Lähetimme postia Hjallis Harkimolle ja Mikael Jungnerille

Palstalla lähetämme ihmisille postia.

T:Teksti:

Kuvitus: Tuomas Järvenpää.

Hyvät Harry ”Hjallis” Harkimo ja Mikael Jungner,

 

Perustitte sitten puolueen! Tai siis liikkeen, koska puolueet on tosi yök ja aivan 70-lukuu.

Vielä on jäänyt hieman epäselväksi, mitä tarkalleen ottaen tarjoatte. Politiikka on rikki, sanovat kaikki. Ideologiat ovat niiiiiiiiiiiiiiiiiin ikäviä, sanoo jokainen, jonka mielestä oma ideologia on parempi kuin kaverin.

Esimakua siitä, miten aiotte erottua muista valtansa vähyyteen pettyneistä vallakkaista miehistä, sai 22. huhtikuuta Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivujen jutusta. Sen mukaan ”Liikkeessä” jokainen saa netissä kertoa, mitä haluaa, ja sitten lopulta Hjallis äänestää eduskunnassa, mitä haluaa. Edustaja voi kuunnella kansalaisia verkossa – tai olla kuuntelematta.

Vau! Ja: kuulostaa ihan nykyiseltä systeemiltä? Paitsi että poliittinen kuluttajansuoja on ”Liikkeen” äänestäjillä vielä heikompi, sillä ”Liikkeellä” ei edes ole mitään poliittista ohjelmaa, koska ”vuorovaikutus ️”, kuten Mikael sen muotoilet. Ja jatkat vuorovaikuttamista Twitterissä blokkaamalla erimielisiä.

Joo joo, tämä nyt on tällaista byroslavialle tyypillistä ankeuttamista. Kuten Mikael Twitterissä linjasitkin (pystyimme vielä näkemään twiittisi!), tulisi konservatiivisten valtio-oppineiden epäilemättä ymmärtää avauksenne osaksi start up -maailmaa eikä tunkkaisia kabinetteja.

Pakko näin meidän kesken myöntää, että markkinamyönteisen ”Liikkeen” tuote kuulostaa yllättävän paljon Neuvostoliitolta: kuluttaja kertoo mitä haluaa, ja sitten hänelle myydään sitä, mitä myyjä haluaa. Vähän kuin Jokerien kannattajat toivoisivat seuran kodin pysyvän Suomessa, ja niin luvattaisiin, ja samalla venäläisoligarkit johtaisivat seuran toimintaa maksamalla kuluista joka miljoonan.

No joo, tällainen tuli vain mieleen!

Lähetämme teille laiturilukemiseksi Kutsuvat sitä pöhinäksi -tietokirjan, jossa käydään läpi laajasti suomalaista kasvuyrittäjyyttä. Olette päässeet pitkälle – varmasti ainakin Tekesin ja Sitran lompakoille asti. Mutta nyt se tuote kuntoon.

Ystävällisin terveisin,

 

Ylioppilaslehti

 

P.S. Printtilehdessä lähetimme varjoterveiset Loimaan Prisman viidelle Eurojackpot-voittajalle, jotka eivät ole helmikuussa 90 miljoonan euron potin saatuaan vieläkään ilmoittautuneet ja joiden kunniaksi järjestettiin Loimaalla myös ilotulitus. Ennen lehden ilmestymistä voittajat lunastivat kuitenkin vihdoin voittonsa toukokuun alkupuolella.