Viime kesän työpaikkani rehenteli esittelytilaisuuksissa esimerkillisellä työntekijäpolitiikallaan, mutta: Tieto työpaikan saamisesta tuli vain muutamaa viikkoa ennen työsuhteen alkua. Etukäteen sovittu palkka oli 200 euroa pienempi kuin liiton suositus; sovittu summa taas laski toiset 200 euroa työsopimusta allekirjoitettaessa. Tämänkin 400 euroa alle suosituksen olevan tienestin esimieheni sanoi olevan poikkeus. En saanut kertoa muille tilipussin suuruutta, ”jottei työntekijöiden kesken tulisi kiistaa”.
En valittanut, koska ajattelin olevani etuoikeutettu päästessäni maineikkaan elintarvikeyrityksen palkkalistalle. Työsuhdetta jatkettiin syksyllä, jolloin esimieheni oli jälleen laskemassa palkkaa.
Kun älähdin, hän lupasi ”poikkeuksellisesti” jatkaa kesätyöpalkalla. Ennen joulua pomo keräsi palautteen esimiestoiminnasta ja tyytyväisyydestä palkkaan. Jouduin antamaan palautteen nimen kera suoraan hänen käteensä. Systeemi pitää tilastot kauniina, kun kukaan ei uskalla kritisoida johtajaa päin naamaa.
Laitoksellamme firman maine on kehno, ja opiskelukavereistani tuskin kukaan on enää kiinnostunut työllistymään yritykseen. Kuinka moni meistä raataa apinana banaanipalkalla, pellen eduilla? Opintotuki on siitä mukava rahahana, että opiskelijat yrittävät huijata Kansaneläkelaitosta paljon useammin kuin Kela heitä. Työelämässä ruokkivaa kättä kannattaisi toisinaan purra. Hinnoittele itsesi, pidä siitä kiinni äläkä päästä löysää housuihin varsinkaan työhaastattelutilanteen paineessa.
Ravitsemustieteen opiskelija
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
