Pullan syöminen on kivaa. Sen tekemiseenkin liittyy oma hauskuutensa. Leipominen on rentouttavaa puuhaa ja hyvää harjoitusta käsilihaksille. Pullataikinan vaivaaminen tekee hyvää erityisesti silloin, kun ketuttaa. Mieltä painavat asiat voi purkaa iskemällä nyrkkiä toisen perään pehmeään massaan.
Snobikin voi leipoa sotkematta sormiaan. Apuna voi käyttää kumihanskoja, kuten minä tein.
Pullataikinaohje kuulunee yleissivistykseen, mutta jos se on unohtunut, apu löytyy vehnäjauhopaketin kyljestä.
Pullista tuli pieniä. Opiskelijat voivat ehkä selvittää, mikä meni vikaan. Pannaan pullat siis pussiin ja lähdetään Viikin kampukselle.
Luennoitsija avaa suunsa täsmällisesti kello 10.15. Opiskelijat ovat valmistelleet esitelmiä vahinkoselkärankaisista.
On minun vuoroni. Opettaja pyytää kertomaan, mitä olen tehnyt. Lähetän pullapussin matkaan.
”Tämä on ihan hyvää, mutta vähän kovaa. Olet laittanut varmaan liikaa jauhoja”, Hanna Mononen analysoi.
”Tämä oli mukava yllätys, sillä en ehtinyt syödä aamupalaa”, Meri Ojanen iloitsee.
”Tämä oli piristävää, sillä yleensä menen syömään kello 11, ja tänään unohdin ottaa evästä mukaan”, riistaeläintieteen lehtori Petri Nummi myöntää.
Sana leviää Viikissä, ja pullien suosio kasvaa. Seminaarihuoneeseen astuu kaksi naista.
”Kuulimme, että täältä saa pullaa. Emme me muuten tänne tulisi.”
Sami Takala
