05. syyskuuta 2014
Teksti:

Helsingin Sanomat kirjoitti elokuussa kotonaan istuvasta ja netissä päivänsä ja yönsä viettävästä Samposta. Hän tienasi vähät pimeät rahansa esittämällä muille yksinäisille miehille naisia senssilinjoilla.

Siitä alkoi tietenkin julkinen paheksunta. Se ei silti kohdistunut kurjuuteen ja yksinäisyyteen, jossa Sampo elää, vaan siihen, ettei iso mies siistiydy, mene oikeisiin töihin ja hanki pesukonetta.

Juttu laittoi peilit yksinäisyyden ja masennuksen ympärille ja näytti, miten se moninkertaistuu. Tai olisi voinut laittaa, jos se ei olisi ollut niin henkilöity. Teksti kutsui lukemaan itsensä elämäntapajournalismina.

Erotuksena inspiraation lähteenä toimiviin elämäartikkeleihin oli vain se, että Sampo ei ollut vielä selviytynyt mistän, vaan vaikutti enemmän luovuttaneelta. Sitä elämäosastot eivät tunnista. Passiivisuudesta ei voi inspiroitua, koska aivan kuten parantuminen, kurjuus on täysin oma ansio.

Kuolemansairaasta, patologisesti masentuneesta, köyhästä tai muuten vain lannistuneesta ei kai saa rehellistä haastattelua aikaiseksi. Kun tuttuni tarjosi yhdelle maan suurimmista aikakauslehdistä juttua itsemurhalukujen noususta, toimitus ilmoitti ”ottavansa mieluummin omin sanoin kerrotun selviytymistarinan”.

Köyhyyden tai masennuksen kanssa elävät joutuvat kirjoittamaan luovuttamistarinansa itse blogeihin ja mielipidepalstoille, ja toivomaan, että joku jaksaa lukea tai jakaa eteenpäin. Tai sitten he katoavat ilman nekrologeja.

Kurjista ei voi tehdä elämäntapajournalismia, koska heidän olemistaan ei tunnista elämäksi. Ei ole harrastuksia, huonekaluja, projekteja, tai köyhyydestä huolimatta ostettuja kattokruunuja. Syövän väistäneestä yritysvalmentajasta tai halvaantumisesta huolimatta elämänilon säilyttäneestä lumilautailijasta saa lannistumattoman sankarin. Ja vinkkejä ja nostatusta omaan elämään.

Pitäisikö surkutella ja olla valittamatta, että väärin parannuttu ja innostuttu? Vai kuitenkin nähdä tilaisuus tehdä muutakin kuin elämäntaparemonttijournalismia?

Kun toimitukset tekevät juttuja skitsofreniasta selvinneestä ja sairaudestaan tohtoriksi väitelleestä, halvaantuneesta tai syövästä tuurilla parantuneesta, ne välttyvät ottamasta kantaa mihinkään muuhun kuin yhden ihmisen elämänasenteeseen. Sekä ankea että inspiroiva todellisuus on helppo psykologisoida.

Sampo paloi loppuun Nokialla ja lamaantui. Hänen kurjuutensa oli paariajournalismia, joka käy kuvaamassa ulkopuolisia ja jättää heidät terraarioonsa katsomatta hetkeäkään ympärilleen.

Sieltä voi nousta vain selviytymistarinalla. Kunhan sairastuu ensin vakavasti.

Teksti: Tapio Reinekoski
Kirjoittaja innostuu ankeuttamisesta.