06. maaliskuuta 2015
Teksti:

Lauri Marjamäki, 22-vuotias opiskelija, joka ei käytä sosiaalista mediaa:

”Minulla oli Facebook-profiili lukion toisen ja kolmannen vuoden ajan. En kuitenkaan koskaan kirjoittanut päivityksiä ja lopulta poistin profiilin kokonaan. Yleensä perustelin sosiaalisesta mediasta jättäytymistä ongelmilla, joita syntyy, kun kaikki suomalaiset ryhtyvät avaamaan elämäänsä yksityisesti ylläpidetyssä verkkopalvelussa.

Nykyään tajuan kätkeneeni tietosuoja-argumenttien taakse syitä, joiden myöntäminen olisi ollut hankalampaa. Perheeni muutti vuonna 2006 Itävallasta Suomeen, ja sopeutuminen suomalaiseen sosiaalisuuteen oli aika vaikeaa. Kun kommunikointi ei tuntunut luontevalta kasvokkain, sitä vähemmän se sujui Facebookissa.

Olen myöskin aina mieltänyt itseni tietoisen brändäämisen tarpeettomaksi. En koe, että minulla olisi yksi vahva identiteetti, jota voisin mennä tarjoilemaan muille johonkin yhteisöpalveluun. Vastustan ajatusta, että pitäisi viedä muiden tilaa ja luoda mahdollisimman paljon itseen liittyviä ärsykkeitä tullakseen huomatuksi.

Jokaiselta aikakaudelta löytyy ihmisiä, jotka kokevat oman aikansa vieraaksi ja samastuvat menneeseen. Taidan olla jossain määrin sellainen. Ihmiskunnan historia kiinnostaa minua some-ilmiöitä enemmän, ja asenteeni länsimaiseen nykykulttuuriin on kriittinen. Tuntuu, että tuhlaamme aikaamme toissijaisuuksiin: keskitymme yhä uusien viestimissovellusten kehittelyyn ja unohdamme todella viestiä keskenämme.

Uusien sovellusten sijaan tarvittaisiin oikeaa yhteiskunnallista keskustelua. Sosiaalisen median oli tarkoitus tuoda kaikkien ääni kuuluville, mutta siitä onkin muodostunut rinnakkaistodellisuus, joka pirstaloi keskustelun ja vieraannuttaa meidät olennaisista kysymyksistä.

En koe sosiaalisesta mediasta jättäytymisen hankaloittaneen elämääni. Ihmiset muistavat kutsua minua tapahtumiin, ja maailman menosta pysyy kärryillä vaikka lukemalla sanomalehteä. Työllistyminenkään ei huoleta, sillä en edes haluaisi työtä, jonka toimenkuva keskittyy verkon yhteisöpalveluihin.

Ollessani ainejärjestöni kulttuurivastaava jouduin tosin luomaan Facebookiin salaprofiilin, jotta pystyin seuraamaan hallituksen keskustelua. Sitä ei jaksettu siirtää minnekään muualle. En pahastunut järjestelystä – kyse ei ole ankaran periaatteellisesta tai identiteettiäni määrittävästä asiasta.

Ilman sosiaalista mediaa voin vaikuttaa paremmin ajankäyttööni. Aikani ei kulu ärsykkeisiin, joita en itse tietoisesti valitse. Kotona ollessani rentoudun some-syötteen selaamisen sijaan esimerkiksi soittamalla pianoa. Junassa ja bussissa luen kirjaa tai tarkkailen ikkunasta maisemia. Sekin on ihan käypää ajanvietettä.

Olen tyytyväinen nykyisiin sosiaalisiin piireihini. Käytän yhteydenpitoon puhelinta ja sähköpostia ja vietän ystävien kanssa mieluiten aikaa kasvokkain. On vaikea nähdä, mitä lisäarvoa verkkopalvelut toisivat sosiaaliseen elämääni.

Joskus mietin, onko minun hankalampi tutustua uusiin ihmisiin, kun jotkin tutustumisen vaiheet on opittu hoitamaan somessa. Toisaalta on varmaankin ihmiskohtaista, onko suurempi kynnys avata keskustelu puolitutun kanssa chatissa vai kasvotusten.

Ehkä se, että näkee näytöllä koko ajan 500 tuttunsa kasvot, antaa joillekin turvallisuuden tunnetta. Toivoisin, että minulle riittäisivät perusturvallisuuden tuottamiseen reaalimaailman ihmissuhteet.”

Teksti: Roosa Pohjalainen

Kuva: Noora Iso-Eskeli