Opiskelupaikkajahti eteläafrikkalaisittain

T:Teksti:

Johannesburgin yliopistolla Etelä-Afrikassa tapahtui tammikuussa joukkoryntäys, joka johti yhden ihmisen kuolemaan ja 17 loukkaantumiseen. Onnettomuus sattui, kun tuhannet toiveikkaat nuoret vanhempineen pyrkivät sisään yliopistoon, jossa jaettiin muutamia satoja viime hetken opiskelupaikkoja ilmoittautumisjärjestyksessä.

Yliopistolla oli jaossa 11 000 opiskelupaikkaa. Niitä havitteli yhteensä 85 000 hakijaa, noin 20 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Maan presidentti Jacob Zuma on luvannut, että Etelä Afrikkaan rakennetaan kaksi uutta korkeakoulua jo olemassa olevien 23:n lisäksi.

Maan nuorisotyöttömyys on lähes 50 prosenttia. Monet nuoret näkevät yliopistokoulutuksen ainoana tienä työelämään. Yliopistoihin on kova tungos siitä huolimatta, että raporttien mukaan työttömistä noin 600 000 on akateemisesti koulutettuja.

”Kaikille ei vain riitä paikkoja”, sanoi 22-vuotias Karabo Dinha The New York Timesille.

Afrikan kansalliskongressin nuorisojärjestö (ANCYL) on pyytänyt hallitusta aloittamaan toimet tilanteen parantamiseksi välittömästi. Järjestön mukaan korkeakoulupaikkoja on huomattavasti päteviä hakijoita vähemmän.

”Työpaikkoja, yliopistopaikkoja tai ammattiopiston kaltaisia vaihtoehtoja ei ole tarpeeksi”, listasi Graeme Bloch, vieraileva dosentti Johannesburgissa sijaitsevasta Wits Universitystä.

”Kyseessä on mahdollisuuksia tahtovien ja niitä saadakseen kamppailevien nuorten kriisi.”

Sanat: Oona Juutinen