12. tammikuuta 2018
Teksti: | Kuvat: Johanna Karjalainen

Shokeeraavat ripsivärikaniinit ovat kadonneet median kuvastosta, mutta lääketieteestä koe-eläimet eivät häviä vielä vähään aikaan.

Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksessa hiirten ei ainakaan tarvitse potea siitepölyallergiaa. Jokaiseen häkkiin kulkee erillinen ilmastointiputki, jonka tarkoituksena on varmistaa, etteivät hiiret saa oireita mistään ilman mukanaan tuomasta aineesta.

Ilmastoinnin varjopuolena tosin on, että joskus hiirten silmät kuivuvat. Vaivaa lievittävät silmätipat, joita annostelevat keskuksen eläintenhoitajat. He seuraavat eläinten vointia päivittäin.

Seurattavaa riittää, sillä pikkuruiset jyrsijät ovat koe-eläinmaailman tavallisin eläinlaji. Vuonna 2016 Suomessa tehtiin kokeita 57 839 hiirelle, mikä on yli puolet kaikista tutkimukseen käytetyistä eläimistä. Seuraavaksi yleisimpiä koe-eläimiä ovat rotat ja kalat.

Lisäksi 168 548 eläintä lopetettiin tutkimus- tai opetuskäytössä ilman, että niille tehtiin kokeeksi luettavia toimenpiteitä. Joukkoon kuuluivat esimerkiksi eläimet, joita käytettiin muuntogeenisten kantojen kasvattamiseen.

 

Keskustelu eläinkokeista on vuosien varrella hiipunut.

Vielä 1990-luvulla kokeet näkyivät julkisuudessa laajasti. Eläinoikeusliike marssitti muusikko Paul McCartneyn kaltaisia supertähtiä kampanjoimaan kosmetiikkajättejä vastaan, ja iltapäivälehtien kansissa shokeerasivat kuvat kaltoin kohdelluista koe-eläimistä.

Sittemmin eläinoikeusliikkeen kärjeksi on noussut ruuantuotanto, ja eläinten kärsimyksen ikonografia on vaihtunut ripsiväri silmissään riutuvasta kanista salaa kuvatuksi porsaaksi, joka viruu pimeyden keskellä ahtaassa karsinassaan.

Välissä eläinkokeille on tapahtunut paljonkin. Lainsäädäntö on kiristynyt sitten 1990-luvun ripsivärikaniinien, osittain juuri julkisen vastustuksen takia. Nykyään myös monia kokeita, joihin ennen käytettiin eläviä eläimiä, pystytään korvaamaan muilla menetelmillä.

Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksessa vastataan eläimiä koskeviin kysymyksiin kiertelemättä. Keskuksen muuntogeeniyksikön johtajan Satu Kuuren mielestä keskustelun herättäminen on suorastaan tarpeellista.

”Suomen suurimpana koe-eläinkeskuksena olemme velvollisia kertomaan, mitä teemme”, hän sanoo.

Maailmalla monet tutkijat ovat väsyneitä eläinkokeisiin liitettyihin mielikuviin, joita he pitävät vanhentuneita ja vääristyneinä. Vuonna 2013 tieteilijöiden mitta täyttyi Milanossa, kun eläinaktivistit murtautuivat paikalliseen koe-eläinlaboratorioon ja varastivat yli sata hiirtä. Seurauksena sadat valkotakkiset tutkijat ja opiskelijat jalkautuivat kaupungin keskustaan jakelemaan tietolehtisiä ja sähkönsinisiä ilmapalloja eläinkokeiden puolesta.

Suomessa on ollut hiljaisempaa. Moni tutkija arastelee puhua työstään julkisuudessa.

”Keskustelun vähäisyys antaa monelle taholle mahdollisuuksia levittää omaa totuuttaan siitä, mitä eläimillä tehdään”, Kuure arvelee.

Hän kokee, että käsityksiä ovat muovanneet kampanjat, jotka vastustivat takavuosina kosmetiikkateollisuuden eläinkokeita.

”On mielikuva siitä, että koe-eläimiä tökitään silmään tai niille tehdään jotakin kauheaa.”

Kieltämättä puhe eläinkokeista tuo mieleen juuri leikkelyn tai myrkyllisten aineiden testaamisen. Kokeet eivät ole samalla tavoin läsnä arjessa kuin vaikkapa makkarapaketit kaupan hyllyllä. Mukana voi olla myös geenimuunteluun liitetty ajatus vääränlaisena pidetystä luontoon kajoamisesta: koe-eläin on tutkijan luoma Frankensteinin hirviö, jonka elämä on pelkkää kärsimystä.

 

Kuva: Johanna Karjalainen.

 

Viikin kampuksella sijaitseva koe-eläinkeskus on Helsingin yliopiston ja sen erillisten tutkimuslaitosten yhteinen instituutio, joka ylläpitää koe-eläinten säilytys- ja tutkimustiloja. Keskuksen muuntogeeniyksikkö kasvattaa hiiriä ja rottia, joiden perimää on muokattu tutkimusta varten. Jokainen eläin on kirjattu sähköiseen järjestelmään, jonka kautta tutkijat tilaavat eläimiä hoitajilta ja kertovat, millaisiin tutkimuksiin niitä tarvitaan.

Esimerkiksi Satu Kuure tutkii hiirillä munuaisten kehitystä. Hänen työnsä on kehitysbiologista tutkimusta, joka tarkastelee muun muassa sikiönkehitystä ja solujen erilaistumista. Se on yksi yleisimpiä koe-eläinten käyttökohteita, jossa eläin usein lopetetaan ennen kuin siltä kerätään tarvittavat kudokset.

Kehitysbiologian ohella eläimiä käytetään paljon esimerkiksi syövän sekä Alzheimerin ja Parkinsonin tautien tutkimiseen.

Syöpää tutkitaan ruiskuttamalla eläinten ihon alle syöpäsolukkoa, jonka kasvua ja vastetta hoitokeinoihin seurataan. Kokeen päätyttyä eläin lopetetaan.

Alzheimerin ja Parkinsonin tautia taas tutkitaan tekemällä eläimille aivoleikkauksia ja katsomalla, miten ne toipuvat, kun niille annetaan jotakin kasvutekijää. MS-tautiin puolestaan saatetaan etsiä hoitokeinoa aiheuttamalla hiirelle aivotulehdus.

Juuri hiirtä suositaan tutkimuskäytössä useasta syystä. Hiiret ovat pieniä ja helppoja käsitellä. Ne vaativat vain vähän tilaa ja sopeutuvat suhteellisen hyvin elämään koe-eläimenä. Pikkujyrsijät ovat monin tavoin ihmisen kaltaisia, sekä geneettisesti että fysiologialtaan. Ne lisääntyvät nopeasti ja helposti. Ja lyhyen elämän vuoksi tutkimuksia, jossa eläintä seurataan koko eliniän, voi tehdä varsin nopeasti.

Lisäksi koehiirten perimää voi muokata. Hiiristä onkin jalostettu eri alojen tarpeisiin sopivia kantoja.

 

Kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaaminen eläimillä on ollut kielletty EU:ssa vuodesta 2009, mutta EU:n ohjeistus vuodelta 2013 maalaa vielä radikaalimpaa tulevaisuutta. Sen mukaan eläinkokeet tulisi vähitellen lopettaa unionin alueella kokonaan. Kannanottoa edelsi Stop Vivisection -kampanja ja kansalaisaloite, joka sai taakseen yli miljoona allekirjoitusta.

Myös esimerkiksi Suomen eläinsuojelujärjestöjen liitto SEY julistaa verkkosivuillaan, että eläimille haittaa aiheuttavat kokeet tulisi lopettaa.

Kosmetiikkateollisuuden eläinkokeita on tietysti helpompi vastustaa kuin lääketieteen. Ilman meikkejä tai ihovoiteita voisimme varmaankin elää, mutta lääketieteellisiä eläinkokeita vastustava ajautuu helposti dilemmaan: olisiko parempi jättää löytämättä hoitokeinoja syövän ja Alzheimerin kaltaisiin sairauksiin kuin käyttää eläimiä tutkimuksiin?

Edes eläinoikeusjärjestö Animalialla ei ole ehdotonta vastausta.

”Emme tietenkään tarkoita, että kokeet pitää lopettaa heti huomenna”, sanoo järjestön eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila. Hän toimii varajäsenenä hankelupalautakunnassa, joka myöntää luvat Suomessa tehtäville eläinkokeille.

Eläinten tutkimuskäyttöä perustellaan usein argumentilla, että kokeet voivat auttaa parantamaan ihmisten sairauksia tulevaisuudessa. Tieteen kehittymiseen ja tiedon itseisarvoon viitataan harvoin, vaikka valtaosa Suomessa tehtävistä eläinkokeista on perustutkimusta, joka ei tarjoa suoria vastauksia lääketieteen kysymyksiin.

Koe-eläinkeskuksen Satu Kuure kuvailee oman tutkimuksensa taustalla olevan ”joku naiivi halu auttaa”. Hänkin korostaa eläinkokeiden, myös perustutkimuksen, tähtäävän lopulta ihmisten parantamiseen.

”Eihän kukaan tutkija testaa eläimillä vain kokeilunhalusta tai siksi, että pitäisi siitä”, hän sanoo.

Animalian Uotila ei hyväksy pelkästään tieteen edistämiseksi tehtäviä eläinkokeita. Hän rajaisi eläinten tutkimuskäyttöä nykyistä tarkemmin.

”Tutkittavat terveysongelmat ovat usein elintasosairauksia, eikä eläinten pitäisi joutua kärsimään sellaisten takia. Eläinkokeiden sijaan tulisi painottaa sairauksien ennaltaehkäisyä ja potilastutkimuksia.”

Uotilan mukaan eläinkokeiden lopettaminen vaatisi lisää resursseja vaihtoehtoisten koemenetelmien kehitykseen.

”EU-direktiiviinkin on kirjattu lopulliseksi tavoitteeksi eläinkokeista luopuminen, mutta korvaavien menetelmien kehittämiseen käytetään silti olemattoman vähän rahaa eläinkoetutkimukseen verrattuna.”

Koe-eläinkeskuksen Satu Kuure puolestaan nostaa esiin argumentin, joka on yleinen myös turkistarhauskeskustelussa. Hänen mukaansa eläinkokeiden lopettaminen EU:ssa veisi tutkimukset maihin, joissa sääntelyä on vähemmän.

”Silloin eläinten kohtelua koskevat lait ja säädökset, jotka täällä on pitkällisellä työpanoksella rakennettu ja jotka sitovat meitä, menettävät kaiken merkityksensä. Sitten mennään villiin länteen.”

 

Kuva: Johanna Karjalainen.

 

Suomessa eläinten tutkimuskäyttöä rajaa vuoden 2013 laki koe-eläintoiminnasta, jonka toteutumista valvoo valtakunnallinen hankelupalautakunta.

Se käyttää eläinkokeiden arvioinnissa ohjenuoranaan niin kutsuttua kolmen R:n periaatetta.

Ensimmäinen periaatteista on replacement: eläinten tutkimuskäyttö täytyy korvata muilla menetelmillä aina kun se on mahdollista. Toisena on reduction: kokeeseen tarvittavien eläinten määrää on pyrittävä vähentämään. Ja kolmanneksi refinement: eläinten käsittely- ja hoitomenetelmiä tulee parantaa niin, että eläimille koituu kokeista mahdollisimman vähän haittaa.

Tiukentunut sääntely on saanut monet instituutiot lopettamaan eläinkokeet. Suomessa suurin osa kokeista tehdään yliopistoissa. Aiemmin eläinkoelaboratorioita on ollut muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL), Suomen Punaisella Ristillä ja lääketeollisuudella.

Helsingin yliopiston koe-eläinkeskuksessa vuoden 2013 laki on lisännyt paperitöitä – dokumentointia ja seurantaa vaaditaan nyt paljon aiempaa enemmän. Toisena lain seurauksena keskukseen on perustettu hyvinvointiryhmiä, joissa mietitään keinoja parantaa eläinten oloja.

Ryhmien menestyksekkäin innovaatio tähän saakka on ollut jättää hiirten pesäheiniä vaihdettaessa osa heinistä paikalleen. Aiemmin kaikki heinät vaihdettiin kerralla, ja hiiret hätääntyivät, kun eivät enää tunnistaneet muuttunutta ympäristöä pesäkseen.

Muita hyvinvointiryhmien pohtimia kysymyksiä ovat esimerkiksi hiirikantojen erilaiset lelumieltymykset. Yhden kannan hiirten on todettu pitävän enemmän puisista kehyksistä, toisten taas pallonmuotoisista leluista.

Entä miten eläimet olisi paras nostaa häkeistä tutkittavaksi? On näyttöä siitä, että hiirten nostelu niskasta saattaa vaikuttaa neurologisten kokeiden ja käyttäytymistutkimusten tuloksiin. Siksi hiiriä kokeillaan nyt nostaa muodostamalla kuppi kämmenistä.

 

Eläinkokeissa tiivistyy länsimaisen eläinsuhteen kaksijakoisuus, jota antropologi Tim Ingold on kuvannut. Yhtäältä ihmisen ajatellaan olevan eläinlaji muiden joukossa, toisaalta eläimet ja ihmiset ovat kaksi toisilleen vastakkaista luokkaa.

Hiiren, rotan tai seeprakalan ajatellaan siis toimivan tarpeeksi läheisenä mallina ihmisen ruumiille. Toisaalta eläin on riittävän erilainen, jotta sitä on hyväksyttävää käyttää tuskallisiinkin kokeisiin.

Mikä on ihmisen ja eläimen ero, Satu Kuure?

”Vaikea sanoa. Olen hyvin eläinrakas, hevostyttö, jolla on aina ollut koiria. Silti suhtaudun eläimeen eläimenä. Esimerkiksi jos koirani on kipeänä tai ei syö, kärsin siitä, mutta jos tyttärelläni on vastaavia oireita, huoli on ihan eri.”

Kuuren uraan on liittynyt ristiriitaisiakin tunteita. Aloitettuaan tutkijana hän tuli pian raskaaksi. Samalla kun kohdussa kasvoi oma lapsi, piti töissä lopettaa kantavia naaraita ja kerätä sikiöitä leikeltäväksi. Se tuntui hämmentävältä.

Eläinoikeusliikkeen mukaan eläimen ja ihmisten välillä ei ole sellaista eroa, joka oikeuttaisi eläinten hyväksikäytön. Kuuren mielestä ero on kognitiivisissa kyvyissä. Hänestä eläinten ”liika hoitaminen” on väärää inhimillistämistä.

”Esimerkiksi hevosellani tai koirallani ei ole käsitystä huomisesta. Jos hevoselle järjestetään leikkaus viikon päähän, ei se sitä ymmärrä, ja olisi eläinrääkkäystä antaa hevosen kärsiä sen takia. Silti on vaikea sanoa, missä ihmisen ja eläimen tarkka raja menee. Joidenkin mielestä puheen tuottamisessa, mutta en ole ihan samaa mieltä, koska kaikki eläimethän kommunikoivat jollain tavalla.”

Kuure hyväksyy eläinten käytön ihmisten tarpeisiin, kunhan eläimistä pidetään hyvää huolta.

”Hyötyminen on mielestäni ihan ok, jos eläimelle annetaan ruokaa, sen hygieniasta huolehditaan ja sen annetaan toteuttaa lajinomaista käyttäytymistä niin paljon kuin mahdollista. Vaikka se sitten kanana tapettaisiin, kun se on tuottanut 200 munaa. Se on kuitenkin eläin.”

Animalian Laura Uotila on päinvastaisella linjalla. Eläinten käyttäminen ihmisten tarpeisiin on hänen mukaansa lähtökohtaisesti väärin, vaikka kipua ja kärsimystä onnistuttaisiinkin vähentämään.

”Eläimiähän me kaikki olemme. On surullista, että eläimet ovat yhteiskunnassa hyvin alisteisessa asemassa. Saamme kuitenkin koko ajan lisää tietoa niiden kokemusmaailmasta ja tarpeista, ja uskon vahvasti, että se lisää aiheesta käytävää keskustelua.”

 

Kuva: Johanna Karjalainen.

 

Vaikka EU:n tavoitteena on kieltää eläinkokeet, ei sekään ole lopettamassa niitä heti. Stop Vivisection -kansalaisaloitetta seuranneessa kannanotossaan komissio toteaa, että nykytilanteessa kokeet ovat tarpeen ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä hyödyttävässä tutkimuksessa. Komission huolena on, että eläinkokeiden mukana EU:sta katoaisi biolääketieteellinen tutkimus.

Mutta ennen pitkää kokeet olisi tarkoitus korvata vaihtoehtoisilla menetelmillä. Sellaisia kehitetään seitsemässä EU-maassa, Suomessakin. Tampereen yliopiston FICAM-keskuksessa työskentelee kourallinen tutkijoita, jotka ovat onnistuneet muodostamaan ihoa jäljitteleviä kudosmalleja ihmissoluista.

Eläinkokeita korvataan valtaosin matemaattisilla mallinnusmenetelmillä ja soluviljelmillä. Molemmat menetelmät ovat kehittyneet viime vuosina nopeasti, mutta Satu Kuure ei usko, että niiden avulla pystyttäisiin luopumaan eläinkokeista kokonaan.

”Matemaattiset mallit ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta nekin perustuvat tietoon, joka on aiemmin kerätty elävistä eliöistä. Malleista saadaan yleensä uutta tietoa, mutta se on jälleen testattava oikeissa eläimissä.”

Soluviljelmissä taas hyödynnetään kantasoluja, joista voidaan tuottaa kolmiulotteisia kudosmalleja. Toistaiseksi mallit ovat melko alkeellisia, mutta tulevaisuudessa saadaan kenties luotua suurempia ja tarkemmin elimiä muistuttavia malleja.

Kuure ei usko, että hänen munuaistutkimustaan pystyttäisiin lähitulevaisuudessa tekemään kudosmalleissa.

”Munuainen on todella monimutkainen elin, jonka päätehtävä on virtsan tuottaminen ja veren suodattaminen. Lisäksi siinä on monenlaista hormonitoimintaa. Pystytäänkö sitä jäljittelemään kaikilla tasoilla ilman ympäröivää holistista kokonaisuutta? En usko.”

Soluviljelmillä ei aivan äkkiä korvata myöskään hiirten ja rottien neurologisia testejä tai käyttäytymistutkimusta. Tosin eläinoikeusjärjestöillä on oma näkemyksensä kokeiden korvaamisesta: Animalian Laura Uotilan mukaan pitäisi laajentaa käsitystä siitä, mitä hyväksytään näytöksi.

”Tulokset pitää joka tapauksessa todentaa ihmisillä. Ei eläimellä tehty malli koskaan vastaa täysin ihmistä”, hän huomauttaa.

Tutkija Kuure arvelee, ettei eläinkokeista päästä kokonaan ennen kuin löytyy tarpeeksi ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti korvaisivat koe-eläimet.

Mutta kuinka moni haluaa ryhtyä koekaniiniksi? Tuskin kovin moni.