16. toukokuuta 2014
Teksti:

Ylioppilaslehden päätoimittajaksi on valittu kymmenen vuoden tauon jälkeen mies. Kotimaisen kirjallisuuden opiskelija Antti Pikkanen, 22, aloittaa tehtävässä heinäkuun lopussa.

Pikkasen luotsaamana Ylkkäri ei ole lehti vain Helsingin yliopiston opiskelijoille, vaan sen on tarkoitus olla kiinnostava yleisaikakauslehti.

”Ihmisiä yhdistävät enemmän muut asiat kuin opiskelu. Tai joo, käyn yliopistossa ja syön siellä valtion tukemaa ruokaa ja käyn luennoilla kuten muutkin. Meitä yhdistää enemmän se, että ollaan tietyntyyppisessä elämäntilanteessa ja tietyn ikäisiä ja meillä on tietyntyyppinen tulevaisuus edessämme.”

Tulevaisuus tarkoittaa vaikkapa epävarmaa työelämää.

”Ainoa asia, mitä me työelämästä tiedetään, on se, mitä meidän vanhemmat ovat opettaneet. Valmistutaan koulusta ja mennään vakityöpaikkoihin. Enää ei toimita niin suoraviivaisesti. Ei ole mitään lehteä, mikä siitä kirjoittaisi. Paitsi me.”

Ypäjältä kotoisin oleva Pikkanen suunta€¨si peruskoulun jälkeen Kallion lukioon. Jo silloin hän tiesi ryhtyvänsä toimittajaksi. Lukion päätyttyä Pikkanen pääsi lukemaan kotimaista kirjallisuutta ja aloitti työt City-lehdessä. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomissa ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Aino-lehdessä.

Toimittajanuransa hienoimmaksi yksittäiseksi jutuksi Pikkanen nimeää Kuukausiliitteessä ilmestyneen artikkelin äärikristillisestä Aslan-yhdistyksestä. Hän soluttautui sen eheyttämisleirille, jossa autetaan ”seksuaalisesti rikkinäisiä” ihmisiä, kuten homoseksuaaleja.

Se, että Pikkanen on homo, ei hänen mielestään ole pelkästään yksityisasia.

”On jännää, että homous mielletään jotenkin yksityisen piiriin kuuluvaksi asiaksi mutta heteroutta ei.”

Päätoimittajana hän haluaa kiinnittää kielen tasolla huomiota siihen, että Ylioppilaslehteä tehtäessä ei tehdä oletuksia lukijasta tai haastateltavista.

”Pienillä sanavalinnoilla voidaan tehdä jutuista sellaisia, että ne koskettavat laajempaa yleisöä.”

Teksti: Iiris Lagus
Kuva: Helen Korpak