Tenttikirjat sivuun, passi käteen. Tuore filosofian kandi pakkaa. Hammasharja, junaliput, pyjama.
”Melkein koko Eurooppa on avoinna edessäni, miten tahdon, minne tahdon…”, kihisee Mika Waltari vuonna 1929 ilmestyneessä Yksinäisen miehen junassa.
Enää Waltari ei kyllä olisi mikään edelläkävijä. Nykyopiskelijan ensimmäinen romanssi on ehkä ollut EF:n kielikurssilla Maltalla, pisin kesätyöpesti Pariisin Disneylandissä.
Mutta onko liikkuminen tehnyt meistä maailmaa kotinaan pitäviä kosmopoliitteja? Sitä avataksemme keräsimme opiskelijoiden kokemuksia Grönlannin työharjoittelusta Liverpoolin Erasmus-vaihtoon.
Asuminen ulkomailla kaatoi ne päänsisäiset esteet, jotka aikaisemmin nousivat esiin, kun pohdin kotimaan jättämistä. Nyt tiedän, että kaikki on mahdollista. (Nainen, 24, kotimainen kirjallisuus, Erasmus-vaihdossa Poznanissa)
Aloitetaan mahdollisuuksista. Todisteeksi riittää yliopiston sähköpostilaatikko. Vaihtohaku eurooppalaisiin yliopistoihin. Interested in an internship abroad? Maalaa parempi maailma – lähde kansainväliselle vapaaehtoistyöleirille!
Pelkästään yliopistolla on eurooppalainen Erasmus-vaihto, pohjoismainen ja Baltian maiden Nordplus-vaihto, MAUI-vaihto Yhdysvaltoihin, AEN-vaihto Australiaan, ISEP-vaihto ja kahdenvälisiä vaihtosopimuksia ympäri maailman. Pöllämystynyt voi hakea opastusta vaihtokoordinaattorin vastaanotolta.
Varsinkin Erasmus-taulukoiden tavaamisesta on tullut sukupolvikokemus. Toisena opiskeluvuonna alkaa jokasyksyinen ja -keväinen kysymysrituaali: oletko jo hakenut, minne, vuosi vai puoli.
Olin lukiosta vuoden vaihdossa Lounais-Saksassa, vuoden Erasmus-vaihdossa Saksassa ja puoli vuotta Nordlys-vaihdossa Pohjois-Norjassa. Nyt olen 3 kk Huippuvuorilla, kirjoittelen graduani ja toukokuussa olen kurssilla (University Centre in Svalbard). (Nainen, 25, meribiologia)
Ja laukkuja me myös pakkaamme. Suomalaisista korkeakouluista lähti CIMOn mukaan vuonna 2010 vaihtoon yli 10 100 opiskelijaa. Siinä on puolet lisäystä 2000-luvun alkuun. Suomesta lähdetään vaihtoon muuta Eurooppaa vilkkaammin, eniten heti Lichtensteinin jälkeen: Erasmus-opiskelijoita oli Euroopan komission mukaan useampi kuin joka kymmenes suomalaisista valmistuneista lukuvuonna 2009-2010.
Kaiken tämän liikkuvuuden vaikutuksia näkemyksiimme on varmasti selvitetty. Sitä, kuinka kansainvälisestä perspektiivistä se saa katsomaan asioita, aikooko maailmalla asunut opiskelija juurtua ulkomaille vai enää minnekään. Onhan 25-vuotiaan Erasmus-ohjelman tavoitteissa antaa avointa näkökulmaa ja kehittää yhteistä eurooppalaista ajattelutapaa.
Itse asiassa sellaista vaikutusten tutkimusta ei ole Suomessa tehty, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Laitinen. Helsingin yliopisto on kerännyt vaihdoista palautetta lähinnä vinkkimielessä seuraaville vaihtoon lähteville.
On aihetta tutkailtu CV:n näkökulmasta. Vaihto-opiskelijat ovat kokeneet saavansa eväitä työelämään esimerkiksi kielitaitona ja sosiaalisina valmiuksina. Sen sijaan liikkuvuuden kulttuurisen puolen sivuuttaminen on todella erikoista: kilpailukyky-Suomessa ei ole tutkittu sitä, millaisia valmiuksia nykyiset vaihtojärjestelmät antavat maailman hahmottamiseen. Meidänhän haluttaisiin pelastavan neuvottelemalla kansantalous Kiinassa ja Brasiliassa. Yliopistoille aiotaan jatkossa jakaa rahaa myös opiskelijavaihtojen vilkkauden perusteella. Ja rahaa vaihtojärjestelmiin meneekin: on henkilökuntaa, jopa 2400 euron Erasmus-stipendejä, korotettuja opintotukia.
Eniten taidan kaivata sitä tunnetta, että kuuluisin porukkaan olematta ”ulkopuolinen” tai eksoottinen suomalainen, joka tulee kaukaa kylmästä. Suomalaisten kanssa voi jakaa sanattomasti niin monta yhteistä asiaa, jotka taas Etelä-Euroopassa ovat ihmettelyn ja päivittelyn aiheita, esim. kylmyydestä, pimeydestä tai hiljaisuudesta selviäminen. (Nainen, 30, kasvatustiede, Comenius- opettajavaihdossa Portugalissa)
Sosiologit puhuvat globaalista tai kosmopoliittisesta sukupolvesta. Suomalaiset nuoret eivät yleensä kuitenkaan ajattele erityisen kansainvälisesti. Kun EU selvitti vuosina 2004-2005 nuorisotutkimusprojektissa 15-25-vuotiaiden identiteettiä, suomalaisnuoret jäivät maailmankansalaisuudessaan jälkeen esimerkiksi virolaisista. Suomi ja Slovakia olivat tutkija Kari Paakkunaisen sanoin vertailuryhmän ”nationalistisia pikkuvaltioita vahvoine isänmaallisine habituksineen”. Eurooppalainen politiikka ei juuri kiinnostanut. Nuorisobarometri 2010 paljasti, että alle kolmekymppiset arvostavat Suomessa kovin perinteisiä asioita: itsenäisyyttä, isänmaallisuutta, sisua.
Maailman fyysinen avautuminen ei ole avannut mieliämme, sanoo Euroopan historian professori Laura Kolbe. Nykyinen opiskelijapolvi tuntee Goan paremmin kuin Rovaniemen, mutta tunnetasolla puhuu Suomesta kuin isovanhempansa.
”Yhtäkkiä samat kansalliset kliseet nostetaan naftaliinista, talvisodan eturintamakuvioista.”
Kolben mielestä elämme ristiriitaa: kansalliseen identiteettiin liittyvät mielikuvat ovat hyvin konservatiivisiä ja elämäntapa globaali. Hän kertoo seminaareissaan pyytäneensä opiskelijoita nimeämään kolme asiaa suomalaisuudesta.
”Ja nämä turbo-tietokonenörtit sanovat poro, puukko ja ruisleipä.”
Jumittumiselle on Kolben mielestä syynsä. Konsensus-Suomessa kliseet siirtyvät hiljaa sukupolvelta toiselle. Toisaalta koko Euroopassa näkyy nyt umpeutumisen aalto, nationalistinen nurkkakuntaisuus.
Kolbe muistelee kylmän sodan ajan SYL:n ja ylioppilaskuntien kansainvälistä toimintaa, valtavia tapahtumia, joissa oltiin osa maailman ylioppilasliikettä. Nyt globalisaatio, maailmankansalaisuus on pois muodista.
Ja se ei tarkoita matkailun vähentymistä. Kolben mielestä matkalaukkuelämä voi tehdä globaalille perspektiiville hallaakin.
”Jos kahdeksanvuotiaana raahataan pakolla ympäri maapalloa, silloin ei tule kuin torjuntaa, että yäk, täälläkin tämmöistä. Mutta jos lähtee itse mieli avoimena, kypsänä kansainvälisyyteen, niin silloin matkailu voi oikeasti muuttaa maailmankuvaa.”
Meidän vastaajamme eivät ole viettäneet aikaansa ulkomailla Fazerin sinistä ja sisua ikävöiden. Kannatti mennä, oppia uutta, on johdonmukainen viesti.
Sen sijaan yksi huoli korostuu ylitse muiden.
Elän aikamoista vaihtarikuplaa; asun vaihtareiden kanssa, käyn samoilla luennoilla ja samoissa bileissä. — Olen kuitenkin hankkinut itselleni myös liikuntaharrastuksen paikallisten parissa, jotta pistäisin välillä pääni kuplasta ulos. (Nainen, 24, kotimainen kirjallisuus, Erasmus-vaihdossa Poznanissa)
Mämmi sekoittuu pastaan ja tiramisuun pahvilautasella. Toisilla lautasilla marjahillo valuu itävaltalaisten makkaroiden päälle. Tölkit sihahtelevat, englannin porina sekoittuu ainakin espanjaan.
Tämä on maailma Teekkarikylässä. Servin mökissä vietetään World Dinneriä, viiden kansainvälisen opiskelijajärjestön yhteistempausta. Pöytärivi on täytetty nyyttikestiperiaatteella: lasagnea Italiasta, piiraspeltejä Yhdysvalloista, karjalanpiirakoita ja Pågenin ruotsalaisia korvapuusteja Suomesta.
150 ilmoittautuneesta paikalla on nyt noin puolet. Suomalaisia on listalla harvempi kuin joka kolmas.
”Sana `vaihtari` pelottaa ihmisiä”, harmittelee riisiä haarukoiva Liisa Ketolainen, Helsingin yliopiston kansainvälisiä opiskelijoita edustavan Tsemppi ry:n varapuheenjohtaja.
Ketolaisen mukaan niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat tyrmäävät kansainväliset tapahtumat liian helposti teinibiletyksenä.
Pienoisena pettymyksenä on ollut todellinen tutustuminen paikalliseen väestöön. Olisi mukava päästä kulttuuriin syvemmälle sisään, mutta erasmuksia kohtaan vallitsee sellainen ilmapiiri, että ”hehän tulevat lähtemään pois kuitenkin jo kohta, ei kannata ystävystyä kunnolla”. (Mies, 25, metsäekonomia ja markkinointi, Erasmus-vaihdossa Valenciassa)
Ylioppilaslehden kyselyssä lähes puolet koki tutustuneensa vähemmän paikallisiin kuin olisi toivonut. Vaihtaripiireissä verkottuu ympäri maailman, mutta moni olisi halunnut päästä kohdemaassaan turistivaiheen yli.
Kansainvälisestä liikkuvuudesta on tullut oma kulttuurinsa, jossa välitilassa elävät kohtaavat toisensa.
Tsempin Ketolaisen mielestä yliopistojen ja opiskelijajärjestöjen pitäisi satsata vielä paljon enemmän saapuvien opiskelijoiden tutustuttamiseen paikallisiin ympyröihin.
Myös World Dinnerin kapellimestarina hyörivä, ESN-HYY Helsingin hallituksessa toimiva Pasi Pekkanen pitää tilannetta ongelmallisena.
”Jos suomalaisia olisi enemmän kansainvälisissä tapahtumissa, vaihtareitakin olisi.”
Nyt juhliin saapuvilla suomalaisilla on Pekkasen mukaan yhteinen nimittäjä.
”Hyvin monet ovat olleet vaihdossa.”
Pekkanen uskoo, että ulkomailla oleskelu tekee meistä valmiita tutustumaan myös tänne muualta saapuviin.
Ja jos rehellisiä ollaan, niin eipä tullut Suomessa ollessa itsekään kiinnitettyä vaihtareihin huomiota (minkä aion muuttaa palattuani). Paikalliseen kulttuuriin tutustuminen uhkaa jäädä vähän pintaraapaisuksi. (Mies, 24, oikeustiede, Erasmus-vaihdossa Alankomaiden Utrechtissa).
Kun ulkomaille voi lähteä avaimet käteen -hengessä, vaatii paikalliseen elämään perehtyminen aiempaa enemmän tietoista vaivannäköä. Aikaa on helppo viettää vaikka vain Berliinin muiden suomalaistenkin seurassa.
Toisaalta lähes kaikki ”kuplaa” valittelevat vastaajat puhuvat näkökulmansa avautumisesta. Ehkä liikkuva, väliaikainen kulttuuri onkin juuri aikaa parhaiten kuvaavaa kulttuuria. Näkyyhän se halpalentosukupolven matkailussakin: coachsurfingista voi kehittää elämäntavan, jossa shoppaillaan kaupunkikokemuksia ja sovitaan seuraava yöpaikka läppärillä majoitussohvalta. Sitran Nuorten tulevaisuuskuvat -tutkimuksessa 15-24-vuotiaat nuoret unelmoivat ulkomaille matkustamisesta yhtä paljon kuin omasta ydinperheestä.
Välillä huomaan ajattelevani ”me ruotsalaiset”. — Silti huomaan lukevani useammin uutisia Hesarin kuin Göteborgs-Postenin verkkosivuilta. (Nainen, 22, käsityötiede, Erasmus-vaihdossa Göteborgissa)
Myös 2010-luvun tekniikka on omiaan edistämään väliaikaisuuden tunnetta. 1940-luvulla laivalla vaihtoon matkustaneet prässihousut eivät klikkailleet kotimaisten uutisten linkkejä kavereiden Facebook-feedistä. Irtautuminen oli totaalista. Joskus eteiseen kolahti postikortti.
Parhaisiin kavereihin pidän tiiviisti yhteyttä sähköpostitse tai Facebookissa, perheeseen toisinaan sähköpostitse, poikaystävään sen lisäksi myös Skypellä ja puhelimitse. Poikaystäväni takia käyn myös Suomessa mahdollisuuksien mukaan. (Nainen, 25, suomen kieli, työharjoittelussa Berliinissä)
Kyselyssä lähes puolet mainitsi Facebookin tai Skypen linkkinä Suomeen.
Tietotekniikka saa meidät elämään maiden välillä, ei missään ja kaikkialla.
Suomessa voisin kuvitella asuvani vain Helsingissä tai sen lähellä. Muualla maailmassa esimerkiksi kansainvälisen lentokentän pitäisi olla lähellä ja junayhteydet hyvät. (Nainen, 25, metsäekologia, asuu nyt Ranskan Marseillessa)
Työelämään on jo muodostunut ylikansallinen videoneuvottelueliitti, joka tutustuu eri maihin paljolti lentokenttien Starbuckseissa. Liikkuva ura odottaa varmasti monia nytkin vaihdossa olevia. Kansainväliset kokemukset tutkitusti kasaantuvat.
”On ihan selvästi ihmisiä, joille maa ei ole niin merkittävä. Voidaan olla konsulttifirmassa töissä ja käydä eri maissa komennuksilla, ilman sen kummempaa kuulumisen tunnetta”, sanoo sosiologi Saara Koikkalainen.
Koikkalainen, akateemiseen liikkuvuuteen perehtynyt Lapin yliopiston tutkija, vastaa puhelimeen Firenzessä.
Hän näkee ulkomailla opiskelussa kahta erilaista oppia. Lyhyessä vaihdossa omaksuu kansainvälistä kulttuuria sinänsä, sulavuutta ja joustavuutta. Vähintään vuosi olisi tarpeen kohdemaan kulttuuriin perehtymiseen.
Koikkalainen tekee väitöskirjaa nuorten, koulutettujen suomalaisten työkokemuksista EU-maissa. Heillä menee urillaan hyvin. Suomalaisten erikoispiirteenä kuitenkin on, että he aina vain mieltävät itsensä ulkosuomalaisiksi, eivät ranskalaisiksi, maahanmuuttajiksi tai siirtolaisiksi. Samalla nuoret kansainvälistyjät roimivat Suomen ankeaa ilmastoa ja kankeita työmarkkinoita.
Myös Ylioppilaslehden kyselyssä suurin osa mieltää itsensä ennen kaikkea suomalaiseksi. Eurooppalaisen tai maailmankansalaisen tittelin huolii vain harva.
Liikumme vilkkaasti, juurrumme niukasti.
Mutta mitä se ihanteellinen, opittava kansainvälisyys lopulta sitten olisi?
Laura Kolben mukaan näkisimme silloin, että ihmisten perustarpeet ja moraalinen koodisto ovat samat kaikkialla.
”Kuorisimme kansallisen, uskonnollisen, etnisen, rodullisen ja kielellisen, kaiken tämän pois ja oppisimme katsomaan ihmistä ihmisenä ja kunnioittamaan toisiamme.”
Se on aika suuri tavoite.
Koikkalaisen mielestä vaihdon mittakaavassa on olennaista nähdä, että on monia muita tapoja järjestää asioita kuin Suomessa.
”Se on jo paljon.”
Olen ehkä ajatellut haluavani viettää ainakin hetken aikaa liikkuvaa elämää nyt. Mutta iloitsen siitä, että voin ainakin periaatteessa kesäisin palata isäni isovanhemmilta periytyvälle kesämökille — paikkaan joka pysyy samana. (Mies, 26, filosofia, CIMO-harjoittelussa Ateenassa)
Hurjimmissa aivovuotovisioissa kansainvälisten osaajien on uumoiltu suuntaavan maailmalle pysyvästi. Ylioppilaslehden saamien vastausten perusteella niin ei ole. Lähes kaikki haluavat nimittäin jatkossa molemmat: sekä Suomen että maailman, vuorotellen.
Kotona olen siellä, missä ovat minulle tärkeät ihmiset ja ympäristöt, siellä missä viihdyn ja saan toteuttaa itseäni. Usein se on Suomessa, koska olen viettänyt siellä suurimman osan elämästäni, mutta yhä enemmän tärkeitä ihmisiä ja paikkoja on ripoteltu ympäri maailmaa. (Nainen, 23, kasvatuspsykologia, Erasmus-vaihdossa Belgiassa)
Kosmopoliitin sijaan moni tuntee itsensä pikemminkin satelliitiksi: suomalaiseksi, joka haluaa poimia kokemuksia ulkomailta, pitäen toisen jalan Suomessa.
Se on etuoikeus, jonka hintana on pinnallisten kokemusten kanssa kamppailu, aina uudestaan.
Välitilasta on tullut luonnollinen tila. Siinä mielessä voi ehkä tosiaan puhua uusista waltareista: heti Suomeen palattuaan tämäkin tiesi, että pian mieleen humahtaa junien ja laivojen pauhu.
Nykyään ikävän tunnetta helpottaa se, kun tietää, että se ihana kotiin saapumisen tunne ja ruisleivän ja saunan viehätys kestää noin kaksi viikkoa. Sitten on jo taas tylsää. (Nainen, 27, ekologia ja evoluutiobiologia, mm. graduprojekti Keniassa ja Belgiassa)
Ylioppilaslehti keräsi kansainvälisyyden kokemuksia sähköpostilistojen avulla. Kysymyksiin vastasi 30 kiinnostunutta.
Sanat Veera Jussila
Kuvat Toimituksen kotialbumit
