Eihän tämän tietenkään pitäisi olla mikään yllätys.
Suomen Akatemian marraskuussa julkaistu katsaus Suomen tieteen tilasta ja tasosta oli silti ajoittain vähän masentavaa luettavaa. Raportin mukaan tutkimuksen perusedellytykset eivät ole pysyneet Suomessa kunnossa. Kehitys näyttää notkahtaneen.
Tämä lopputulos oli selvillä jo silloin, kun tohtoritehtailuun ja tulosohjaukseen lähdettiin. Määrä korvasi laadun.
Suomalainen koulutus on yhä korkeatasoista, ja ainakin Helsingin yliopisto on enimmäkseen erinomainen opinahjo. Mutta ei Suomi mikään huippuyliopistomaa ole.
Olisi toki epäreilua unohtaa hyvät puolet: Suomessa kansantuotteesta iso osa laitetaan tutkimus- ja kehittämistyöhön. Tutkijoita on Suomessa runsaasti suhteessa asukaslukuun. Suomen Akatemia kiinnitti kuitenkin huomiota moniin huolestuttaviin seikkoihin. Esimerkiksi tieteellisten artikkelien lukumäärät ovat vähentyneet. Julkaisujen viittaukset, joita voidaan pitää tieteellisen merkittävyyden ja laadun mittareina, ovat laskusuunnassa. Viittauksissa Suomi häviää selvästi muille Pohjoismaille, ja yltää OECD-maidenkin joukossa vain keskitasoon.
Kovin räyhäkkääseen itsetyytyväisyyteen ei siis ole aihetta.
Yksi syy notkahdukseen on, että suomalainen tiedepolitiikka on viime vuosikymmenenä kannustanut soveltavaan tutkimukseen. Sitä tehdään runsaasti, valitettavasti perustutkimuksen kustannuksella.
Perustutkimuksen näivettyminen osattiin sekin ennustaa jo vuosia sitten. Huippupuhehuumassa taidettiin vain unohtaa, että mahdollisuus keskittyä täysin teoreettisiin kysymyksiin on korkealaatuisen tieteen koko pohja ja perusta.
Lyhytnäköiselle hyötyajattelulle teoreettinen pohdinta tuntuu olevan jonkinlaista turhaa puuhastelua.
Yksi raportin ikävimpiä havaintoja on, että suomalaisten tutkijoiden vierailut ja työskentely ulkomailla ovat vähentyneet. Suomen Akatemian mukaan suomalaista tutkimusjärjestelmää pitäisikin reippaasti kansainvälistää.
Valitettavasti viimeaikainen kehitys houkuttelee pessimistisiin ennustuksiin. Opiskelijoiden into lähteä ulkomaille on laskenut. Kun tutkinnot pitää suorittaa entistä lyhyemmässä ajassa, harva innostuu haistelemaan kansainvälisiä tuulia. Eikä kansainvälistä kokemusta arvosteta riittävästi myöskään uralla etenemisessä eikä ummehtuneissa virantäytöissä.
Joidenkin mielestä kansainvälistymiseen pyrkiminen ei ole itseisarvo.
Olen eri mieltä.
Jos maa on kovin pieni, kansainvälistymiselle kohautellaan olkia ja korkeakoulujen kehitystä ohjaa kaiken lisäksi aluepolitiikka, huippututkimuksen sijaan saadaan huippunurkkakuntaista tiedettä.
Veera Luoma-aho
päätoimittaja
