15. toukokuuta 2015
Teksti:

Huippufilosofi Frank Martela on brändi, jonka tunnistaa erilaisista hatuista. Ne viestivät hippihenkisen tutkimusmatkaajan otteesta, jolla Martela luennoi yritysjohtajille myötätunnon merkityksestä.

Esa Saarisella on leopardi-kuvioinen takki ja silmälasit, Pekka Himasella kaulahuivinsa. Ei siis ihme, että Frank Martelallakin, 33, on oma tavaramerkkiasusteensa, ruskea lätsä. Onhan hänet leimattu kerta toisensa jälkeen samaan jatkumoon, Saarisen seuraavaksi oppipojaksi.

”Se huvittaa minua. En ole koskaan havitellut sellaista statusta. Ja tuntuisihan se aika tylsältä, jos mut vielä kymmenen vuoden päästä tunnettaisiin `seuraavana Esa Saarisena`”, Martela sanoo.

Mutta jos etsitään ihmistä, joka on eniten vaikuttanut siihen, että hyvinvoivan tapiolalaisperheen pojasta tuli filosofi, vastaus on mitä todennäköisimmin Esa Saarinen.

Akateemisuutta lietsoivat toki molemmat vanhemmat ja isoisät, kaikki maistereita. He kannustivat poikaa kiinnostumaan kaikesta. Mutta korkeakouluun meneminen oli Tapiolan lukiolaiselle itsestäänselvyys.

Vuonna 2001 Martela aloitti insinööriopinnot Otaniemessä. Filosofian pariin päätyminen alkoi kuitenkin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, jolloin hän osallistui Esa Saarisen luennoille ja luovan ongelmanratkaisun seminaariin.

”Olin jo lukiossa kiinnostunut filosofiasta innostavien opettajien vuoksi. Viimeistään Saarisen kuunteleminen vahvisti tunteen siitä, että tätä haluan opiskella lisää. Filosofian laitoksella tällainen katalysaattoritausta on aika tavallinen. Suurella osalla opiskelijoista on kokemuksia lukio-opettajista, joiden tunneilla käydyt keskustelut ovat inspiroineet niin paljon, että filosofiasta on löytynyt koko tulevaisuutta määrittävä kutsumus.”

Martelakin päätti hakea ja pääsi filosofian opiskelijaksi Helsingin yliopistoon. Kun hän sai myöhemmin kesätöitä systeemianalyysin laboratoriosta, välit Esa Saarisen kanssa lähenivät entisestään. Se vei Martelan pariin kertaan Pafos-seminaariinkin, Kyproksella järjestettävään luentoviikkoon, jonka luottamukselliseen ilmapiiriin pieni osallistujajoukko kokoontuu inspiroitumaan ja pohtimaan elämän syvimpiä kysymyksiä.

Kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä filosofi ehti viettää vilkasta opiskelijaelämää, valmistua tuplamaisteriksi ja perustaa perheen.

Kun hän alkoi tehdä väitöskirjaansa hoivasuhteista Kustaankartanon vanhainkodissa, ohjaajaksi valikoitui tuttu mentori, Esa Saarinen.

Väitös valmistui syksyllä 2012. Tutkimuksen mukaan hyvinvointiin vaikutti eniten inhimillinen kohtaaminen vanhuksen ja hoitajan välillä.

Insinööristä oli tullut humanisti.

Humanisti-Martelan viesti kuulostaa kovin tutulta: tee elämästäsi hyvää, merkityksellistä ja onnellista.

Professori Martin Seligmanin teoriat kukoistuksesta ja itsensä toteuttamisesta ovat ihmisen hyvinvointiin tähtäävän positiivisen psykologian perusta. Niitä formuloimalla Saarinen ja Himanen ovat nousseet julkkisten ja poliitikkojen kavereiksi. Kaiken huikeutta ylistäviksi henkilöiksi, joita ajassamme tavataan kutsua huippufilosofeiksi.

Nyt myös Frank Martelasta on tulossa sellainen.

Frank Martelan työtä on kertoa, miten ihminen saa sisäisen valonsa loistamaan. Hän ei kuitenkaan tihku karismaa, eikä muutenkaan vaikuta esasaarismaiselta hahmolta, joka liitäisi tapahtumasta toiseen ottamassa selfieitä.

Kahvilanpöydässä istuessaan hän puntaroi sanansa asiallisesti kuin kuka tahansa tutkija tai insinööri. Oljenkorsimaisille kutreille asetettu hippilätsä tuo boheemin twistin, mutta ei vie kokonaisvaikutelmaa milliäkään hörhöosastolle.

Maaliskuussa Martela julkaisi toisen kirjansa Valonöörit. Sen jälkeen hänellä on riittänyt kiirettä. Kalenteri täyttyy viikosta toiseen haastatteluista ja luennoista niiden tavallisten lisäksi.

Konsulttifilosofia ei kuitenkaan ole Martelalle mikään uusi juttu. Hän on toiminut tutkijuutensa lisäksi viisi vuotta Filosofian akatemiassa, johon tiivistyy monella tapaa 2010-lukulaisen filosofian näkyvä ydin.

Filosofian akatemiassa filosofiaa edustavat sen nimi ja tekijät. Mutta akatemian sijaan kyse on pikemminkin valmennus- ja konsulttiyrityksestä, joka myy sitä, mitä näinä aikoina kilvan ostetaan: työhyvinvointia, elämänhallintaa ja tuottavuutta.

Samoja asioita on täynnä Martelan Valonöörit-kirjakin. Kirjan tyyli edustaa niin kutsuttua science helpiä. Se on populaaritiedettä, jossa arkioivalluksista ammentava selfhelp, psykologinen tutkimus ja kevytfilosofia menevät kivasti sekaisin.

Toisin sanoen sitä ”huippufilosofiaa”, jota kirjoittamalla pääsee taputtelemaan räppäreitä ja päättäjiä selkään.

Kauas on tultu vaikka 60-luvun Suomesta, jolloin Georg von Wrightin kaltaiset filosofit lausuivat pessimistisiäkin kommentteja aikalaisistaan ja yhteiskunnastaan. Ranskasta puhumattakaan.

Nykyisin kaikki on mahtavan nostattavaa ja oikein, ainakin, jos se on menestynyttä. Valittajien kannattaisi joko tehdä itse paremmin tai pitää suunsa kiinni.

Martela vakuuttaa, että konsulttifilosofia on vain pinta, joka näkyy filosofiasta ensimmäisenä julkisuudessa. Filosofinen perustutkimus on Suomessa voimissaan ja se on pärjännyt hyvin myös kansainvälisissä vertailuissa. Viimeisimpänä Helsingin yliopiston filosofia sijoittui kaikista suomalaisista oppiaineista parhaiten QS-rankingissa.

Samaan aikaan juuri humanistiset aineet joutuvat ensimmäisenä liipaisimen eteen, kun luodaan erilaisia huippututkimus- ja innovaatiokartoituksia.

Vaikka Martela on saanut filosofiansa tuottamaan, suurin osa hänen työajastaan kuluu perustutkimukseen. Siksi Martelan on helppo puolustaa sen tärkeyttä.

”On hienoa, että filosofiaa sovelletaan vaikka johtamisopeissa, mutta perustasta täytyy pitää kiinni. Aina tarvitaan tutkijoita, jotka tekevät puhdasta filosofiaa filosofian vuoksi. Pitää antaa tyyppien tehdä rauhassa väitöskirjaa jostain Leibnizista ilman, että he joutuisivat miettimään, miten joku muu taho voisi soveltaa sitä”, hän sanoo.

martela_2

Mutta jos haluaa pinnalle, on käyttäydyttävä Martelan tavoin: positiivisesti, konsultinomaisesti ja helposti ymmärrettävästi.

Vaikka kriittisiä intellektuelleja ei näy suomalaisten julkkisfilosofien joukossa, Martelan mukaan ei ole syytä huoleen. Esimerkiksi filosofian professoreista löytyy kärkeviä yhteiskunnan tarkastelijoita samalla tavalla kuin ennenkin. He vain eivät osaa tai edes halua markkinoida itseään siten kuin ”huippufilosofit”.

”Kriittisiä ääniä riittää, ne eivät vain näy kovin tiuhaan julkisuudessa. Minusta olisi hyvä, jos näkyisi. Mutta monet poliittisesti aktiivisetkin filosofit pitävät kantansa tiukasti erossa työroolista”, Martela sanoo.

Suurin syy on selvä: akateeminen maailma ei vaadi mediapeliä, jota julkiseen keskusteluun osallistuminen edellyttää.

”Asiat eivät enää mene niin kuin 80-luvulla, jolloin filosofian professori saattoi soittaa Hesarin toimittajalle ja sanoa €˜Mulla on mielipide` ja seuraavana päivänä ne julkaisi sen.”

Martelakaan ei sekoita yhteiskunnallista kommentointia filosofiuteen, mutta tarkastelee joskus politiikkaa blogissaan.

Huippufilosofiassaan hän keskittyy rakenteiden sijaan keskeisimpään intohimoonsa. Siihen, miten ihmiset saisivat itsestään parhaan irti. Kun ihmiset löytävät sisäisen valonsa, osaavat he tehdä omassa työssään, vaikkapa politiikassa, oikeita ratkaisuja rakenteisiinkin.

Kun maailmaa johtavat valonöörit, se on meille kaikille mielekäs paikka elää.

Ihmistä ajaa neljä psykologista perustarvetta, Frank Martela sanoo. Läheisyys, kyvykkyys, vapaaehtoisuus ja hyvän tekeminen.

Alkujaan niitä oli vain kolme, mutta vuonna 2013 Martela keksi, että viimeinen pitää lisätä psykologi Richard Ryanin ja Edward Decin muotoilemaan listaan. Hän oli aina tiennyt, että hyvistä teoista tulee hyvä fiilis ja pahoista teoista huono fiilis. Jostain syystä tätä perustavaa ihmisyyden piirrettä ei vain oltu itseohjautuvuusteorian piirissä tiedostettu.

Tämän toteuttaakseen Martela hankkiutui Kulttuurirahaston tukemana puoleksitoista vuodeksi Rochesterin yliopistoon Yhdysvaltoihin. Missio oli osoittaa empiirisesti, että hyvän tekeminen todella on yksi ihmisen perustarpeista. Martela ahersi väitettä tukevien tutkimusten parissa aamusta iltaan. Hän muun muassa pyysi opiskelijoita pitämään päiväkirjaa, joista hän havaitsi, että hyväntekeminen näyttelee itsenäistä osuutta ihmisen päivittäisessä hyvinvointivaihtelussa.

Ryan ja Deci eivät kuitenkaan – Martelan näytöistä huolimatta – ole suostuneet vielä muuttamaan listaansa.

Muu Martelan filosofia koostuu asioista, jotka kuulostavat oppikirjamaiselta startup-yrittäjätsempiltä.

Pitää löytää kutsumuksensa ja kykynsä sekä seurata niitä, vaikka pelottaisi tai ympäristö asettuisi poikkiteloin. Pitää tehdä sitä, mistä nauttii ja tulla mahdollisimman hyväksi siinä.

Menestystä ei takaa kukaan, mutta toisaalta menestys on kestämätön päämäärä, joka ei edes saisi kiinnostaa liikaa.

Kehityksen huipentuma ei ole nimittäin menestys vaan valonööriys. Muutos ihmiseksi, jonka sisäinen aurinko loistaa.

Valonööri- eli lightneer-termin on lanseerannut liiketalouden professori Jane Dutton, jota Martela kuvailee ”myönteisyyden ja myötätunnon majakaksi”. Valonöörissä yhdistyvät hippimäisen jalot arvot sekä insinöörimäinen kyky saada asioita aikaan.

Martelan mukaan monet Duttonin luentoja kuunnelleet pitävät professoria niin viisaana, että haluaisivat myöntää hänelle Nobelin rauhanpalkinnon.

Itse asiassa juuri Nobelin rauhanpalkinnon ansaitsijoihin kiteytyvät ominaisuudet, jotka löytyvät maailman parhailta valonööreiltä.

Kirjassa esimerkkeinä suomalaisista valonööreistä mainitaan muun muassa Cheek, Teemu Selänne ja Frank Martela itse.

Valonööriys ei aina säteile ulospäin ilmeisenä innostuksena. Myös hiljaiset puurtajat ja perusduunarit, kuten siivoojat ja sähkömiehet, voivat olla valonöörejä. Oleellista on kokemus siitä, että saa toteuttaa itseään, tapahtui se  sitten maalaamisen tai jogurttipurkkien viivakoodien piippaamisen parissa.

martela_3

Kerran Martela lomaili Granadassa ja päätti vaihteeksi nukkua kadulla. Kun hän heräsi, kaksi uhkaavaa mieshahmoa lähestyi häntä. Filosofi pelkäsi lopun koittaneen. Viidessä sekunnissa hän valmistautui antamaan miehille koko omaisuutensa, jos vain saisi pitää henkensä. Onneksi miehet eivät lopulta edes uhkailleet Martelaa.

Silti ne viisi sekuntia espanjalaisella bulevardilla ovat pisin aika, kun Frank Martela on pelännyt, että joskus elämästä voisi puuttua jotakin.

Mutta tietenkin ne sekunnit riittivät johtamaan vuorisaarnamaiseen oivallukseen: Maallinen omaisuus on vähäpätöistä siihen nähden, mikä oikeasti merkitsee. Kaikesta selviää, kunhan vettä, ruokaa ja terveyttä riittää.

Martela tietää olevansa etuoikeutettu siinä mielessä, että hän on syntynyt turvattuihin ja myönteisiin olosuhteisiin. Eikä hän otakaan kunniaa menestyksestä itselleen, vaan mieluummin kiittää häntä tukeneita läheisiä ja kollegoita.

Ihminen ei toimi Martelan mukaan koskaan yksin. Yksilöiden sijaan pitäisi puhua ”suhdeloista”, jotka vaikuttavat väistämättä toisiinsa. Kukaan ei ole oman onnensa seppä, vaan oman onnensa keskushyökkääjä, hän sanoo.

Martela kuitenkin huomauttaa, että jokainen toimii omista lähtökohdistaan käsin. Siksi hänen oppaitaan lukevat enimmäkseen ihmiset, joilla on jo valmiiksi suotuisat edellytykset kehittää itseään.

Mutta kun Martela puhuu työstä, hän asettaa kaiken samalle viivalle. Sytyttäviä kohtaamisia ja aitoa tunnetta tapahtuu joka alalla. Eniten hän tuntuu herkistyvän puhues-saan hoiva-alasta, jolle ihmiset hakeutuvat myötätunnon motivoimina.

Ajatus on kaunis, mutta osin ongelmallinen: jos hoivatyötä ajatellaan ensisijaisesti välittämisenä, riskinä on se, että hankalia potilaita laiminlyödään siksi, että he eivät niin helposti onnistu herättämään oikeita tunteita. Silloin hankala potilas ei saa niin hyvää hoitoa kuin mukava.

”Ei ketään pidä pakottaa kokemaan mitään tunteita, mutta todellinen myötätunto motivoi ihmistä tekemään asioita toisen ihmisen hyväksi. Myötätunto lisää kaikkien hyvinvointia. Tätä edistäisi paremmin se, jos sairaaloissa vallitsisi olosuhteet, joissa aidoille kohtaamisille löytyisi aina aikaa”, Martela sanoo.

Mistä ”aidon kohtaamisen” tunnistaa ja mihin se konkreettisesti johtaa, se jää auki.

Frank Martelan mielestä osoitus valonööriydestä on työskenteleminen juuri sellaisten asioiden parissa, joista nauttii niin paljon, että olisi valmis tekemään niitä vaikka ilmaiseksi. Näin pitäisi kaikkien ajatella.

He, jotka eivät koe toteuttavansa itseään, ovat todennäköisesti väärällä alalla tai sitten eivät vain ole löytäneet omaa juttuaan. Heille Martela haluaa sanoa, että kannattaisi tutustua kykyihinsä ja kokeilla rohkeasti uutta, kunnes sisäinen motivaatio herää.

Vaikka Martela ei puhu rakenteista eikä yhteiskunnasta, on ihme, jos häntä ei pian kuunneltaisi myös poliittisessa johdossa, kuten huippufilosofeja Suomessa perinteisesti kuuluu kuunnella.

Kuin varmistaakseen suosionsa Martela lausuu Eino Leinon säkeet, jotka kuvaavat valonöörien maailmaa.

Oi, miten ylevästi ne soivatkaan:

”Työ olkoon se suurta tai pientä vaan
kun vaan se työtä on oikeaa
ja kun sitä palkan et tähden tee!
Työ riemulla palkitsee.”

Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Kuva: Jussi Särkilahti