23. helmikuuta 2016
Teksti:

Hyvä apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty,

Tammikuun 8. päivä kerroitte Twitterissä vastauksena kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalon kysymykseen, että kaikki asunnottomat saavat Helsingissä katon päänsä päälle ”kaupungin ja muiden toimijoiden yhteistyönä”.

Sen jälkeen olette palanneet asiaan lukuisin twiitein. Kerroitte, että saamanne tiedon mukaan ”romanit majoitetaan Hirundon, HDL:n ja kaupungin yhteistyönä”. 13. tammikuuta sanoitte, että Helsingissä ketään ei jätetä pakkaseen, koska ”yhteistyössä kaupungin, yksityisten ihmisten ja järjestöjen kanssa kaikki on saatu pakkasellakin majoitettua”.

Majoitus on kuitenkin suhteellinen käsite, kuten Tekin näytätte twiiteissänne oivaltaneen. Romanien päiväkeskus Hirundosta kerrottiin, että 22.1. mennessä pakkaseen on jäänyt 10-15 henkilöä yössä. Asiasta on uutisoinut myös esimerkiksi Yle. Nämä ihmiset ovat majoittuneet muun muassa telttoihin.

Telttamajoitus ei ole ollenkaan hullumpi tapa viettää yönsä, etenkin jos ulkona on pakkasta yli 20 astetta. Haluammekin rohkaista myös Teitä, arvoisa apulaiskaupunginjohtaja, lähtemään telttaretkelle luontoon. Siltä varalta, ettette satu omistamaan telttaa, lähetämme toimitimme omakätisesti teille sellaisen. Hyvää yötä.

Ystävällisin terveisin,
Ylioppilaslehti

P.S. Clas Ohlsonin toimitusvaikeuksien saatte teltan vasta nyt, ettekä jo lehden julkaisuaikaan. Samasta syystä pääsette nukkumaan pakkasen sijaan loskassa.