04. huhtikuuta 2014
Teksti: | Kuva: Niklas Sandström

Toukokuussa EU-areenoille valitaan 13 suomalaista edustamaan maatamme. Kenenkään ei pitäisi lähteä peliin kylmiltään. Tarvitaan harjoituskierros.

Tervetuloa Ruotsiin! Täällä kansalaiset ovat korkeasti koulutettuja ja rikollisuus olematonta, tämä on hyvinvoinnin mallimaa! Ja sieltä astelevat sen aikaansaajat, kaikki kahdeksan pääministeriä vuorotellen!

Timo Harakka (sd), Maria Ohisalo (vihr), Tom Himanen (kd.), Niklas Mannfolk (r), Sampo Terho (ps), Li Andersson (vas), Aura Salla (kok) ja Jouni Ovaska (kesk)!

He, ja vain he, voivat pilata kaiken.

 

Todellinen Ruotsi tämä ei ole, vaan Democracy 3 -nimisen pelin virtuaali-Ruotsi. Eivätkä pääministerit ole tietenkään oikeita pääministereitä, vaan puolueiden lähettämiä eurovaaliehdokkaita. Ylioppilaslehti pyysi jokaista eduskuntapuoluetta valitsemaan yhden Brysseliin halajavan ehdokkaansa pelaamaan poliittista päätöksentekoa simuloivaa tietokonepeliä.

Sillä onhan flaijeri kädessä ja pinssi rintapielessä ikävä yrittää miellyttää äänestäjää kylmällä torilla värjötellen, mutta ei palelemisella ole mitään tekemistä oikeiden, suurten ongelmien kanssa, niin kuin esimerkiksi budjettivajeiden tai rotumellakoiden. Äänestäjien täytyy saada varmuus, että ehdokkaat ymmärtävät politiikasta edes jotain.

Taitoja on testattava.

 

Democracy ei ole ihan pelkkä peli, vaan todellisuuteen perustuva virtuaalimaailma. Vuonna 2004 englantilainen Cliff Harris sattui lukemaan kesälomallaan kirjan, jossa kerrottiin, miten tutkija sai robotin toimimaan melkein kuin oikea simpanssi. Hän oli käyttänyt siihen neuroverkkoja, hermostoista mallinsa saaneita laskentakaavoja. Niiden avulla hän sai leikkisimpanssin reagoimaan ympäristön ärsykkeisiin lähes elävän tavalla.

Siitä Harris, yhden miehen pelifirman pyörittäjä ja London School of Economicsissa taloustiedettä opiskellut tilastonörtti, sai idean. Hän rakentaisi pelin, jossa neuroverkkoja sovellettaisiin talouden ja politiikan suhteiden simuloimiseen. Siinä mallinnettaisiin verotuksen ja lakien vaikutusta talouteen, ja talouden vaikutuksia poliittiseen valtaan.

Kuten oikeassakin elämässä, kaikki vaikuttaisi kaikkeen. Kun pelissä yrittäisi parantaa köyhien asemaa sosiaalitukia nostamalla, budjettivaje syvenisi. Kun vajetta paikkaisi vaikkapa nostamalla kulutusveroja, vähävaraisille ei jäisi välttämättömimpien elintarvikkeiden ostamisen jälkeen käteen juuri mitään.

Harris teki maanisen taustatyön tilastoja, väestöraportteja ja talousselvityksiä tutkien ja julkaisi keväällä 2005 ensimmäisen, päätöksentekoa mallintavan Democracy-pelin. Pelissä on kuusi pelattavaa maata, minkä lisäksi fanien kehittämiä modeja eli lisäosia on kymmeniä. Esimerkiksi fiktiivisiä Jordanioita, Brasilioita ja Etelä-Koreoita voi ladata keskustelufoorumeilta ja netin sovelluskaupoista.

Suomi-versiokin on työn alla, mutta se ei ehtinyt valmistua euroehdokkaiden testiin mennessä. Siksi heitä peluutetaan ympäristössä, joka on henkisesti, poliittisesti ja taloudellisesti mahdollisimman lähellä meitä.

 

Kansakunnan kohtalo on nyt kokonaan Sdp:n Timo Harakan käsissä. Käsi tarttuu hiireen, suuria päätöksiä syntyy: lentovero 62 prosenttiin, alkoholivero 74:ään, julkisen terveydenhuollon tuki tappiin. Tavoitteena on saada köyhyys laskuun ja vähentää hiilidioksidipäästöjä.

”Now we’re talking!” Harakka innostuu, kun huomaa voivansa höllentää rahapolitiikkaa.

Sellainen ei ole tietenkään oikeasti mahdollista, vaikka Harakka pääsisikin pendelöimään Brysselin ja Strasbourgin väliä. Yksittäinen europarlamentaarikko ei voi vaikuttaa korkopolitiikkaan kuin mikäkin Yhdysvaltain keskuspankki.

Democracy-peli alkaa kuitenkin vaalivoitosta: pelaaja on lähtötilanteessa valittu pääministeriksi, joka voi säätää kymmeniä erilaisia veroja, muokata jo olemassa olevia asetuksia, kuten koulutusmäärärahoja ja tuloverotusta, tai säätää uusia lakeja, kuten autoveron tai tuen luomuruoalle.

 

Vaikka Ruotsi on kadehdittavan hieno maa, silläkin on kipupisteensä: lähiöiden ghettoutuminen, ilmansaasteet, ryyppääminen, rautatietyöläisten lakot, astmaepidemia, liikalihavuus, opettajien työttömyys ja heikko kilpailukyky. Ja budjettivaje: alijäämää on melkein kahdeksan miljardia kruunua.

Se saa seuraavan valtiomiehen, Tom Himasen mietteliääksi. Kristillisdemokraattien euroehdokas naputtaa vasenta jalkaansa lattiaa vasten.

Pikkuhiljaa strategia alkaa hahmottua. Himanen luo suunnitelman, johon kuuluu työttömyyspäivärahojen leikkaaminen, verotuksen progressiivisuuden lisääminen ja yritysverotuksen keventäminen.

”Työttömyystukien leikkauksella haen työntövaikutusta. Haluan edistää muillekin kuin omalle alalle työllistymistä, eli vähentää nirsoutta. Jostain pitää leikata”, hän perustelee.

Leikkauksista huolimatta valtion velka huitelee pian jo yli sadassa miljardissa kruunussa. Eikä hallitsija voi keskittyä pelkkään rahakirstuun, on oltava myös arvojohtaja.

Varsinkin nyt, kun tietokoneen ruudulla näkyvä palkki loistaa punaisena. Se kertoo uskonnollisten yhteisöjen kannatuksesta: hengelliset piirit ovat tyytymättömiä pääministeri Himasen politiikkaan. Se on huolestuttavaa.

Kristillisten Himanen tarkastelee Ruotsin aborttilainsäädäntöä, ja sehän paljastuu varsin liberaaliksi. Siihen tulee nyt muutos.

Himasen päätöksellä abortin saa jatkossa vain ”rajoitetuissa olosuhteissa”.

”Se tarkoittaa varmaan tilanteita, joissa vanhempi ei pysty mitenkään huolehtimaan lapsestaan. Nyt ei voinut ottaa kantaa siihen, minkä ikäiselle sikiölle abortin saa tehdä, mikä olisi kyllä aika olennainen kysymys”, hän pohtii.

Sellaista se on europarlamentissakin: edustajat eivät voi suoraan puuttua jäsenmaiden aborttilakeihin, mutta se ei tarkoita, ettei niistä keskusteltaisi.

Joulukuussa parlamentaarikot tappelivat siitä, voidaanko jäsenmaille suositella aborttien laillistamista naisten oikeuksien turvaamiseksi. Kristillismieliset ja muut vastustajat voittivat, ei suositeltu.

Se oli symbolinen viesti maanosamme arvoista, ja niin on tämäkin, viesti Ruotsin Raamattu-piireille: hallitsija Himanen on kuullut huolenne. Hän saakin uskovaiset äänestäjät tyytyväisemmiksi kuin kukaan muu pelaajista ja on session jälkeen paljon valmiimpi europarlamenttiin kuin ennen koitosta:

”Kyllä tällainen peli tuo tiettyä konkretiaa tähän juttuun. Tässä on loistavia osoituksia siitä, miten vaikea on ottaa huomioon kaikkien tekijöiden vaikutukset.”

Siksi se tehtiinkin.

”En usko että poliitikot ovat alkuunkaan tarpeeksi hyvin perillä siitä, mitä seurauksia heidän valinnoillaan ja päätöksillään on”, pelin kehittänyt Cliff Harris sanoo sähköpostitse.

 

Vihreiden Maria Ohisalo ennakoi kyllä seurauksia, mutta tekee sen silti: Hän panostaa neljä miljardia kruunua robotiikan tutkimukseen, mikä parantaa tuottavuutta. Pelin edetessä tehokkuuden kääntöpuoli kuitenkin paljastuu. Työttömyys lisääntyy, sillä robotti vie monelta työpaikan. Ja kun Ohisalo hieman myöhemmin laillistaa eutanasian, hän saa seuraavalla vuorolla kuulla arkkipiispan tuomitsevan hänet kadotukseen.

Li Anderssoninkin valtio on ongelmissa. Sitä piinaa aivovuoto.

Vasemmistoliiton Andersson nojautuu kohti tietokoneen ruutua. Hän katsoo sitä parinkymmenen sentin päästä. Andersson on säätänyt kartanoveron suurtiloille, luksustuoteveron kalleimmille kulutustuotteille ja leikannut yksityiskoulujen rahoitusta.

Päätöksillä on ollut hyviäkin vaikutuksia: valtio on saanut tuloja ja tasa-arvo on lisääntynyt. Kääntöpuoli on se, että koulutettu ja hyvätuloinen väestö muuttaa pois Ruotsista.

Andersson alentaa yritysveroa pitääkseen kapitalistit maan rajojen sisäpuolella. Ja sopii se hänen suunnitelmiinsa muutenkin.

”Verotuksen pitäisi olla suhteessa tuloihin eikä yrittämiseen”, hän perustelee, ja tiputtaa veroa kolme prosenttiyksikköä ja lisää vielä koulutusmäärärahoja viidellä miljardilla.

Koulutus on sijoitus kansakunnan tulevaisuuteen, tietää myös Keskustan Jouni Ovaska, joka sijoittaa koulutukseen seitsemän miljardia.

”Sieltä se luokanopettaja puskee esiin, vaikka eihän se saisi aina vaikuttaa”, juuri opettajaksi valmistunut Ovaska naurahtaa. Vaikka kuluja tulee, hän päättää vielä sijoittaa miljardi kruunua kansainväliseen pakolaisleiriin.

”Ei tässä mitään perussuomalaista politiikkaa voi tehdä. Me ollaan osa kansainvälistä yhteisöä, joten vastuuta on kannettava.”

Kokoomuksen Aura Salla haluaisi, että oltaisiin vielä tiiviimmin osa sitä. Hän haluaisi liittää Ruotsin euroalueeseen, mutta hänen poliittinen pääomansa ei riitä päätöksen. Salla on harmissaan.

”Ei liittovaltiokehitys ole mikään mörkö, jota pitäisi pelätä”, hän sanoo ja laskee vielä alkoholiverotusta roimasti, mannereurooppalaisempaan suuntaan.

 

Muutkin kuin poliitikot haluavat tehdä tämänkaltaisia päätöksiä. Democracysta on muodostunut pienimuotoinen hitti, joka on tehnyt kehittäjästään miljonäärin. Samalla siitä on tullut Harrisin yhden miehen indiepelistudion suurprojekti, jota hän on vuosien varrella hionut yhä monimutkaisemmaksi simulaatioksi poliittisesta päätöksenteosta länsimaissa.

Pelitutkija Sonja Ängeslevä pitää politiikan harjoittelua simulaation avulla ihan hyvänä ideana. Myös teini-iän ohittaneet voivat oppia peleistä tärkeitä taitoja, kuten ongelmanratkaisukykyä ja suurten kokonaisuuksien pilkkomista helpommin hallittaviksi palasiksi. Ja juuri sitähän politiikka on. Kokonaisuus on suuri, koko yhteiskunnan paras, mutta sitä rakennetaan pienillä päätöksillä.

Sitä paitsi, pelit ovat uusi Nokia, kansallinen ylpeydenaihe ja sen lisäksi kehittävä harraste, joka ei ole aikuisellekaan häpeäksi.

Käyttäjät ovat kehuneet Democracya esimerkiksi siitä, että se ei pakota pelaajaa tiettyihin valintoihin, vaan sitä voi pelata niin oikeistolaisesti tai vasemmistolaisesti kuin haluaa ja katsoa, mitä tapahtuu.

Siksi se on myös todella koukuttava. Niin koukuttava, että Rkp:n Niklas Mannfolk käyttää pelaamiseen kolme ja puoli tuntia, vaikka oli alun perin varannut kaksi. Hän ei laske työtunteja, kun korjaa Ruotsin budjettivajetta: polttoainevero ylös, yritysvero alas.

Perussuomalaisten Sampo Terholla ei mene kuin pari tuntia, mutta hän onkin tottunut peluri.

”Minä hulluna Tolkien-fanina odotin Keskimaa-nettiroolipeliä kuin kuuta nousevaa”, Terho kertoo harrastuksestaan hieman ennen kuin rakentaa Ruotsiin ydinvoimalan ja leikkaa kehitysavusta.

Hän on pelannut myös selviytymisstrategiapeli Civilizationia ja World of Warcraft – roolipeliä – ja on pelaajaehdokkaista ainoa, joka on jo europarlamentissa.

Mutta harjoitus tekee hänellekin hyvää, niin kuin se tekisi kaikille poliitikoille. Sote-uudistamista olisi ehkä kannattanut treenata etukäteen. Ja testata pelillä, miten eri äänestäjäryhmät reagoivat lapsilisäleikkauksiin.

 

Kestämätön idea, tuumii Helsingin yliopiston politiikan tutkija Juri Mykkänen. Hänestä on huono ajatus, että kaikki poliitikot velvoitettaisiin harjoittelemaan virtuaalisesti ennen kuin heidän annetaan puuttua oikeiden ihmisten asioihin.

Mutta eihän sydänkirurgikaan pääse ropeloimaan suonia ilman kuivaharjoittelua? Ei, mutta silti:

”Kansanedustajan tehtävä on edustaa valitsijoitaan ja ottaa osaa demokraattiseen päätöksentekoon”, Mykkänen sanoo.

Hän muistuttaa, että jo nyt valtaosa Euroopan parlamenteissa istuvista on ihmisiä, jotka ovat opiskelleet päätösten dynaamisia vaikutuksia, kerrannaisvaikutuksia ja rajahyötyjä jo korkeakouluissa. Jos joukkoon eksyy joku muukin kuin perinteinen politiikkanörtti, se on vain hyvä asia. Kansa valitsee, mitä valitsee.

Ehkä se olisi sittenkin kansa, joka olisi pakotettava pelaamaan. Poliitikkojen on ymmärrettävä vaikka kuinka monia seuraussuhteita, meidän muiden valittava vain noin 300 ehdokkaasta numero lappuun. Ilmeisesti jopa se on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa, että viime eurovaaleissa kolme viidestä suomalaisesta jätti sen kokonaan tekemättä. Vielä on aikaa harjoitella ennen toukokuuta.

 

NÄIN HE PÄRJÄSIVÄT:

Li Andersson (vas.)
Hyvää: Poisti ongelmista alkoholin liikakulutuksen, astmaepidemian, rautatietyöläisten lakot ja ilmansaasteet. Jaettu ykkössija siinä, kuka lisäsi eniten köyhien tuloja ja tasa-arvoa.
Huonoa: Aiheutti aivovuodon, eli korkeasti koulutettujen ihmisten muuttovirran ulkomaille. Bruttokansantuote laski toiseksi eniten.
Vaalitulos: sai 78% äänistä.
Muuta: Ainoa, joka puuttui oikeusjärjestelmään. Vähensi lautamiesten käyttöä oikeusistuimissa.

Timo Harakka (SDP)
Hyvää: Hävitti ilmansaasteet, astmaepidemian ja liikenneruuhkat kokonaan. Jaettu ykkössija siinä, kuka lisäsi eniten köyhien tuloja ja tasa-arvoa. Vähensi selkeästi eniten kansalaisten tupakointia ja hiilidioksidipäästöjä.
Huonoa: Bruttokansantuote laski eniten ja maan luottoluokitusta alennettiin.
Vaalitulos: sai 88% äänistä.
Muuta: Korotti eniten lentoveroa.

Tom Himanen (KD)
Hyvää: Poisti rautatietyöläisten lakot ja vähensi opettajien työttömyyttä. Onnistui parantamaan Ruotsin teknologisen kehityksen astetta toiseksi eniten.
Huonoa: Suurin työttömyys ja budjettialijäämä pelin päättyessä.
Vaalitulos: sai 77% äänistä
Muuta: Vaikeutti abortin saatavuutta.

Niklas Mannfolk (RKP)
Hyvää: Ainoa, joka sai budjetin ylijäämäiseksi. Poisti liikalihavuuden ja ilmansaasteet. Paras tuottavuus ja kilpailukyky pelin lopussa.
Huonoa: Ei saanut alkoholin liikakulutusta tai ghettoutumista kuriin, vaikka käytti niihin resursseja.
Vaalitulos: sai 81% äänistä.
Muuta: Erotti eniten ministereitä. Vaihtoi kerran koko hallituksen.

Maria Ohisalo (vihr.)
Hyvää: Poisti saasteet, liikenneruuhkat, liikalihavuuden ja rautatietyöläisten lakot. Onnistui kasvattamaan bruttokansantuotetta eniten.
Huonoa: Alkoholin liikakulutus, työttömyys ja tupakointi lisääntyivät kaikki noin viisi prosenttia.
Vaalitulos: sai 83% äänistä
Muuta: Panosti eniten tieteen rahoittamiseen. Nosti eniten yritysveroa.

Jouni Ovaska (kesk.)
Hyvää: Ratkaisi opettajien työttömyysongelman ja rautatietyöläisten lakon. Vähensi työttömyyttä toiseksi eniten. Nosti eniten koulutusastetta.
Huonoa: Lisäsi hiilidioksidipäästöjä. Teki niin maltillisia muutoksia, ettei niillä ollut yhden hallituskauden aikana juuri mitään vaikutusta.
Vaalitulos: sai 82% äänistä
Muuta: Käytti eniten rahaa koulutukseen ja tieverkkoon.

Aura Salla (kok.)
Hyvää: Poisti ilmansaasteet, liikenneruuhkat ja rautatietyöläisten lakon, sekä liikalihavuuden.
Huonoa: Suurin tuottavuuden lasku, yli 20 prosenttia. Kolmanneksi suurin budjettialijäämä pelin lopussa.
Vaalitulos: sai 74% äänistä.
Muuta: Vapautti eniten alkoholin saatavuutta laskemalla ikärajoja. Alensi myös alkoholiveroa.

Sampo Terho (PS)
Hyvää: Poisti eniten työttömyyttä ja paransi eniten kansalaisten ostovoimaa.
Huonoa: Ei onnistunut poistamaan pelin alussa ilmoitettuja ongelmia. Kansalaisten terveys heikkeni eniten. Järjestäytynyt rikollisuus ja rotumellakat ilmaantuivat uusina ongelmina.
Vaalitulos: sai 53% äänistä
Muuta: Ainoa, joka rakensi uuden ydinvoimalan.