkanut pohtia, kuinka kohtuullisia lisämaksut ovat kausilipun omistajille. Matkustajapalvelut-osaston johtaja Pirkko Lento kertoo, että kausilipun käyttöä yöliikenteessä tutkitaan tammikuun aikana.
Kun yöliikennettä alettiin järjestää, silloinen HKL halusi varmistaa riittävät lipputulot tuplamaksuilla. Nyt niille ei ole enää samanlaista syytä.
”Yhteiskunta on muuttunut. Nyt eletään enemmän 24/7, eivätkä yöliikenteen käyttäjät ole pelkkiä juhlijoita”, Lento sanoo.
Selvityksen tuloksista riippuu, poistuvatko yölisät kausilippulaisilta. Päätökset mahdollisista tariffimuutoksista otetaan huomioon syksyllä tehtävässä vuoden 2012 alustavassa talousarviossa. Yötaksat poistuisivat aikaisintaan ensi vuonna.
Pyöriä kaupunkiin
Jos pyöräilystä olisi tehty Helsingissä helpompaa ja hauskempaa, ei tarvitsisi olla joukkoliikenteen armoilla. Ei tarvitse mennä Tukholmaa kauemmas, kun kaupungissa fillarointi ei ole itsetuhoista selviytymistaistelua vaan nopea, hauska ja ympäristöystävällinen tapa päästä paikasta toiseen. Puhumattakaan Kööpenhaminan ja Amsterdamin kaltaisista kaupunkipyöräilyn paratiiseista.
Urbaaniin liikennekulttuuriin kuuluisi myös helposti saatavilla olevien kaupunkipyörien verkosto, mutta Helsingissä cityfillarit viettivät viime kesän varastossa. Ensi kesäksikään niitä ei saada. Syyllisiä ovat kaupunkilaiset itse: ilkivalta hilasi pyörien ylläpitokulut kohtuuttomiksi.
Helsinkiin piti saada jo viime kesäksi tuhat uutta kaupunkipyörää. Helsingin Sanomien mukaan HSL:n budjetista oli varattu pyöriä varten 300 000 euroa. Miljoonan euron vuotuiset kunnossapitokustannukset olisivat kuitenkin langenneet veronmaksajille.
Nyt tavoitteena on saada uudet pyörät liikenteeseen designpääkaupunkivuonna 2012.
Yhtenä vaihtoehtona ovat ulkomainosyrityksen maksamat pyörät, toisena jonkun muun hoitama kaupunkipyöräjärjestelmä ja kolmantena vuokraamotyyppinen pyöräkeskus, kertoo kaupungille selvitystä tehnyt HSL:n erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen.
Kolmannen vaihtoehdon huonona puolena Jääskeläinen pitää sitä, ettei pyöräkeskus ole osa liikennejärjestelmää ja matkaketjua samalla tavalla kuin kaupunkipyöräjärjestelmän on tarkoitus olla. Pyörän saisi vain yhdestä pisteestä. Jääskeläisen mukaan pyöräkeskus sopisi täydentämään varsinaista kaupunkipyöräjärjestelmää.
”Turisteja ja satunnaiskäyttäjiä palveleva pyöräkeskus on ollut vireillä jo pitkään. Samalla sen tarkoituksena olisi toimia pyöräilijöiden tapaamiskeskuksena, josta saisi myös tietoa pyöräreiteistä.”
Ensimmäistä vaihtoehtoa yritettiin jo aiemmin. Kun HKL kilpailutti kaupunkipyöräjärjestelmän, mainosoperaattoreilta saapui vain yksi varteenotettava tarjous. Jääskeläinen muistuttaa, että tuolloin taloustilanne oli huono ja mainostulot olivat heikentyneet.
Toinen vaihtoehto olisi, että järjestelmän toimittaisi yksi yritys ja ylläpidosta vastaisi toinen. ”Esimerkiksi pyörät ja telineet toimittaisi saksalainen Next Bike -yritys, jolla on laajalle levinnyt kaupunkipyöräjärjestelmä. Järjestelmän pyörittäjinä olisivat Baltic Bike ja Air Baltic, jotka vastaisivat ylläpidosta ja asiakaspalvelusta”, Jääskeläinen kertoo.
Uudessa järjestelmässä tärkeää on käyttäjän tunnistaminen. Sillä vähennettäisiin ilkivaltaa ja hävikkiä. Tähän asti käyttäjällä ei ole ollut ilkivallasta mitään vastuuta tai seurauksia.
Muualla Euroopassa, esimerkiksi Ranskassa, pyörän saa käyttöön joukkoliikenteen kausilipulla. Samaa mallia on pohdittu täällä. Jääskeläisen mukaan pyörät voisivat olla matkakortin käyttäjille ilmaisia. Turisteja ajatellen järjestelmän tulisi toimia myös pankki- tai luottokortilla. Muita vaihtoehtoja ovat pyörän varaaminen kännykällä tai verkossa.
Selvitys on lähdössä kaupungille, joka päättää jatkosta. Jääskeläisen mukaan aikataulu kuitenkin on tiukka. Jotta pyörät saataisiin kesäksi 2012, järjestelmän toimittaja pitäisi valita viimeistään tänä kesänä.
Uusi vuosi, uusi design
Vaikka Helsinki on avautunut huimasti vuosista, jolloin Vanhan kuppilan seinällä komeilleessa kyltissä luki ”jokainen hakee juomansa itse”, päätöksenteko on yhä kankeaa ja asenteet ahtaita. Ei silti lannistuta.
Designpääkaupunkivuosi 2012 saa valtioneuvostolta viisi miljoonaa euroa. Yritysyhteistyöstä aiotaan haalia neljä miljoonaa. Myös kaupunkilaisia kuullaan teemavuoden alla ohjelmaehdotuskilpailussa.
Ehdotuksista haetaan ”innostavia tapoja, joilla asukkaat osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti elinympäristönsä kehittämiseen” sekä etsitään ”ratkaisuja, jotka edistävät elämisen laatua ja onnellisuutta”.
Ensimmäinen konkreettinen merkki designvuodesta on Kampin Narinkkatorille rakennettava hiljentymiskappeli. Havainnekuvassa se näyttää jättikokoiselta puiselta kukkavaasilta.
Janne Flinkkilä, Ann-Mari Huhtanen ja Maria Manner
Kuva Teemu Granström
World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaehdotuksia voi lähettää pe 11.2. asti osoitteessa www.wdchelsinki2012.fi.
Helsinki helsinkiläisille
Kysyimme yhdistys- ja järjestöaktiiveilta, millä konkreettisilla keinoilla Helsingistä tulisi parempi kaupunki. Muun muassa ympäristöjärjestö Dodo ry:n jäseniltä kerätyissä vastauksissa korostui aktiivisen, omaehtoiseen tekemiseen kannustavan kaupunkitilan lisääminen ja ”epätilan” poistaminen kaupungista.
Kaupallisen tilan sijaan kaupunkilaisille tulisi vallata yhteistä julkista tilaa: paikkoja, joissa voi viettää aikaa ilman kuluttamista. Aitojen kaataminen kantakaupungin taloyhtiöiden sisäpihoilta olisi hyvä alku. Sisäpihojen muuttaminen asukaspuistoiksi aktivoisi kerrostalonaapurustojen sosiaalista elämää ja helpottaisi yhteisten korttelitapahtumien järjestämistä. Samalla asukaspuistot toisivat lisää vehreyttä tiheästi rakennettuun kantakaupunkiin.
Mainosten sijaan kaupunkikuvaa voisi koristaa katutaiteella. Julkista ilmoitustilaa tulisi järjestöaktiivien mielestä luovuttaa yhteiseen käyttöön. Esimerkiksi Kaapelitehtaalla on ilmoitustolppia, joissa saa mainostaa muuallakin järjestettäviä keikkoja ja muita tapahtumia. Kaupallisista toimijoista kaikille vapaata ilmoitustilaa tarjotaan vain HYYn kiinteistössä olevassa Kolmen sepän käytävässä.
”Nyt tapahtumailmoitukset ovat sähkökaapeissa, joista ne revitään verorahoilla rumasti pois. Helsingissä ne voisivat olla osa design-ajattelua ja näyttääkin hienoilta”, ehdottaa Dodo ry:n jäsen Martti Tulenheimo.
Vuodesta 2003 asti Oranssi ry:ssä toiminut nykyinen kaupunginvaltuutettu Silvia Modig (vas) sanoo, että hänen ajattelunsa kaupunkitilasta kiteytyy yhteen valintaan: VR:n makasiinit vai musiikkitalo.
”Se oli aikuisikäni suurin kansanliike, jonka olisi pitänyt saada poliitikot kääntämään kelkkansa. Helsinki kuuluu helsinkiläisille, ei poliitikoille eikä virkamiehille.”
Maailman tylsin metro
Tukholman tunnelbana on täynnä taidetta, Moskovan metroasemat ovat kuin palatseja ja Pariisin maanalaisen art nouveau -tyyliset sisäänkäynnit suorastaan houkuttelevat sukeltamaan tunneliin. Helsingin metroasemia ei erota toisistaan kuin nimikylttien perusteella.
Kun Helsingin metroasemia suunniteltiin 1970-luvulla, tavoitteena oli ulkoasu, joka miellyttäisi silmää vuosikymmenten ajan. Pyrittiin myös siihen, että asemilla olisi oma luonteensa ja esillä olisi taidetta.
Sörnäinen, Hakaniemi, Kaisaniemi, Rautatientori – vaikka oranssi metrojuna lipuu asemalta toiselle, maisema vain ei tunnu muuttuvan. Ohi viuhuvat samanväriset kaakelit, samat mainokset, sama oranssi ja likaisenharmaa betoni. Eivätkö metroasemat voisi poiketa mitenkään toisistaan ja olla vähemmän ankeita? Onko mitään tehtävissä?
Vanhan metron osalta vastaus on ei:
”Lähtökohtana asemien peruskorjauksissa on alkuperäisen kunnioittaminen”, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta. Metro on siis aikansa tuote, tuon ajan muotoilun ja arkkitehtuurin huippunimien taidonnäyte, jota ei käy muuttaminen.
Voisiko visuaalisen vaikutelman piristämiseksi ja asemien elävöittämiseksi tehdä jotakin muuta? Suurimmassa osassa asemia on kyllä jokin taideteos. Harmi vain, että homma on hoidettu huomaamattomasti. On Kaisaniemen värivalosauvat, Hakaniemen kuparireliefi ja Mellunmäen puuveistos – eivät kovin kaksisia. Voisiko taidetta saada lisää?
”Se on loistava idealistinen idea, mutta toteutuskustannukset ovat toinen juttu. Liiketoimintaamme ei kuulu pitää taidenäyttelyitä, joten rahoituksen pitäisi tulla muualta”, Lahdenranta sanoo.
Lahdenrannan mielestä asemia elävöittävät nykyisin mainokset. Mainonta on joukkoliikenteessä pieni mutta tärkeä tulonlähde. Sen osuus oli viime vuonna 130 miljoonan liikevaihdosta noin 2 miljoonaa euroa.
Vihdoin rakenteilla oleva länsimetro saattaa sen sijaan näyttää elävämmältä. Länsimetron suunnittelussa tavoitteena on, että aseman tunnistaa junan ikkunasta nimikylttiä lukematta, kertoo Länsimetro Oy:n viestintäpäällikkö Hanna Malmivaara.
”Ulkonäkö ja ilme tulevat olemaan erilaisia joka asemalla”, sanoo Länsimetron pääarkkitehti Hannu Mikola.
Lähes joka aseman suunnittelee eri arkkitehti. Vaikka asemien suunnittelu perustuu asematyyppiin, niistä pyritään tekemään erilaisia väreillä, materiaaleilla, valaistuksella ja taiteella. Mikolan mukaan asemien suunnittelussa käytetään hyväksi myös teemoja, jotka kertovat itse paikasta. Esimerkiksi Keilaniemessä ulkoasussa voisi heijastua talous, teollisuus ja tekniikka, Otaniemessä tiede, Tapiolassa kulttuuri ja taide, hän maalailee.
Metroasemien yleispiirteiset suunnitelmat tulevat yleisön nähtäville vielä tämän vuoden aikana.
Ann-Mari Huhtanen
Lähde: Päivi Simpanen: Helsingin metro muotoilun näkökulmasta, Teollisen muotoilun opinnäytetyö, Metropolia, 2009
