Vesisiipat tietävät, miten Suomen talvi kannattaa viettää. Pimeinä ja kylminä kuukausina ne eivät tee muuta kuin horrostavat, nukkuvat ja parittelevat raukeasti.
Pikkuruisen lepakon elo ei silti ole pelkkää juhlaa. Siihen heittää varjonsa valtamerilaivojen pohjamaali. Täh? Thomas Lilleyn, 33, väitöskirjan aihe – tributyylitinan vaikutus vesisiippoihin – kuulostaa kaukaa haetulta.
Orgaanista tinaa käytettiin ennen myrkkymaalissa, joka estää vedenelävien klimppiintymisen laivojen pohjiin. Maali rapisee merenpohjaan, jossa elelevät surviaisentoukat saavat siitä osansa. Kun toukat kuoriutuvat ja surviaissääsket alkavat pörrätä meren päällä, ne voivat joutua lepakon suuhun.
Pysyttekö mukana? Hyvä. Jatketaan. Kun vesisiippa napostelee surviaisia, sen elimistöön kertyy tinaa, jonka on todettu heikentävän nisäkkäiden kuuloa. Lepakko tutkailee ympäristöään kaikuluotaamalla, joten kuulo on sen tärkein aisti.
Lepakko poistaa elimistöstään myrkkyjä kasvattamalla ne karvojensa mukana ulos. Niinpä tinapitoisuutta mitataan napsimalla näytteitä selkäkarvoista. Tinapitoisuuden korrelaatiota hyvinvointiin tutkitaan ottamalla kudos- ja verinäytteitä, mittaamalla lepakon koko ja tutkimalla sen ulosteita.
Vaikuttaa loogiselta. Mutta mikä ihme saa nuoren komean miehen nyppimään työkseen vesisiipan selkäkarvoja ja tonkimaan lepakonkakkaa?
”Lepakot ovat mystisiä eläimiä. Niistä tiedetään niin vähän”, Lilley sanoo.
Hän sai lepakkokipinän Turun yliopiston luennolla. Siellä sivuttiin Markku Lappalaisen kirjaa Lepakot – salaperäiset nahkasiivet.
”Ostin sen heti luennon jälkeen ja luin yhdessä yössä.”
Lilleylle valkeni, että Suomessa ei tiedetä edes lepakoiden levinneisyyttä. Hän yritti hakea ympäristöministeriöltä apurahaa selvittääkseen, kuinka monta lepakkolajia Suomessa on ja missä niitä esiintyy. Ei herunut.
”Päätin, että pitää keksiä raflaavampi keino saada rahaa lepakkotutkimukseen. Sitten luin sattumalta Turun Sanomista uutisen Airiston ruoppaamisesta.”
Lilley keksi kytkeä merenpohjan tinayhdisteet lepakoihin, ja apurahahanat aukesivat. Nyt hän rymyää kesäisin yökaudet lepakkopyydysten kanssa.
Kerran kenttätyö vei Lilleyn Saksan Kohnsteiniin. Siellä on jättimäinen lepakkojen talvehtimispaikka, jossa roikuskelee kymmeniätuhansia nahkasiipiä. Paikan historia juontaa natsi-Saksaan: luolastossa valmistettiin V-2-raketteja. Tehdas piti louhia kallion sisään, jotta se olisi turvassa pommituksilta.
”Meillä oli pyydykset luolaston suulla. Ihmeteltiin porukkaa, joka siellä ravasi, kunnes tajuttiin, että se oli uusnatsien pyhiinvaelluskohde. Ne pitävät siellä bileitä ja etsivät natsimemorabiliaa. Se on yritetty teljetä, mutta sinne mennään rälläköiden kanssa sisään.”
Lilleyn isä on englantilainen. Thomas on käynyt brittiläistä koulua ja tehnyt kandin tutkinnon Sussexissa, mutta hän ehti opiskella myös Raision Vaisaaressa Suomen suurimmalla yläasteella. Englannissa häneltä kysyttiin, käveleekö Suomen kaduilla pingviinejä. Täällä lepakkotutkija törmää yhtä outoihin kysymyksiin.
”Joka toinen ihan oikeasti kysyy, onko Suomessa niitä vampyyrilepakoita. Niille sitten yrittää selittää, että lepakot ovat hyönteissyöjiä.”
Vampyyritarujen lisäksi lepakkokammoa lietsoo vesikauhu eli raivotauti, joka on tappava virusinfektio. Se onnistuttiin hävittämään vuosikymmeniksi, mutta vuonna 1985 sveitsiläinen lepakkotutkija kuoli Suomessa raivotautiin.
”Sen jälkeen lepakkotutkimus hyydähti 15-20 vuodeksi”, Lilley sanoo.
Liki 25 vuoden ajan epäiltiin, että tutkija oli saanut tartunnan ulkomailta, kunnes Lilley vahvisti luulon vääräksi kipeällä tavalla. Elokuussa 2009 hän otti Turun Kakskerrassa verkkoon jääneen vesisiipan käteensä mittausta varten. Yhtäkkiä se kävi hysteeriseksi, alkoi kouristella ja näykkäisi Lilleyn käsivartta.
Eviran tutkimuksissa varmistui, että lepakolla oli raivotauti. Viruksen geeniperimä oli 99,6-prosenttisesti sama kuin sveitsiläisen tutkijan tappaneella viruksella. Se oli siis suomalaista kantaa. Tartunta on vaarallinen, vaikka lepakkotutkijoilla on tietysti rabies-rokotus. Eniten Lilleytä silti harmitti lepakoiden maine.
”Kirjoitettiin, että lepakko hyökkäsi tutkijan kimppuun. Ei se niin mennyt. Se oli ihan passiivinen, kunnes otin sen käteeni.”
Lilleyn mukaan raivotautiset lepakot eivät muutenkaan lentele ympäriinsä vaan vetäytyvät suojaan potemaan. Viime kesänä Lilley teki Eviralle raivotautikartoitusta. Yksikään tutkituista lepakoista ei kantanut virusta.
”Eviralla kauhisteltiin, että kosketteko te lepakoihin ja miten uskallatte ottaa niistä verta”, Lilley sanoo ja nauraa.
”Kliininen laboratorioväki kohtasi mullassa möyrivät tutkijat.”
Kuka
Thomas Lilley, 33, suoritti kandidaatin tutkinnon Sussexin yliopistossa ja valmistui maisteriksi Turun yliopiston biologian laitokselta. Hän tekee väitöskirjaa orgaanisten tinayhdisteiden vaikutuksista Saaristomeren alueella ruokaileviin vesisiippoihin. Vapaa-aikanaan hän laulaa ja soittaa kitaraa Daisy-yhtyeessä.
Himottaa
”Olen himoinnut Muusikoiden.netistä vanhoja kitaroita ja vahvistimia. Nyt on suvantovaihe rojujen suhteen, mutta apurahahommissa himoitsee vakavaraisuutta, joka osittain toisi onnellisuutta elämään.”
Kaduttaa
”Ei mikään. Olen ylioptimisti. Löydän kämmeistäni aina hyviä puolia. Olen myös tehokas unohtamaan ikäviä asioita. Sellainen sisäänrakennettu puolustusmekanismi on hyvä.”
Kyrpii
”Olen jättänyt väitöskirjan viimeistelyn viime tinkaan. Uskon silti, että saan sen kansiin vuoden sisällä.”
Janne Flinkkilä
Kuva Jussi Vierimaa
