06. marraskuuta 2018
Teksti: | Kuva: Live Nation

Vierailimme Dr. Jordan B. Petersonin loppuunmyydyllä 12 Rules for Life Tour -luennolla.

Aikamme älykkö Jordan B. Peterson vieraili sunnuntaina 4. marraskuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Tilaisuus oli loppuunmyyty. Peterson esiintyy Kulttuuritalolla vielä toisen kerran sunnuntaina 11. marraskuuta. Tilaisuus on loppuunmyyty.

Tässä jutussa kerromme havaintoja ja ajatuksia Petersonin ensimmäisestä Helsingin-luennosta.

ISH: 

Jonossa takanani seisova mies selittää tilannetta portsarille: kultakirjailtuun boksiin pakattu viskipullo pitäisi saada kuljetettua sisälle. Lahja herra esiintyjälle. Mies on ostanut lipun, jolla saa luennon lisäksi “Meet and greet” -tapaamisen ja yhden yhteiskuvan Jordan Petersonin kanssa. Ajattelen kaikkia miesihailijoilta saatuja avaamattomia viskipulloja, joita Petersonilla on kirjastohuoneessaan keräämiensä Neuvostoliiton kauhuista muistuttavien esineiden seassa.

PT:

Ensi huomio Kulttuuritalolla: kuinka paljon 1450 hengen yleisössä on miehiä verrattuna naisiin. Ilman sen suurempaa metodia väittäisin, että suhde on vähintään 80/20. Mutta tämä ei sinänsä yllätä. Peterson on nimenomaan miesten älykkö, jos sosiaalista mediaa uskoo. Eikä tässä ole mitään moraalista arvostelmaa: Petersonin viesti ilmeisesti vain iskee useammin miehiin. Ehkä miehet ovat älykkäämpiä?

ISH:

Löysin muuten Facebookista ryhmän, jonka nimi on “Jordan Peterson – Elite Only (High IQ and above necessary)”… Peterson-fanit vissiin tykkäävät päteä?

Halusin mennä luennolle ennen kaikkea katsomaan, millaiset ihmiset ovat tulleet kuuntelemaan Jordan Petersonia. Yleisö on yllättävän vanhaa, suurin osa vaikuttaa päälle kolmekymppisiltä ja varakkailta. Lipun kallis hinta on tainnut karsia Youtube-videoita tuijottelevat nuoret jantterit pois. Vuonna 2009 Slavoj Žižekin luennolle Kiasmaan sentään pääsi ilmaiseksi!

Miehillä on villakangastakkeja, kauluspaitoja ja pukuja. Kukaan ei näytä “sharpilta”, vaan hyvin tunnistettavalla tavalla konservatiiviselta, vähän kuin he yrittäisivät näyttää siltä kuin tähdittäisivät lentokoneen lehden kellomainosta. Naisilla korkokenkiä, hiuksissa kiharrettuja kampauksia ja maltillisesti meikkiä.

Luennon aluksi podcastaaja Dave Rubin kehuu, kuinka upeasti yleisö on pukeutunut. Miten hyvältä näyttävät ihmiset Helsingissä! On uusia pukuja, on takkeja… Tämä yleisö on selvästi laittanut elämänsä kuntoon. Se taitaa olla seuraavaksi puhuvan Jordan Petersonin ansiota.

Peterson niin ikään kehuu ihmisten ulkonäköä. Erityismaininnan hän antaa miehelle, joka on ostanut uuden puvun iltaa varten. Tämä on luonnollisen hierarkian huippu, luuserit ovat jääneet kotiin. Pahoittelen kornia vertausta, mutta Peterson itse näyttää harmaassa villakankaisessa puvussaan, punaisessa kravatissaan ja parransängessään ihan Handmaid’s Talen pahikselta, patriarkaatin ruumiillistumalta.

PT:

Rubinin lyhyt lämmittely on mielestäni muuten aika basic ja aiheeseen sopiva, mutta lopun valittelu median tekemistä ”hit pieceistä” naurattaa. Joo, Petersonista on kirjoitettu myös kriittisiä juttuja, mutta ”paper of recordissa” eli New York Timesissa Petersonia on kuitenkin kutsuttu aikamme vaikutusvaltaisimmaksi älyköksi. Olisivatko pelkät Youtube-videot ja yksi hyvin myynyt self-help-kirja tehneet hänestä näin suositun? Väitän, että ”legacy median” jutut ovat suurimmalta osin auttaneet Petersonin menestyksessä, eivät tehneet sitä vaikeammaksi. Rubin, olisit pikemminkin kehunut mediaa! Sen ansiosta te olette päässeet Helsinkiin asti.

ISH:

Uusliberaali yhteiskunta lupaa rajattomasti vapautta ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia. Se sanoo: tee mitä rakastat ja menesty, nauti elämästä :) , ja sitten jättää yksilön ikään kuin tyhjän päälle. Menestystä on jaossa vain harvoille, eli käytännössä suurin osa ihmisistä ovat jollain tavalla ”hukassa” ja tyytymättömiä elämäänsä. Monella menee tosi huonosti. Ei ihme, että heistä on vapauttavaa kuulla, kun joku auttaa huolehtimaan itsestään ja neuvoo uskottavasti, miten elää parempaa elämää.

Petersonin ohjeet voisivat olla melkein mistä tahansa elämäntaito-oppaasta. Usein 12 Rulesin yksinkertaisuudelle naureskellaan, että ne ovat “niitä samoja neuvoja, joita äidit ovat kertoneet kautta historian, mutta kukaan ei kuuntele äitejä.” Niin ovatkin!

Näin väittävät kriitikot unohtavat kuitenkin, että Peterson pohjustaa ohjeitaan tehokkaasti erilaisilla opettavaisilla anekdooteilla Goethesta Raamattuun. Samalla ohjeet ovat eräänlaisia ankkureita myyttiseen perustaan, jossa arjen pienilläkin teoilla on syvempi merkitys. Kun oma vanhempi huokaisee, että ”siivoapa huoneesi”, tilanteessa ei ole mitään erityisen myyttistä.

PT:

Peterson on rakentanut esityksensä koskemaan lähinnä kirjansa viidettä sääntöä: ”Do not let your children do anything that makes you dislike them.”

Sen pohjalta Peterson puhuu aika ilmiselviä juttuja! Lapset pitäisi yrittää kasvattaa niin, että he osaavat hankkia ystäviä. Tämä tapahtuu Petersonin mukaan jo hyvin varhaisella iällä. Kun lapsi on neljä, alkaa olla jo myöhäistä tehdä suurempia korjausliikkeitä.

ISH:

Petersonin mukaan lapset pitää kasvattaa niin, että he osaavat toimia jotenkin sosiaalisissa tilanteissa. Aivan järkevää. Puheissa ja tarinoissa piilee kuitenkin kova eetos: jo päiväkodin pihalla elämä on kamppailua. Jotkut lapset joutuvat kiusatuiksi jo pienestä pitäen, ja se on usein heidän oma syynsä (tai vanhempien, jotka eivät ole osanneet kasvattaa lastaan kunnolla).

Peterson huomauttaa, että nykyään ollaan huolissaan jopa “adultismista”. Se on sosiaalitieteellinen käsite, jolla kuvataan aikuisten valtaa lapsiin nähden. Yleisö nauraa. ”Te nauratte! Tämä ei kuitenkaan ole vitsi, tällainen termi on ihan oikeasti keksitty!” Peterson ei perustele, miksi ja miten käsite muka näkyy nykyihmisten kasvatusmetodeissa. Se on hänelle vain yksi esimerkki postmodernin aikamme älyttömistä ismeistä, jotka kiistävät todellisuuden perusluonteen.

Peterson vastustaa myös ajatusta lasten luovuudesta. “On turha kuvitella, että juuri sinun lapsesi olisi joku Einstein.” Peterson puhuu tutkimuksista, joiden mukaan luovat ihmiset ovat ylipäätään äärimmäisen harvinaisia. Hänen mukaansa monen elämä menee pieleen siksi, että vanhemmat uskottelevat lapsilleen, että nämä ovat erityislahjakkaita lumihiutaleita. Tottakai itsensä toteuttamisen palvonta ja luovuushype on ongelmallista, mutta tässäkin kohtaa syyttäisin enemmän – anteeksi taas – uusliberalismia kuin lässyjä vanhempia.

Ehkä uusliberalismia Petersoninkin lopulta kritisoi? Hänen mukaansa ihmiset voivat löytää merkityksellisyyden tavallisesta elämästä tylsine töineen ja rutiineineen. Hauskaa ei tarvitse olla. Työn arvokkuus syntyy vastuusta.

Peterson väittää puhuvansa ”totuuksista, joita ei ole kiva myöntää”, mutta nämä totuudet ovat totta jossain hänen omassa kuvitteellisessa ikiaikaisessa ihannemaailmassaan. Hän sivuuttaa täysin työelämän rakennemuutokset, epätyypilliset työsuhteet ja esimerkiksi automatisaation vaikutuksen. Mutta tällainen puhe olisi hänestä vain kulttuurimarxistista hapatusta.

PT:

Tässä vaiheessa Peterson pääsee myös mainitsemaan, että sukupuolten välillä on suuria eroja. ”It’s true, sorry.” Hän ei kuitenkaan jatka ajatusta sen pidemmälle.

Sen sijaan Peterson puhuu pitkään siitä, miten tietynlaiset hierarkiat syntyvät luonnollisesti nisäkkäiden tavasta toimia maailmassa. Hän mainitsee sekä simpanssit että rotat. Hetken ajan hän puhuu rotista yksinkertaisina olentoina, mutta muistuttaa sitten, että rotatkin ovat hyvin monimutkaisia olentoja, joita ”ei ole helppo rakentaa”.

Rottien ja simpanssien avulla Peterson argumentoi, että tietynlaiset hierarkiat, etiikka ja yhteistyö syntyvät luonnollisesti. Ei ole kannattavaa olla kusipää, ellet sitten ole poikkeusyksilö? Onko tämä nyt sitten sosiaalidarwinismia vai evoluutiopsykologiaa? En osaa vastata, mutta vähän epäselväksi jää, miten mikään tästä liittyy ihmisten tapaan toimia.

On mitä todennäköisimmin totta, että tietyt tavat toimia maailmassa ovat yhteisiä kaikille nisäkkäille, mutta mitä tästä pitäisi päätellä? Eikö ihmisyhteiskuntien hienous ole juuri siinä, että voimme ainakin yrittää toimia biologisesti ”määrättyjä” toimintatapoja vastaan? Että voimme sanoa Humen giljotiinin tapaan, ettei eettisiä toimintatapoja voi johtaa siitä, miten asiat ovat (kirjoitin ensin, että siat…)?

Minulle jäi hyvin epäselväksi, miten simpanssit ja rotat liittyvät lasten kasvattamiseen, mutta myönnän, että Peterson osasi puhua kummastakin melko karismaattisesti. Vaikka omasta mielestäni puhuttiin asian vierestä, se ei suuremmin haitannut. Jotain jännittävää karismaa tässä vihaiselta näyttävässä kanadalaisessa akateemikossa on!

ISH: 

Rakastan nojatuolipopfilosofeja, jotka osaavat spleinata hyvin, mutta Petersonin karismassa on jotain karmivaa. Hänen olemuksensa on akateemisen puiseva, mutta piilevän jyrkällä tavalla aggressiivinen. Harvoin annosteltu huumori naurattaa, mutta se on aina deterministisen julmaa. Petersonin voi helposti kuvitella jakelemassa kohteliaasti tuomiota, josta ei voi neuvotella, koska “näin ne asiat nyt vain menee”.

Tuijotan, kuinka hän hypistelee imaginäärisiä liituja ja ilmaa sormillaan. On hämmästyttävää, että hän jaksaa puhua tyhjällä lavalla, välillä vain vesihörpyn ottaen, lähes kaksi tuntia yhtä soittoa.

PT:

Kyllä, Petersonin habituksessa on jonkinlaista piilevää vihaisuutta. Pakko silti antaa arvostusta sille, että esitelmä pysyy kaikista sivujuonteista huolimatta jotenkin kasassa! Mutta yhtään esiintymistä osaava, akateemisesti menestynyt ihminen pystyy tähän myös Suomessa. Sanonpa vaan: Esa Saarinen.

Peterson sanoo itsekin, että nyt seuraa ”couple of side stories”. Ja jos luentoa edeltänyttä Rubinia oli uskominen, Peterson puhuu joka ilta vähän eri tavalla. Uskon! Sivutarinoita riittää aina.

ISH:

Peterson halveksuu postmodernismia. Väitän, että hänen oma ajattelunsa on postmodernia siinä mielessä, että hän rakentaa oman totuutensa mielivaltaisesti valitsemistaan palikoista. On postmodernia, että Petersonin kaltainen tyyppi menestyy Youtuben algoritmeissa. On kuvaavaa, että Peterson on tullut tunnetuksi internetin kautta ja on ilmeisen tarkka siitä, että haastattelut ja puheenvuorot leviävät sosiaalisessa mediassa. Luennoillaan ja teksteissään hän ei kuitenkaan lainkaan puhu internetistä tai teknologiasta.

PT:

Petersonilla on ainakin Youtubessa tapana puhua “postmodernista uusmarxismista”, mutta Helsingin luennolla tätä nimenomaista ranttausta ei kuulla lainkaan. Yhden kerran hän onnistuu kuitenkin yhdistämään “postmodernistit” ja “marxilaiset”. Tämän Peterson kuitenkin vain heittää ilmaan jatkamatta ajatusta lainkaan. Ihan kuin “marxistien” maininta olisi jokin läppä, jonka Peterson haluaa toistaa uudelleen ja uudelleen, sillä ketkä muut kuin äärioikeistolaiset sekopäät edes puhuvat nykyisin marxilaisista?

Ja miten postmodernismi ja marxismi oikein yhdistyvät toisiinsa? Jos postmodernismissa on jotain eri aloille lähes yhteistä, se on “suurien tarinoiden” kritiikki ja dekonstruktio. Marxismissa sen sijaan on yksi valtavan suuri tarina: että politiikan perusta on talous ja sen järjestäminen, ja että olemme matkalla kohti historian loppua, jossa elämme lopulta kommunismissa.

Olen hetken postmodernisti: kerrassaan naurettava tarina.

Petersonin suuri ongelma postmodernismin kanssa näyttää luennon perusteella olevan, että se tekee maailmasta loputtoman määrän tulkintoja kertomatta lainkaan, mikä tulkinnoista on oikea tai ainakin lähellä totuutta. Tämän jälkeen kaikesta tulee kysymys vallankäytöstä, ja tätä kautta Peterson saa yhdistettyä koko jutun uusmarxismiin.

Mutta missä määrin tämä on totuudenmukainen väite “postmodernismista”, jos koko ismistä voidaan edes puhua yhtenä klönttinä?

Kysymys siitä, mitä maailmasta ylipäätään voidaan tietää ja mitä tieto edes on, on filosofian tärkeimpiä ja pitkäikäisimpiä ongelmia. Platonille tieto oli “hyvin perusteltu tosi uskomus”, kunnes sekään määritelmä ei kelvannut ja Theaitetos-dialogi päättyi umpikujaan.

VAIKEAA! Todella vaikeaa! Peterson voisi muistuttaa fanejaan tästä vaikeudesta, eikä yrittää siirtää keskustelua johonkin hämärään evoluutiosta syntyvään totuuskäsitykseen, jos nyt lainkaan ymmärsin luentoa oikein.

Evoluutio on erittäin huono tapa argumentoida totuudesta, kun evoluutio on kuitenkin luonut ihmiset kaikkine harhoineen ja uskomuksineen. Arkijärki ei ole lainkaan järkevä!

PT:

Kaikkien Petersonin sivutarinoiden, anekdoottien ja marxistiläppien taustalla on minusta vain muutama perusajatus, ja ehkä juuri siksi luento toimii niin kuin toimii.

Kuten lämmittelijä Rubin (vai sitä edeltänyt nauha?) sanoi, Petersonin 12 sääntöä ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Se paistaa selvästi läpi. Elämä on kärsimystä, mutta samalla se on seikkailu. Tee sillä jotain järkevää! Aloita vaikka laittamalla oma huoneesi järjestykseen. Siinä se. Eikä sillä, sen päälle saa rakennettua miljoona tarinaa. Ja sen Peterson omalla tavallaan osaa.

Mutta onhan tässä myös ironiaa: Peterson mainitsee puheessaan naisen (nimeä en saanut muistiin), joka käytti “paljon sanoja”, ja nuo sanat olivat kuin suuri virta, eikä sanoissa ollut juuri johdonmukaisuutta.

Ei ole tässä luennossakaan.

ISH:

Petersonissa vetoaa ihmisiin hänen fatalistinen elämänkäsityksensä. Fanit nauttivat, kun Peterson rikkoo osin itse keksimiään “nykykulttuurin tabuja”. Hän väittää semi-buddhalais-kristillis-nietzscheläisesti, että elämä on täynnä kärsimystä, kipua ja menetyksiä. Tuska pitää vain hyväksyä osaksi elämää. Carl Jungin sanoin, ”jotta puu voisi kurkottaa taivaisiin, sen juurten täytyy ulottua syvälle helvettiin”.  

Peterson sanoo luennolla, että “Yritättekö tavoitella onnellisuutta? Hah, good luck with that!”. Onnellisuuden sijaan Petersonin self help lupaa elämää täynnä tarkoitusta ja merkityksiä. Viesti on voimakas ja tuntuu varmasti monen älykkään, vähän kyynisyyteen taipuvaisen ihmisen mielestä positiivisen self-helpin aikana todelliselta, “no bullshitiltä”.

Väitteet elämän traagisuudesta viehättävät minuakin. Olen aina lukenut mieluummin eksistentiaalifilosofeja kuin amerikkalaisia self help -oppaita. No, Nietzsche ja muut synkistelyfilosofit olivat myös fasisti-intellektuellien suurimpia innoittajia!

Ei pidä unohtaa, että synkkä ihmiskäsitys yhdistettynä mystiikkaan oli keskeistä “fasistiälykköjen” ajattelussa maailmansotien välisessä Euroopassa. 30-luvulla he halusivat palauttaa ”traagisuuden ja myyttisen elämänvoiman” kunniaan vastavetona ”vallitsevalle, rappeutuneelle ideologialle”. Epäjohdonmukaiset fundamentalistiset mielipiteet verhottiin järkeen ja tosiasioihin.

Peterson pohjustaa älyttömiä väitteitään biologialla, psykologialla, omalla kokemuksellaan ja ja myyteillä. Vastaan on vaikea väitellä järkevästi, kun hän vastaa, ettei hänen sanomisiaan ihan kirjaimellisesti pidä tulkita, kun kyse on kollektiivisessa piilotajunnassa elävistä arkkityypeistä ja kertomuksista. Hänen ajattelussaan karmaisee akateemisuuden ja irrationaalisen kohtalokkuuden yhdistelmä. Samaan aikaan kun 12 Rules on self help -kirja, se on eräänlainen uskonnollinen teksti.

PT:

Kyllä, olen jonkin aikaa pohtinut, että 12 Rules on vähän niin kuin kymmenen käskyä mutta moderniin aikaan tuotuna: pidä huolta itsestäsi, pidä puolesi, hanki ystäviä, älä vertaa itseäsi muihin vaan menneeseen itseesi, välitä lapsistasi, laita huoneesi kuntoon, etsi tehtävää elämälläsi, kerro totuus, kuuntele ihmisiä, ole tarkka puheissasi ja sanoissasi ja muista myös silittää koiria.

ISH: 

Q&A-osio oli luentoa paljon mielenkiintoisempi, kun kaikki ei ollut täysin Petersonin omissa hyppysissä. Yleisökysymyksenä kysyttiin muun muassa Petersonin kantaa psykedeelitutkimuksen uuteen aaltoon. Asioistaan varma ukko näytti ällikällä lyödyltä, mutta juttua riitti: “I mean LSD….What the hell…What the hell is that! DMT….What the hell…” 

PT:

Psykedeeliosuus oli erinomainen! Petersonin selitys lähtee nopeasti aivan omille teilleen eikä koske enää varsinaista kysymystä lainkaan. Hän pääsi muun muassa kertomaan, että oli Harvardissa samassa pestissä, jossa Timothy Leary oli aikoinaan ollut. “I mean, God only knows about psychedelics!”

Psykedeeleistä puhuessaan Peterson pääsi myös mielestäni ensimmäisen ja ainoan kerran mainitsemaan Carl Jungin nimeltä koko iltana. “Beware of unearned wisdom”, Peterson lainaa Jungia.

ISH: 

Minusta Petersonin vastaus itse asiassa liittyi kysymykseen koko ajan, vaikka innostuneena poukkoilikin. Hänen pointtinsa on se, että psykedeelit ylittävät hänen käsityskykynsä, eikä niitä ole tutkittu vielä tarpeeksi. Hän huomauttaa, että psykedeelien käyttö on monessa kulttuurissa liittynyt uskonnollisiin rituaaleihin. Petersonin mukaan psykedeeliset huumeet ovat hirmuinen keksintö, jolla on potentiaalia mielenterveysongelmien hoitoon, mutta joka voi siitä huolimatta olla vaaraksi paitsi käyttäjilleen, myös koko ihmiskunnalle. “Rakkauden kesäkin muuttui aikanaan Hell’s Angelsin kammottavaksi talveksi.”

Aloin miettiä, onko Peterson itse käyttänyt paljon psykedeelejä? Toivon, ettei hänen koko “juttunsa” perustu LSD:n lietsomaan suuruudenhulluuskohtaukseen, jonka vallassa hän on päättänyt, että “Nyt lopetan nämä yliopisto- ja psykologihommat ja alan guruksi! Alan terapoida koko maailmaa ja luennoida konservatiivista maailmankuvaa internetin avulla kaikille!”

Learyn egomaaninen guruilu keitti aikanaan hyvin yli, mutta hän ei sentään yrittänyt tuputtaa mitään selkeää filosofiaa. Petersonista tekee potentiaalisesti vaarallisen se, että hän on jo suuren yleisön spirituaalinen kompassi ja monet ovat hänen karismansa lumoissa. Eikä naisilla ja seksuaalivähemmistöillä hänen ajattelussaan ole oikeutta täysvaltaiseen ihmisyyteen. Se nyt vain on kryptofasistista, vaikka miten päin kääntäisi.

Peterson mainitsi luennolla, että hänen faninsa ovat tulleet itkien kertomaan, kuinka tämä “pelasti elämän ja auttoi elämän kuntoon laittamisessa ja laatukumppanin löytämisessä”. En nähnyt Kulttuuritalolla kyyneleitä tai suurta hurmosta, mutta intoutunut tunnelma siellä vallitsi.

PT:

Peterson sai lopuksi standing ovationin! Jos ei muuta niin hienosti hän on itsensä brändännyt: psykologiaa, myyttejä ja melkein banaalin ilmiselviä elämänohjeita keski-ikäiseltä kanadalaiselta professorilta parin tunnin ajan, hinta vain useita kymmeniä euroja. Helsingin yliopisto, rahahuolenne on ratkaistu, kun vain otatte mallia!

Aivan lopuksi Petersonista löytyi myös annos leikkisyyttä: hän lähti hetkeksi tanssimaan valssia Rubinin kanssa. Yleisö oli ihastuksissaan.

ISH:

Homososiaalinen bromance. Tuli ikävä Slavoj Žižekiä.