Bodysseia: Kuolemanhallinnan stereotyypit

T:Teksti:

Bodysseia on ”elämänhallintapalsta”. Mitä teidän mielestänne tarkoittaa elämänhallinta?
T. Saastamoinen

Olet kenties aistinut hienoisen ironian palstan nimessä. Voiko elämää hallita? Retorinen kysymys. Kyse on hallinnan tunteesta, ja siihen voi vaikuttaa. Me rakennamme itse oman todellisuutemme, tämän häkin, jossa asumme ja ahdistumme. Ymmärryksemme maailmasta muodostuu sanoista, ja kuten Jane Fonda on sanonut, emme aina voi hallita ajatuksiamme, mutta voimme hallita sanojamme.
Älä syö tai juo liikaa, älä jää väsyneenä auton alle, älä kuluta itseäsi loppuun äläkä katkeroidu. Elämänhallinnan käsite liitetään hyveisiin, joiden toivottua lopputulosta voisi kutsua kuolemanhallinnaksi. Tämä huolimatta siitä, että tähänastisen tietämyksen valossa kukaan ei ole lopulta hengissä selvinnyt. Ajatus on sukua terveydenhoidolle. Elämästä kuten terveydestäkään ei ole huolta ennen kuin jokin menee vikaan. Kun elämänhallinnan tarve ensimmäisen kerran nostaa päätään, peli on jo menetetty. Ajankäytön tehostaminen self help -kirjan avulla tai ongelman totaalinen pakeneminen ovat vain laastareita vuotavan leikkaushaavan päällä.
Ohjaksissa olemisen illuusiota on mahdollista ruokkia tuhoisin tai rakentavin keinoin. Elämänhallintadiskurssiviidakon läpi selviää vähäisimmin kolhuin se, joka osaa leikkiä jokaisessa kehässä ja valita kustakin tilanteeseen sopivia selviytymiskeinoja. Darwinin sanoin ne, jotka sopeutuvat, selviytyvät.
Me tarkoitamme elämänhallinnalla kaikkia niitä lukuisia tapoja, joilla kukin tekee omasta arjestaan mielekkään tai siedettävän tuntuisen. Oheisessa kaaviossa esitämme neljä stereotyyppiä – useimmat meistä ammentavat vaikutteita kustakin tyypistä sekä monesta tässä mainitsemattomasta elämäntavasta. Jokaisessa stereotyypissä on jotakin hyvää ja jotakin moitittavaa.

Jarno, pyhimys
Jarno herää puoli seitsemältä ehtiäkseen ystävänsä lenkkiseuraksi. Kotona hän jauhaa kahvipavut parvekkeella, jotta Viivi ei heräisi ennen kuin aamiainen on valmis. Aamupäivällä on ryhmätyöporukan kokoontuminen. Jarno on ideoinut esitelmälle rungon ja hakenut kirjoja, jotka auttavat muita valmistelemaan omaa osuuttaan. Heti perään on ainejärjestön vuosijuhlapalaveri, jossa Jarno ottaa harteilleen sponsorien hankinnan, koska ketään muuta ei huvita. Iltapäivällä Jarno valmentaa nuoria jalkapalloilijoita Itä-Helsingissä, kunnes on aika jatkaa kodinhoitotöitä.

Lotta, oman elämänsä toimitusjohtaja
Lotan iPhone hälyttää joka aamu kello 7.00. Meditaation ja superfood-aamiaisen jälkeen Lotta kiirehtii luennolle ja hoitaa matkalla puhelimellaan työsähköpostit. Luennon jälkeen Lotta juoksee toimistolle. Illan palaverien jälkeen aikaa on vielä maratontreeneille, kalenterin organisoinnille ja tunnin pituiselle laatuajalle poikaystävän kanssa. Orgasmin jälkeen Lotta nousee ja kirjoittaa pikaisesti puhelimensa kalenteriin seuraavan aamun to do -listan.

Anni, heittopussi
Anni ei saa nukuttua, koska naapurisolussa on jatkot. Hän oli unohtanut ostaa korvatulpat itselleen. Aamulla kämppäkaveri on keittänyt kahvit Annin kahvijauhoista. Kello on jo 10, joten Anni on taas myöhästynyt töistä. Hän hiipii työpaikalleen sivuovesta, jottei joutuisi kävelemään esimiehensä työhuoneen editse. Hän häpeää myöhästelyään ja syyttää siitä tyhmyyttään. Anni ei ole tehokas työntekijä, mutta hänestä pidetään; hänellä on aina aikaa toisille.

Mika, nykyboheemi
Mika herää krapulassa postiluukun kolahdukseen. Hän laittaa perintätoimiston kirjeet avaamatta paperinkeräykseen. Hän myöhästyy tahallaan iltapäiväluennolta. Seuraavat tunnit Mika käyttää aamukahvin ja Bassoradion nettifoorumin parissa. Mika on edelleen pukeutumatta, kun hänen tyttöystävänsä tulee kotiin töistä. Mika pummaa puolisoltaan 20 euroa ja käy hakemassa molemmille hampurilaisateriat sekä itselleen parit tasoittavat.

Mademoiselle Vosges & Ruzaccho