Toivottoman tapauksen puolustaja

Amanda Sundell uskoo, että saastunut Itämeri pelastetaan vielä. Sitä varten hän perusti yrityksen, jonka kaikki voitot lahjoitetaan Itämeren suojelemiseen.

T:Teksti:

|

K:Kuva: Jussi Särkilahti

Kuva: Jussi Särkilahti.

Viimeiset vuosikymmenet Itämeren puolesta on kerätty rahaa ja solmittu sitoumuksia. Luonnonkauniista ekosysteemistä on tullut maailman saastunein meri, jonka elvyttämisen suhteen monet ovat jo heittäneet pyyhkeen kehään. Amanda Sundell, 30, ei kuulu heihin.

”Itämeri ei ole hävitty taistelu. Meri voidaan pelastaa. Se tosin vaatii kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta. Se, mitä tehdään nyt Itämeren hyväksi, saattaa näkyä vasta 20 vuoden päästä, koska alue on niin laaja”, hän sanoo.

Sundell perusti vuonna 2014 yhteiskunnallisen yrityksen Droppin, joka myy Etelä-Pohjanmaalla pullotettua lähdevettä ja kestäviä juomapulloja. Yhteiskunnalliset yritykset tukevat liiketoiminnallaan esimerkiksi ympäristöä tai ihmisten hyvinvointia.

Kaikki Droppin voitot lahjoitetaan Itämeren puhdistamiseen. Ensimmäisenä toimintavuotena se tarkoitti 5 000 euron lahjoitusta, toisena jo yli 30 000:n. Tänä keväänä Droppin tuotoilla perustettiin Helsingin yliopiston ja Tvärminnen eläintieteellisen aseman yhteinen Monicoast-tutkimusohjelma, jossa seurataan rannikkoalueen matalikkoja ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia niihin.

”Valtaosa Itämeren eliöistä lisääntyy matalikoissa, joilla on olennainen rooli sekä ravinteiden suodattajina että biodiversiteetin suojelijoina. Siksi on tärkeä tietää, mitä näissä ekosysteemeissä tapahtuu ja miten näitä Itämeren alueita voidaan suojella tehokkaammin.”

Sundell muistuttaa, että itäisellä Suomenlahdella meren tila on jo parantunut huomattavasti. Uudet jätevesipuhdistamot ovat esimerkiksi vähentäneet Itämereen karkaavien fosfori- ja typpipäästöjen määrää merkittävästi. Työsarkaa on silti paljon.

Itämeren valuma-alueella asuu noin 85 miljoonaa ihmistä, joista jokainen on vastuussa meren nykytilasta ja elvyttämisestä. Silti mukaan tarvitaan jokainen taho valtioista yksityiseen sektoriin. Sundell uskookin, että yritystoiminta voi auttaa ympäristön pelastamisessa.

”Yritykset voivat reagoida nopeammin ja kokeilla uusia asioita ketterämmin kuin isot järjestöt. Yrityksiä toimii monipuolisesti eri aloilla ja ne tuntevat sektorinsa läpikotaisin. Ne tietävät, missä isoimmat ongelmat ovat ja pystyvät ehdottamaan ratkaisuja.”

Mutta voiko ympäristöä todella suojella muovisella vesipullolla?

”Vesipullon ostaminen on helppo ja nopea tapa tukea Itämeren suojelua. Siihen ei tarvita kuukausilahjoituksia. Riittää, että valitsee kaupassa kahdesta pullobrändistä ympäristöystävällisemmän”, Sundell sanoo.