Naapurin Sarilla oli hieno ruusukuvioinen kalusto, juuri sopivankokoinen viisivuotiaalle.
Jännittävän kalustosta teki se, että sen olivat tehneet vangit vankilassa, jossa Sarin äiti oli töissä. Kuvittelin Karhukoplan maalaamassa vaaleanpunaisia ruusuja.
Myöhemmin Sarin äidin työ alkoi tuntua liiankin jännittävältä. Uutiset kertoivat vankikarkureista. Koulun jälkeen tarkastimme Sarin kodin vankikarkureiden varalta.
Jostain syystä tuntui loogiselta, että karkurit suuntaisivat ensimmäiseksi vankilan työntekijän kotiin ja piiloutuisivat esimerkiksi saunaan tai varastoon.
Noihin aikoihin vankilasta karkasi useasti Jan Jalutsi, silloiselta nimeltään Jan Stefan Moilanen. Häntäkään emme löytäneet Sarin kotoa. Sen sijaan tapasin Jalutsin hiljattain Vantaan vankilassa.
Kysyin Jalutsilta, mitä pitäisi tehdä, ettei lasten tarvitsisi pelätä vankikarkureita.
Hän vastasi, että nuorten rötöstelyyn pitäisi puuttua ajoissa. Lisäksi resurssit pitäisi kohdentaa rehellisen elämän taitojen opettamiseen ensikertalaisille.
Ruusukuvioisia pöytäryhmiäkin kannattaa Jalutsin mukaan ostaa. Työt vankiloissa ovat vähentyneet, vaikka työnteko auttaa vankia sopeutumaan yhteiskuntaan paremmin kuin ympärivuorokautinen sellissä makaaminen.
Ninni Lehtniemi
