19. maaliskuuta 2012
Teksti:

Ihan tavallinen koululuokka. Pari-neljäkymppinen yleisö kuuntelee aristoteelisen kerronnan perusteita. Opettaja varmistaa, ovatko kaikki lukeneet jo Runousopin ja vääntää vielä rautalangasta draaman kaaren voimat ja vastavoimat.

Pulpeteilla on pahvisia takeaway-kahvimukeja ja vesipulloja. Ainut hiven saarikoskelaisesta kirjailijadekadenssista on eturivissä istuvan naisen Koskenkorva-pullo.

Tosin sekin lienee täynnä vettä.

Vaikuttaa aika tavalliselta kirjallisuustieteen luennolta. Olemme kuitenkin Suomen johtavassa kirjailijahautomossa, Kriittisen korkeakoulun tunnilla Helsingin saksalaisessa koulussa. Aristoteleesta luennoi meille koulun johtajaopettaja Merja Virolainen.

Helsingissä vuonna 1987 aloittaneesta kirjoittajakoulusta on kasvanut maamme merkittävin kirjailijatehdas. Eturivin kirjailijoista kaksivuotisen koulun ovat käyneet muun muassa Juha Itkonen, Henriikka Tavi, Saila Susiluoto ja Jarkko Tontti.

On erittäin todennäköistä, että yksi tai useampi luokassa istuvasta 15 kirjailijanversosta julkaisee joskus esikoisteoksensa. Niin vihjaavat aiempien vuosikurssien tulokset.

”Suomessa ei pääse juuri pidemmälle opiskelemaan luovaa kirjoittamista”, sanoo takarivissä istuva kirjailijakokelas Marissa Mehr, 25.

 

Vuosi Kriittisessä korkeakoulussa sisältää kaksi kolmen kuukauden opintojaksoa. Silloin luentoja on joka lauantai ja sunnuntai. Luennoitsijoina toimivat nimekkäät kirjailijat ja kustannustoimittajat, ja skaala vaihtelee fiktiivisten hahmojen luomisesta avantgarden perusteisiin.

Luentojen sijaan menestysreseptin ytimessä ovat kuitenkin viikoittaiset henkilökohtaiset vastaanottoajat. Silloin kirjailijakokelaat antavat tekstinsä ammattilaisten ruodittavaksi. Vastaanotolla kasvokkaista palautetta saa vaikka kirjailija Mikko Rimmiseltä tai Jyrki Kiiskiseltä.

”Kukaan ei opeta yksittäistä totuutta, vaan kaikki toimivat henkilökohtaisten kokemustensa kautta. Suosimme ristiriitoja, mikä lisää opetuksen ja kritiikin monipuolisuutta”, Virolainen sanoo.

Myös Kriittisestä vuonna 2003 valmistunut kirjailija Anna Maria Mäki pitää vahvuutena juuri koulun monipuolisuutta.

”Alussa kritiikki tuntui paljon henkilökohtaisemmalta. Myöhemmin tajusi, että palaute oli vain yhden ihmisen henkilökohtainen mielipide, eikä mikään totuus. Se on auttanut paljon jatkossa.”

Jokainen opiskelija löysi Mäen mukaan oman suosikkiopettajansa, jonka vastaanotolla kävi aina. Mäen mentoriksi vakiintui Rimminen. Yhteistyössä Mäen esikoisteos, vuonna 2005 ilmestynyt ja kehuttu novellikokoelma Suljetun paikan lumo alkoi löytää muotoaan.
myös erityisen lahjakkaat, ennakkotehtävillä valittavat oppilaat ovat osa Kriittisen korkeakoulun salaisuutta. Yksityisen kulttuurikeskuksen ylläpitämä koulu kelpuuttaa opiskelijoikseen vain kaikista omaäänisimmät lahjakkuudet.

Virolaisen mukaan kaikki koulussa opiskelevat pyrkivät kunnianhimoisesti kirjailijan ammattiin. Motivaatiota mittaa jo se, että opetus pohjautuu omaan aktiivisuuteen. Kukaan ei pakota kirjoittamaan mitään, eikä deadlineja ole.

”Töitä on tehtävä. Vaikka kuinka on lukko päällä, pitää istua ja kirjoittaa”, ex-oppilas Mäki sanoo. Toinen motivaattori on varmasti 1100 euron vuotuinen lukuvuosimaksu. Marissa Mehriä se mietitytti aluksi.

”Sitten mietin, että on naiivia ajatella, että tämän tyyppistä koulutusta saisi ilmaiseksi. Olen jo nyt saanut julkaistuista teksteistä rahaa takaisinkin.”

Kummallakin Kriittinen korkeakoulu on solahtanut melko helposti yliopisto-opintojen lomaan. Kan­diaan kirjoittava Mehr sanoo kirjallisuustieteen opiskelun vaativan niin vähän pakollista läsnäoloa, että kirjoittamiselle ja viikonloppuopinnoille jää aikaa. Mäki taas teki Kriittisen korkeakoulun aikaan gradua suomen kielestä, hoiti pientä lasta ja synnytti toisen.

 

Viime vuosina Suomessa on muodostunut trendiksi, että esikoiskirjailijat ovat opiskelleet joko kirjoittamista tai kirjallisuutta. Niin sanottua pystymetsäkirjailijaa voi pitää jo harvinaisuutena. Kriittisen korkeakoulun ohella luovaa kirjoittamista voi opiskella esimerkiksi Oriveden opistossa sekä Turun ja Jyväskylän yliopistoissa.

Mehr ja Mäki ovat molemmat opiskelleet Turussa, Mehr luovaa kirjoittamista ja Mäki sanataidetta. Kriittinen korkeakoulu on yliopiston kirjoitusaineisiin verrattuna vähemmän koulumainen, mutta tiukempi palautteeltaan.

Mäki näkee kirjailijoiden ammattimaistumisen pelkästään positiivisena kehityksenä.

”Kriittisessä kirjoittajia opetettiin tarkastelemaan tekstejään analyyttisesti ulkopuolisen silmin. Samalla oppi intuitiivisesti huomaamaan, jos jokin kohta ei toimi.”

Mutta voiko kirjailijatehdaskaan lopulta opettaa luovuutta? Teorian tarpeellisuutta pallotteli jo Aristoteles Runousopissaan, jossa kirjoittajat jaettiin järjestelmällisyyttä kaipaaviksi euplastikoiksi ja tunteet edellä heittäytyviksi ekstaatikoiksi.

Nyt luokassakin ikuisuuskysymys nousee esille. Osa opiskelijoista katsoo teoreettisten lähestymistapojen hankaloittavan kirjoittamista, osa pitää teoriaa välttämättömänä osana luomisprosessia.

Marissa Mehr ei häiriinny luentojen teoriapainotteisuudesta, päinvastoin. Ja sitten tulee ehkä se olennaisin.

”Saan Kriittisestä valtavan kimmokkeen kirjoittaa koko ajan lisää.”

 

Sanat ja kuva Oskari Onninen

 

Haku Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun jatkuu 7.6. asti.
kriittinenkorkeakoulu.fi