10. huhtikuuta 2015
Teksti:

Saamelaisrunoilija Niillas Holmberg haluaa pysyä tunturissa, koska kaupungissa muuttuu yksijalkaiseksi puluksi.

Ala puhua itseksesi. Se oli neuvo, joka pelasti runoilija ja muusikko Niillas Holmbergin. Utsjoelta kotoisin oleva Holmberg oli muuttanut peruskoulun jälkeen Tampereelle. Hän ei tuntenut sieltä ketään. Syy muuttoon oli pääsy ilmaisutaidon lukioon, mutta mukana oli myös kapinaa omaa identiteettiä ja kotiseutua kohtaan.

”Väheksyin siihen aikaan syrjäseutuja. Kuuntelin vain rap-musiikkia ja halusin kauas tuntureista”, Holmberg kertoo puhelimitse.

Kapina ei kestänyt pitkään, vaan olo muuttui Tampereella orvoksi. Holmberg ei voinut puhua kenenkään kanssa äidinkieltään, pohjoissaamea.

Pelastus löytyi kirjahyllystä. Holmberg oli kotoa lähtiessään napannut mukaan saamelaisen Nils-Aslak Valkeapään runojen kokoomateoksen. Kirja esitti ajatuksen, että itsekseenkin voi puhua, kirjoittamalla. Holmberg alkoi tehdä niin.

Se on vienyt pitkälle. Helmikuussa julkistettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat vuodelle 2015. Tähän mennessä kolme runoteosta julkaissut 24-vuotias Niillas Holmberg on myös ehdolla.

”Se on näin nuorelle tekijälle suuri kunnia”, hän sanoo sujuvalla suomella.

Nykyään runotkin taittuvat kahdella kielellä.

Niillas Holmbergin isä on kääntäjä ja kirjailija Veikko Holmberg. Äiti taas oli ensimmäinen saamenkielinen lastentarhanopettaja Suomessa. Vanhemmat olivat aktiivisesti mukana saamelaisliikkeen muotoutumisessa 1960- ja 1970-luvuilla. Niinpä perheen lasten kasvatukseen kuului perinteinen saamelainen elämäntapa ja tyyli. Tärkeää oli oppia kunnioittamaan luontoa ja olemaan siellä oikealla tavalla. Tunturissa mekastaminen oli kielletty, eikä mihinkään saanut jättää jälkiä itsestään.

Holmberg on opetellut myös poronhoitoa ja kalastusta, saamelaisten perinteisiä elinkeinoja. Ne ovat hänen kokemuksensa niistä ”oikeista töistä”, raksahommien lisäksi. Nämä työt ovat kuitenkin jääneet. Nykyään Holmberg säveltää runouden lisäksi. Hän on muusikko Roope Mäenpään kanssa julkaissut kaksi albumia pohjoissaamenkielistä folk-musiikkia.

Silti hän kantaa huolta myös saamelaiselinkeinoista.

”Olisi tärkeää, että ihmiset voisivat jatkaa niitä tulevaisuudessakin.”

Holmberg ei viihdy edelleenkään isoissa kaupungeissa. Kolmen Tampereen-vuoden jälkeen oli aika palata pohjoiseen. Nykyään hän asuu Tromssassa eikä kovin mielellään edes käy Etelä-Suomessa. Uusimmassa runokirjassaan hän kuvaa, kuinka kaupungissa ei voi olla muuttumatta ”yhdeksi kerrostalon tiileksi” tai ”yksijalkaiseksi puluksi”. Kyse on siis myös itsesuojelusta, hän sanoo.

”Ajattelen, että ympäristö vaikuttaa ihmiseen ihan suoraan. Pohjoisessa voin olla sellainen kuin haluan.”

Holmberg on monella tavalla marginaalissa oleva tekijä. Hän on ainoa alle kolmekymppinen saameksi julkaiseva runoilija, siis koko maailmassa. Runous ei myöskään ole mikään itsestään selvä osa arktisten alueiden kulttuuria, vaan on kehittynyt joikujen ja suullisen kerrontatradition pohjalta. Lukijakunta on pieni, ja kirjoja on vaikea saada julkaistua.

Saamelaisrunous ja -taide ovat usein käsitelleet valtaväestöön sulautumisen ongelmia. Niin tehdään myös Holmbergin teksteissä. Haastattelun aikana Holmberg harmittelee, että eduskunta on edellisellä viikolla päättänyt taas lykätä kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskevan sopimuksen ratifiointia. Saamelaisaktiivit ovat taistelleet sen puolesta jo pitkään.

Mutta onko Holmberg myös hyötynyt marginaaliasemastaan? Olisiko hän 24-vuotiaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas ja levyttänyt muusikko, jos tausta olisi tavallisen suomenkielinen?

Puhelimessa tulee hetkeksi hiljaista. Rauhalliseen tyyliinsä runoilija sitten kuitenkin vastaa, että ei välttämättä olisi.

”Mutta toisaalta silloin en välttämättä olisi alkanut tehdä taidetta ollenkaan. Ei olisi ollut samanlaista tarvetta käsitellä näitä asioita.”

Teksti: Venla Rossi

Kuvitus: Eero Lampinen