02. lokakuuta 2015
Teksti: | Kuvat: Juliana Harkki

Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiaista ja tutkija Anu Koivusta yhdistää tarve keskustella. Mutta siinä missä toinen on kiinnostunut tavasta puhua, toisen mielestä puheen tavalla ei ole juurikaan merkitystä. Toista kiinnostaa analysoida ja kritisoida, toisella on jo valmiina ehdotukset siitä, miten asioita kannattaisi hoitaa. Kumpi on oikeassa?

(Jutun Anu Koivusesta voi lukea täältä.)

 

Aluksi silmään pistää Ayn Rand. Äärioikeistolaisen objektivistifilosofin pääteos Atlas Shrugged on asetettu keskelle ajatushautomo Liberan kirjahyllyn alahyllyä.

”Ai vitsi, yritin heittää ne kaikki pois. En ole oikein koskaan ollut kiinnostunut Randista. En muutenkaan lue paperikirjoja juurikaan”, Heikki Pursiainen sanoo.

Rand kannattaa heittää pois, jos huhtikuussa Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta VATTista Liberaan siirtynyt tutkimusjohtaja Pursiainen haluaa onnistua strategisessa tavoitteessaan – puhdistaa Liberan maine oikeistolaisena ajatushautomona.

”Me ollaan poliittisesti sitoutumaton järjestö. Poliittinen liberalismihan on ollut enemmän vasemmiston kuin oikeiston aikaansaannoksia muutenkin”, Pursiainen sanoo – mutta moni ei usko.

Se johtuu esimerkiksi ajatuspajan entisistä työntekijöistä. Pari vuotta sitten ajatuspajan tutkimusjohtajana toimi Elina Lepomäki, joka on nykyään yksi oikeistolaisimpana pidetyistä kokoomuksen kansanedustajista. Ennen Pursiaista tutkimusjohtajana toiminut Anders Ekholm on puolestaan rahoituksen dosentti ja lähti Liberasta varainhankintayhtiöön salkunhoitajaksi. Eikä Liberan blogikaan muuta mielikuvaa oikeistolaisuudesta. Siellä puolustetaan koulutusleikkauksia, kehutaan valtion haastamista ja muistutetaan, että sosialismi on myrkkyä taloudelle. Moni teksteistä on kansantaloustieteilijä Pursiaisen kirjoittama.

”En mä itse koe, että olisin poliittisilta mielipiteiltäni muuttunut juurikaan siitä löyhästä vasemmistolaisuudesta, joka oli kaikille valtsikassa opiskelleille tyypillistä”, Pursiainen sanoo.

Silti seitsemän vuotta Helsingin yliopistossa ilmaiseksi kansantaloustiedettä opiskellut Pursiainen kannattaa muun muassa maksullista koulutusta Suomeen. Hänestä mielipiteessä ei ole mitään oikeistolaista eikä vasemmistolaista, vaan se on rationaalinen, järkevä ajatus. Sellaisia Suomeen Pursiaisen mukaan kaivattaisiin lisää.

 

Pursiaisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen eetos lähti käyntiin Helsingin Sanomia lukemalla. VATTin kahvipöydässä Heikki Pursiainen kollegoineen avasi taloussivut ja alkoi analysoida, mikä kaikki journalismissa mättää.

Pöydässä oltiin sitä mieltä, että aika moni asia. Pursiaisen mielestä siitä puuttui kaikki taloudellinen analyysi. Hänestä talousjutut eivät tukeutuneet taloustieteen tarjoamiin ajatuskehikkoihin, vaan jäivät pinnallisiksi. Todellisia asiantuntijoita ei tunnistettu. Moni asia otettiin annettuna ilman minkäänlaista viitettä taloustieteelliseen tutkimukseen, Pursiainen kollegoineen manaili.

Kun raivokas kahvipöytäkeskustelu juttujen ympärillä oli jatkunut monta vuotta, Pursiainen alkoi pohtia, että voisihan ajatuksensa saattaa muidenkin tietoon. Hauskasti ja viihdyttävästi, niin kuin vaikkapa taloustieteen professori Steven Landsburg näistä aiheista kirjoittaa.

Toukokuussa 2014 Helsingin Sanomien tiedesivuilla ilmestyi kosmologi Syksy Räsäsen kolumni, jonka otsikko oli ”Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksille”.

Teksti sai Pursiaisen raivon partaalle. 7. toukokuuta 2014 Pursiainen kirjoitti kolumnin pohjalta ensimmäisen blogipostauksensa suomalaista talouskeskustelua leimaavista tulkinnoista. Tulkinnat hän jakoi neljään osaan, ”sekoiluun”. Sekoiluja eli vääriä mutta taajaan suomalaisessa talousjournalismissa esiintyviä käsityksiä olivat hänen mukaansa muun muassa väite siitä, että talousteorioita ei testata havaintoaineistolla ja että taloustiede on sama asia kuin talouspolitiikka.

Alun perin blogin nimeksi oli tarkoitus tulla Hesari ja joku ruma etuliite. Lopulta se kääntyi kuitenkin Asiattomaksi lehdistökatsaukseksi. Kun Pursiainen huomasi, että kirjoittaminen käy työstä, hän pyysi mukaan VATT-kollegansa Tuukka Saarimaan.

Miehet pitivät blogia nimimerkin takaa, koska ajattelivat, ettei ketään kiinnosta kahden VATT-tutkijan horina. Mutta sitten Matti Apunen löysi blogin ja kehui sitä Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla. Hän vaati, että kirjoittajat astuisivat esiin.

Eivät astuneet, mutta paljastuivat silti. Kymmenen päivää blogikirjoituksen julkaisemisen jälkeen Taloussanomat oli jäljittänyt kirjoittajien sähköpostiosoitteet.

”Ei se ärsyttänyt oikeastaan yhtään. Mitään vaivaa ei ikinä nähty, että oltaisiin peitelty jälkiä. En tiedä, oltaisiko osattu, jos oltais haluttu, mutta ei kyllä ainakaan edes yritetty”, Pursiainen sanoo.

”Se paljastushan oli ihan täydellinen antikliimaksi, koska ei kukaan tuntenut meitä meiän äitejä lukuun ottamatta.”

Sen jälkeen, kun bloggarien henkilöllisyydet paljastuivat, kommenttikentät ovat muuttuneet vihaisemmiksi. Muutenkin Pursiaisen mukaan viimeisen vuoden aikana ”someilmasto on kiristynyt”.
Hänen mielestään se kertoo samasta asiasta, jonka hän on tiennyt lapsesta saakka: Suomi on yhden totuuden maa.

 

2_totuutta_pursiainen2

 

Heikki Pursiainen kasvoi Kouvolassa. Se oli ihan tavallinen suomalainen 70-80-lukulainen lapsuus, paitsi että suurin piirtein kaikki tiesivät, kuka hänen isänsä on. Terho Pursiainen oli niihin aikoihin SKDL:n kansanedustaja, eikä suuri osa kaupungin asukkaista jakanut hänen näkemyksiään siitä, miten politiikkaa pitäisi tehdä.

”Tää vähän näky koulun pihalla sillon, mutta enimmäkseen ihan ala-asteikäsenä.”

Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, kaupunki teki Pursiaisen mukaan jonkinlaisen ”älyllisen ryhtiliikkeen”, ja ilmapiiri muuttui rennommaksi.

”Tai ehkä se oli meidän perheen ilmapiiri, ja ne sekoittui.”

Kansantaloustiedettä Helsingin yliopistoon Pursiainen päätyi opiskelemaan ajautumalla, tai ehkä siksi, että halusi olla erilainen. Suurin osa kavereista päätyi humanististen aineiden pariin.

Erilainen hän haluaa olla vieläkin, nyt tosin vähän erilaisista syistä kuin lukion jälkeen. Taloustieteen opinnot sekä myöhemmin jatko-opinnot ja väitöskirjatyö saivat hänet ymmärtämään, että asioita on mahdollista laskea, ja vielä tärkeämpää: että ihmisten toimintaa on mahdollista ohjailla kannustimin. Nyt nämä kannustimet ovat Suomessa pielessä, ja Pursiaisen mielestä se johtuu pitkälti siitä, että täällä ei osata luopua tietyistä ajatusmalleista.

”En tiedä, onko tämä mun analyysi niin kovin viisasta tässä, mutta mun mielestä Suomessa kaikki ihmiset on olleet perinteisesti melkein kaikesta samaa mieltä. On ajateltu, että Suomen kehitys on perustunut siihen, mutta se on ehkä lakannut jossain vaiheessa olemasta vahvuus.”

Erilaisten ajatusten puute näkyy Pursiaisen mukaan muun muassa siinä, että lehdissä haastatellut ihmiset siteeraavat toisia ihmisiä omien ajatusten sijaan. Twitterissä puolestaan aidon keskustelun sijaan tehdään näytösluontoisia esityksiä omille faneille aidon keskustelun sijaan. Uusinnetaan niitä samoja mielipiteitä, jotka ovat olleet tyypillisiä suomalaisille jo vuosikaudet.

 

Pursiainen kaivaa puhelimensa esiin. Sinne hän on listannut asioita, jotka häntä joskus ovat harmittaneet.

Yliopistokoulutus. Hänestä sen pitäisi maksaa jotain, koska silloin ihmiset pohtisivat valintojaan tarkemmin.

”Hintamekanismi toimii siten, että Jyväskylän yliopiston tutkinto ei voi maksaa saman verran kuin Harvard tai Cambridge, mutta on hyvin epätodennäköistä, että oikea hinta olisi juuri nolla”, Pursiainen sanoo.

”Opiskelijoiden tulotaso on alhainen, mut he ovat vapaaehtosesti alentaneet sitä hetkeksi, jotta he saisivat joskus paremmat tulot. Se, että hammaslääkärille annetaan tutkinto ilmaiseksi, ei ole mitään huono-osaisten tukemista.”

Entä ne, jotka eivät tule tienaamaan yhtä paljon kuin hammaslääkäri?

”Osittain se ammatinvalinnan riski täytyykin olla, koska me halutaan, et ihmiset valitsee järkevästi”, hän sanoo.

Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan, josta ei Pursiaisen mielestä osata puhua Suomessa. Tuloerot.

”Jokaista asiaa voidaan muka koherentisti vastustaa sillä, että mitä vaikutuksia sillä on tuloeroihin. Jos ihan totta puhutaan, niin jos ajatellaan Suomen taloustilannetta, jossa me koko ajan köyhdytään ja köyhdytään, se tuloerojen kyttääminen on sitä, että katsotaan, kuka köyhtyy hitaimmin.”

Pursiaisen mielestä myös työehtosopimusten yleissitovuudesta pitäisi luopua, jotta työllistäminen olisi helpompaa ja köyhtyminen loppuisi. Siksi myös kolmikanta sietäisi roskakoriin.

”Tupo-pöydissä ei ole nuoria, työttömiä, maahanmuuttajia, pienyrittäjiä saatika niitä, jotka ovat vasta tulossa työmarkkinoille. En usko, että tällainen kuolettava keskussopiminen on mitenkään rationaalinen järjestelmä.”

Muutakin sääntelyä pitäisi tarkastella kriittisesti.

”Erilaisesta sääntelystä puhutaan aina ihan höpöjä. Jos työntekijää suojellaan jollain säännöllä, ei ajatella askelta pidemmälle, että mites se vaikuttaa näiden ihmisten palkkoihin ja työllistymiseen. Aika alkeellista taloustieteellistä ajattelua.”

Myös kaikki tänne haluavat pitäisi toivottaa tervetulleeksi.

”Kaikista suurin pelko on et joku asia muuttuu vähän. Kytätään jokaista keskiluokan saamaa tulonsiirtoa, ja pelätään, että ulkomailta tulee joku kuvitteellinen maahanmuuttaja ja vie sen pois.”

Ja sitten olisi vielä lopetettava ajattelemasta, että taloustieteilijät ovat ennustajia.

”Ajatellaan, että jos taloustieteilijät eivät pysty ennustamaan suhdanteita, niin sitten koko ekonomistiprofessio on täydellisesti epäonnistunut, mikä on täysin höpsö väite, koska suurin osa taloustieteilijöistä on sitä mieltä, että suhdanteita ei voi ennustaa.”

Pursiaisen mielestä ekonomistiprofessio epäonnistuu lähinnä journalismiprofession epäonnistumisen takia: siis siksi, että asiantuntijoina käytetään liian usein ihmisiä, jotka eivät ole taloustieteilijöitä. Pikettyn kirjan Helsingin Sanomiin arvostelee viestinnän lehtori Anu Kantola, Helsingin Sanomat tekee artikkelin Juha Sipilän talouspolitiikan retoriikasta kirjoittamatta itse talouspolitiikasta ja Suomen vasemmistolaisen talousintelligentsian paikan ovat ottaneet Raha ja talous -blogin pitäjät Jussi Ahokas ja Lauri Holappa. Holappa on taloustutkija, Ahokas on tehnyt gradun taloustieteistä, mutta väitöskirjaa hän tekee Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitokselle.

”Jos halutaan joku järkevä vasemmistolainen talousajattelija, niin kannattaa pyytää Markus Jänttiä tai Pertti Haaparantaa. Mutta pidemmällä tähtäimellä pitäisi saada jotain vielä järkevämpää. He eivät ole mitenkään piilotelleet, minkä aatemaailman edustajia ovat.”

 

2_totuutta_pursiainen1

 

Pursiainen puhuu paljon. Liberan avokonttorissa on vierähtänyt jo yli kolme tuntia. Päivän ainoa työntekijä on tullut ja lähtenyt kaksi kertaa – moni työskentelee etänä. Alkaa olla lounasaika, mutta Pursiainen ei harrasta sellaisia.

”Ostan yleensä light colaa, mutta nyt unohdin senkin.”

Näin hän teki jo työskennellessään valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa, joka oli hänestä ”kiva työpaikka”. Rahaa riitti tutkijatapaamisiin, ulkomaan matkoihin ja parikuukautisiin lomiin. Työkaverit olivat mukavia ja fiksuja. Pursiainen kertoo jääneensä virkavapaalle ja siirtyneensä Liberaan lähinnä siksi, että täytti 40. Oli aika kokeilla jotain muutakin. Ja oli VATTissa myös ongelmia. Tutkimusten tekoon kului vuosikausia ja kun ne olivat valmistuneet, niihin ei kiinnitetty juurikaan huomiota. Joskus ne myös leimattiin ideologisiksi.

Liberassa ensimmäinen ongelma on korjattu. Ajatuspaja pyrkii vaikuttamaan vapaamman Suomen puolesta nopeasti. Syksyllä tulee kaksi julkaisua ja erilaisia tapahtumia niiden ympärillä. Twitter ja blogi laulavat koko ajan.

Sen sijaan ideologisuuden leima voi olla vähän haastavampi.

”Suomessa on todella vaikea olla riippumaton toimija niin kuin me ollaan. Suomessa pidetään aidosti omituisena ajatusta, että joku voisi olla riippumaton poliittisista puolueista ja työmarkkinajärjestöistä.”

Pursiainen vakuuttaa jo toistamiseen, että Libera on täysin itsenäinen toimija, jonka kannattama politiikka ei ole minkään tahon ohjailemaa. Tällainen Pursiainen väittää olevansa itsekin.

”Mä tuon vaan esille sen, mikä mun oma näkemys on. Kannatan semmoista The Economist -lehden ajamaa, pragmaattista, perinteistä eurooppalaista liberalismia. Äärilibertalismi on ehkä enemmän amerikkalainen juttu.”

Puoluekantaakaan hänellä ei oikein ole. Vasemmistopuolueita hän ei ole äänestänyt, koska ei usko ay-liikkeeseen. Samasta syystä hän ei ole äänestänyt myöskään kokoomusta eikä keskustaa – EK ja MTK ovat hänestä aivan yhtä haitallisia. Pitkään Pursiaisen puoluekanta oli vihreät, kunnes hän lopetti äänestämästä niitäkin.

Viimeksi hän äänesti piraattipuoluetta.

”Oon harkinnut, että näinkö kannattaa äänestää ollenkaan, jos äänestää piraattipuoluetta, mut onhan se sellainen yhteinen kävelyretki vaimon kanssa.”

Liberalismia ja vapaata yhteiskuntaa hän sanoo kannattavansa, koska hän uskoo, että se hyödyttää kaikkia.

”Mä ajattelen niin, että markkinatalous ja vapaa yhteiskunta on mahdollisuus just niille kaikkein huono-osasimmille pärjätä. Mun mielestä se näkyy maailman kehityksessä nytkin. Miljoonat ihmiset ovat päässeet pois köyhyydestä. Se on mun mielestä se markkinatalouden lupaus, eikä se et jotkut randilaiset poikkeusyksilöt saa kukoistaa tai toteuttaa itseään.”

Täydellinen vapaus on hänestä kuitenkin ”epäkoherentti ajatus”.

”Jos meillä olisi maailma, jossa ei ois valtioo ollenkaan, ni sit vaan joku iso kundi ilmottais olevansa valtio ja alkais kavereittensa kanssa valtioks. Aina tulee olemaan valtio. Jonkun täytyy olla se, joka pakottaa ihmiset noudattamaan sopimuksia, joita ne tekee, jotta markkinat voi syntyä.”

Se, mitä Pursiainen haluaa, on valtio, joka antaa ihmisille oikeuden valita itse. Hänestä ei pitäisi hirttäytyä sellaisiin abstrakteihin käsitteisiin kuin hyvinvointiyhteiskunta, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, jotka kaikki poliittiset puolueet yrittävät valjastaa omien tarkoitusperiensä keppihevosiksi, vaan pohtia, mikä olisi hyväksi kaikille suomalaisille.

”Mä olen vähän ehkä vanhan liiton mies, mua ei noi sanoilla kikkailut niin kiinnosta”, Pursiainen sanoo.

”Kannatan mahdollisuuksien tasa-arvoa, jos sillä tarkoitetaan sitä, että ihminen voi tavotella mitä haluaa ja sitä kunnioitetaan. Se on ilmiselvä perusperiaate. Mutta tulojen tai varallisuuden jakautumisen tasa-arvo ei ole itsessään päämäärä, vaan järkevä päämäärä voi olla vaikka se, että yritetään parantaa köyhien asemaa mahdollisimman paljon. Meillä Suomessa puhutaan ihan liikaa tasa-arvosta, liian vähän siitä, että miten saatais köyhyyttä vähennettyä.”

Siksi Pursiaisen pitää puhua jostain muusta.

”Vaikeetahan se on tällaisessa melko etabloituneessa maassa kuin Suomi saada aikaan mitään suuria muutoksia. Kyllä mul toiveita on, et jotain hyötyy saattaa olla siitä, että yrittää tuoda esiin joitain näkökulmia, joita muut eivät tuo esiin.”

Hänen tavoitteensa on, että edes jotain muuttuu.

 

 

Juttua on korjattu klo 9.58: Toisin kun jutussa aluksi väitettiin, Raha ja talous -blogin Jussi Ahokas on tehnyt gradun taloustieteistä.