Kohisevaa saarnanauhoitetta voi kuunnella Luther-säätiön sivuilta. Siinä Eero Pihlava puhuu ylevästi.
”Mikä kuvaa tässä maailmassa totuutta? Tovin mietittyäni piirsin epäröiden paperille Raamatun kuvan. Sitä piirtäessäni havahduin siihen, että mielikuvani Raamatusta, Jeesuksen puheesta totuutena, on murtunut maailmassa, jossa totuus on kyseenalaistettu ja kuopattu ihmisjärjen ja itsekkyyden tieltä.”
Taustalla kuuluu lasten itkua, kun nuori puhuja viittaa saarnassaan Monty Pythonin komediaan ja raitiovaunujen alkoholisteihin. Sitten hän murtuu kyyneliin ja kertoo Jeesuksen rakkaudesta.
Näin intohimoiselta kuulostaa yksi niistä neljästä Helsingin yliopistosta valmistuneesta Luther-säätiön miehestä, jotka valtiokirkosta pois potkittu piispa Matti Väisänen vihkii papeiksi lokakuussa.
Miltä kohuttuun joukkoon kuuluva mies näyttää kasvokkain? Mielikuva ultratiukoista luterilaisista katoaa heti, kun Pihlava kättelee rivakasti.
Hänellä on sujuva kampaus, farkut ja tennarit rennosti jalassa. Tuleva pappi toivoo lattea juodakseen.
”Olen vanhoillinen arvoiltani”, Pihlava sanoo aluksi kuin varmistaen, että kuulija ymmärtää hänen lähtökohtansa. Vanhoillisuus ei ole Pihlavalle silti ihan yksinkertainen asia. Hän ei tunnista itseään väitteistä, joiden mukaan Luther-säätiöläiset ovat naisvihamielisiä ja homofobisia.
Pihlava pysyy varovaisena sanoissaan, koska Luther-säätiö on noussut otsikoihin yleensä, kun sillä on skismaa evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Yksitoista vuotta sitten jumalanpalvelusyhteisöiksi perustettu Luther-säätiö ei hyväksy naispappeja eikä kirkon maallistumista. Valtiokirkko ei toisaalta hyväksy Luther-säätiön kastetilaisuuksia tai rippikouluja. Silti Luther-säätiö ei halua täysin irrottautua valtiokirkosta.
Pihlava pitää repiviä riitoja valitettavana. Hän kuvailee nykyhetkeä sanalla ”hätätilanne”.
”Se on saippua, josta ei saa kiinni.”
Pihlavan puheesta kuulee juuret Harjavallassa, satakuntalaisessa tehdaskaupungissa. Hän kasvoi entisten lähetyssaarnaajien perheeseen, jonka isä työskenteli kemiantehtaalla ja äiti hoiti viisipäistä lapsikatrasta kotona.
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan ovet eivät avautuneet, joten Pihlava lähti vuonna 2002 Englantiin.
Sheffieldin yliopiston teologisissa opinnoissa ei kyseenalaisteta Raamatun arvovaltaa eikä horjuteta uskoa. Myöhemmin Pihava opiskeli West Field Housessa Cambridgessa pappisseminaarissa.
”Westfield House oli turvallinen ympäristö opiskella. Englannissa on tilaa hengittää. Suomi on yhden totuuden maa.”
Palattuaan Suomeen kaksi vuotta sitten maisteri suoritti opettajan pedagogiset opinnot Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä hän opettaa Suomen Raamattuopistossa sekä opiskelee laulua ja kitaransoittoa. Papin työt Luther-säätiön Markus-yhteisössä Helsingissä alkavat tammikuussa.
Kirkkokärhämä ei voi jatkua ikuisesti. Mikseivät pyristelevät luterilaiset luo jotain kokonaan uutta ja tee omaa uskonpuhdistustaan?
Pihlava naurahtaa. Hänen mielestään he ovat naulailleet teesejään kirkkojen seiniin jo vuosien ajan. Reformaatio kutkuttaa Pihlavaa selvästi, sillä eniten hän kiihtyy puhuessaan evankelis-luterilaisen kirkon johtajista. Heidän lausuntonsa, myös arkkipiispan, heijastelevat hänestä epävarmuutta.
Kirkon ei esimerkiksi pitäisi hyväksyä homoseksuaalisuuden synnittömyyttä vain siksi, että yleinen ajattelu sanoo niin. Raamatussa asia ilmaistaan selkeästi useassa kohdassa.
”Se on aivan päivänselvää. Ei siinä ole tilaa omille mielipiteille. Ei mua kiinnosta ihmisten mielipiteet.”
Samalla Pihlava painottaa voimakkaasti, että voisi aivan hyvin työskennellä kirkon ulkopuolella homojen kanssa. Lontoossa asuessaan hän oli töissä Gap-vaateliikkeessä, jossa kaikki miespuoliset työtoverit olivat homoja. Se ei ollut ongelma. Hän yritti puhua synneistä varovasti homoystävälleen työpäivän jälkeen. Tilanne oli Pihlavan mukaan ”kuumottava”, mutta ei katkaissut ystävyyttä.
”Nämä ovat niin herkkiä asioita, ettei niistä saa puhua helposti. Jokainen pitää kohdata erikseen ja jokaisen pitää sallia olla sellainen kuin on. Pitää sallia olla syntinen ihminen.”
Pihlavan järki sanoo, että homoseksuaalinen elämä pitäisi hyväksyä, mutta asia ei ole hänen järkensä päätettävissä.
”Nämä ovat hulluja juttuja. Ei tässä missään voittokulkueessa mennä.”
Pihlava ajattelee jo vapautuneena tulevaa papin uraa. Hän hymähtää ehdotukselle, että häntä voisi kutsua kirkkolainsuojattomaksi. Luther-säätiön papit kastavat lapsia, mutta evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyys ja väestörekisteriin liittyminen pitää hoitaa erikseen. Hääpareille Pihlava voi antaa hengellisen siunauksen, mutta hän ei saa vihkiä heitä.
Edessä on henkinen muutos. Pihlava ei ehkä voi olla enää ystävä seurakuntalaisten kanssa, koska se ei sopisi ripin vastaanottajalle. Villatakki vaihtuu papinpaitaan, mikä jo tekee eron arkiminän kanssa. Arvovaltaa nuori mies uskoo saavansa vuosien mukana.
Saarnaamistapaansa Pihlava aikoo jatkossa rentouttaa, ettei puuduttaisi kuulijoitaan.
”Herra varjele saarnanuotilta!”
Kuka
Eero Pihlava, 28, on tuleva Luther-säätiön pappi. Valmistunut teologian maisteriksi Sheffieldissä, suoritti opettajan pedagogiset opinnot Helsingin yliopistossa. Asuu vaimonsa kanssa Kampissa.
Himottaa
”Musiikki-instrumentit, hyvä ruoka ja kaunis muotoilu, kuten Volkswagen Passat CC ja Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuolit.”
Kaduttaa
”Etten ole opiskellut enempää musiikkia.”
Kyrpii
”Varkaat kyrpii. Minulta vietiin aamulla maastopyörästäni satula ja renkaat.”
Tero Kartastenpää
Kuva Pietari Hatanpää
