19. helmikuuta 2018

Ylioppilaskunnan varainhoitaja omistaa ResQ Clubista kuusi prosenttia.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut hävikkiruokayritys ResQ Clubin entisen toimitusjohtajan Tuure Parkkisen ehdolliseen vankeuteen yrityssalaisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeuden tuomiosta kertoi Lunchie-niminen yritys, joka oli tapauksessa asianomistajana.

Parkkinen työskenteli aiemmin Lunchien, silloisen Bytebuffetin, palveluksessa.

”Tuomiossa todetaan, että vuonna 2015 Bytebuffet Oy:stä irtisanottu Parkkinen on ottanut mukaansa kaikki olennaiset Lunchie-palvelukonseptia koskevat liikesalaisuudet. Parkkinen on oikeudettomasti käyttänyt yrityssalaisuudeksi luokiteltavaa palvelukonseptia ja liiketoimintasuunnitelmaa kokonaisuudessaan kopioidessaan koko salassa pidetyn ja ainutlaatuisen konseptin, erityisesti tuotekehitystiedot ja -suunnitelmat sekä hyödyntäessään niitä omassa liiketoiminnassaan ResQ Club Oy:n eduksi”, Lunchien tänään lähettämässä tiedotteessa kerrotaan.

ResQ Club on ollut kovassa nosteessa start-up-kentällä. Myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) varallisuutta hoitava HYY Yhtymä lähti osaakkaaksi ResQ Clubiin kesällä 2016.

”Ravintolasektoria ympäristöllisesti kestävämpään suuntaan auttava ResQ Club Oy sopii erinomaisesti HYY Yhtymän vastuullista liiketoimintaa suosivaan sijoitusstrategiaan”, HYY Yhtymän toimitusjohtaja Antti Kerppola totesi osakkuuden julkistamisen yhteydessä.

Jo tuolloin useat tiedotusvälineet olivat ehtineet kertoa Parkkisen ja hänen entisen työnantajansa kiivaasta, julkisesta sanaharkasta.

 

Ylioppilaslehti tavoitteli tänään Antti Kerppolaa kommentoimaan ResQ Clubille annettua tuomiota. Kerppola suostui vastaamaan Ylioppilaslehden tiedusteluihin lyhyellä sähköpostilla.

”Yrityssalaisuuden rikkominen ei luonnollisestikaan missään nimessä vastaa HYY Yhtymän tai ResQ:n käsitystä vastuullisesta yritystoiminnasta. Yhtiön hallitus on seurannut aktiivisesti prosessin saamia eri käänteitä ja luonnollisesti yhtiössä on nollatoleranssi minkäänlaiselle lain tai hyvän hallintotavan vastaiselle toiminnalle”, Kerppola kirjoittaa.

HYYn edustajiston hyväksymän HYY Yhtymän omistajastrategian mukaan ”HYY Yhtymä toimii kaikissa liiketoiminnoissaan vastuullisuuden edelläkävijänä”.

Kerppola kuitenkin painottaa, ettei itse ResQ Club ole tapauksessa osapuolena.

”Yhtiötä, yhtiön hallituksen jäseniä, nykyisiä työntekijöitä tai sen perustajia tai omistajia (tänään tuomittua perustajaa lukuun ottamatta) ei ole tutkittu epäiltynä mistään lain vastaisesta toiminnasta. Tuomiolla ei ole vaikutusta yhtiön operatiiviseen toimintaan. Tänään tuomittu perustaja jätti toimitusjohtajan tehtävät alkuvuodesta 2017 ja kaikki tehtävänsä yhtiössä kesällä 2017.”

Kerppola kertoo, ettei hän ole saanut käsiinsä tämänpäiväisissä uutisissa mainittua oikeuden tuomiota, joten hän ei voi kommentoida sitä tämän tarkemmin.

 

HYY Yhtymä omistaa noin 6 posenttia ResQ Clubista. Vuosina 2016 ja 2017 toteutetun sijoituksen arvo on yhteensä 263 000 euroa.

Antti Kerppolan mukaan sijoitusta tehdessä HYY Yhtymällä ei ole ollut käsillä tietoa, jonka perusteella olisi voitu epäillä tämän tapaisia väärinkäytöksiä. Kerppola toimii itse ResQ Clubin hallituksen puheenjohtajana.

 

LUE LISÄÄ AIHEESTA:

20.2.2018 Lunchien ja HYY Yhtymän johto Twitter-väittelyssä – ”Yhtymällä oli sijoitusta tehdessä tieto rikosepäilystä”

 

Lisäys 19.2. klo 17:24: Ylioppilaslehteä kustantaa Ylioppilaslehden Kustannus Oy, joka on kokonaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) omistama yhtiö HYY Yhtymän tavoin. Antti Kerppola on myös Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n toimitusjohtaja. Ylioppilaslehti on journalistisesti itsenäinen julkaisu.