05. helmikuuta 2012
Teksti:

Kun yhteiskunta romahtaa, survivalistit porskuttavat. Nimimerkki Metsäsusi on jo testannut ruokavarastonsa toimivuutta.

 

Mies, haulikko ja metsä. Haulikko melkein miestä pidempi, mutta ei se haitannut. Kun jyvälle sattui, kajahti laukaus – se tiesi herkkuja ruokapöytään.

”Olin vaahtosammuttimen kokoinen aloittaessani metsästyksen. Se oli tietenkin aikaa ennen nykyisiä aselakeja. Silloin oli mahdollista, että pikkukoululainen kulki metsästämässä yksin”, muistelee 48-vuotias keskisuomalaismies, nimimerkki Metsäsusi.

Nykyään hän metsästää pääosin hirveä, mutta toisinaan pataan päätyy myös pienriistaa.

Metsäsusi on survivalisti. Survivalisti pyrkii elämään mahdollisimman omavaraisesti ja varautuu tilanteeseen, jossa järjestäytyneen yhteiskunnan toiminta häiriintyy tai pettää kokonaan. Metsäsusi ei halua nimeään julkisuuteen, eikä halua kovin moni muukaan suomalainen alan harrastaja. Suurimpana syynä on survivalismi-termin yhdistyminen Yhdysvalloissa vaikuttaviin laitaoikeistolaisiin liikkeisiin, jotka suhtautuvat liittovaltioon suurella epäilyksellä.

Survivalismista kiinnostuneita löytyy pääasiassa anglosaksisista maista ja Euroopasta. Kun amerikkalaiset harrastajat valmistautuvat yhteiskunnan täydellisen romahduksen jälkeiseen Mad Max -maailmaan piilottamalla aseita ja ammuksia, suomalaiset survivalistit varautuvat sähkökatkoihin. He puhuvatkin mieluummin varautumisesta tai preppaamisesta kuin survivalismista.

”Ei Suomessa tietääkseni kenelläkään ole oikeaa bollia”, sanoo survivalisti Pasi Karosto.

BOL, Bug Out Location, on osa survivalistien sanastoa. Sanayhdistelmä vilisee alan 350 suomalaisen harrastajan foorumilla ja tarkoittaa yleensä hyvin varusteltua kesämökkiä. Amerikkalainen BOL on puolestaan bunkkerin ja piilopirtin sekoitus, jossa odotetaan kaaoksen ja anarkian rauhoittumista piilossa kaikelta pahalta.

Karosto, jos kuka tietää asiasta, sillä hänen kirjoittamansa Suomalainen selviytymisopas julkaistiin syksyllä. Erityisopettajana työskentelevä mies kuuluu myös verkkofoorumin kantaviin voimiin ja antaa survivalisteille kasvot. Hän on ainoa omalla nimellään julkisuudessa keskusteleva harrastaja.

 

Voimala takapihalle

Harrastus tosin on survivalistien mielestä väärä termi. He puhuvat elämäntavasta. Metsäsusi sanoo asuvansa ”korvessa”, 1800-luvulta peräisin olevassa sukunsa hirsitalossa. Luonnossa ja luonnosta eläminen tuli tutuksi jo lapsena. Aikuisten tehdessä raskaita maa- ja metsätöitä keskenkasvuisen tehtäväksi jäi pyydystää ja kerätä luonnon antimia. Aiemmin Metsäsusi työskenteli luomuviljelijänä ja maaseudun monialayrittäjänä. Nyt hän on työtön. Metsäsuden puheissa korostuu riippumattomuuden kaipuu, johon liittyy halu pienentää kulutusta.

”Olen ruuan puolesta melko pitkälle omavarainen. Työtön, vaan en toimeton. Seuraava projekti on energiantuotannon järjestäminen.”

Metsäsusi suunnittelee rakentavansa maatilalleen puulla toimivan voimalan sähkökatkojen varalle.

Pihamaalla kasvaa juureksia ja marjoja, metsästä saa riistaa ja sieniä. Läheiset kalavedet tarjoavat ison osan proteiinista. Talo lämpiää leivinuunilla. Kotivara eli esimerkiksi ruokaa ja lääkkeitä sisältävä tarvikkeisto on kattava.

”Kokeilin elää viime syksynä kuukauden ajan varastojen varassa ja ihan helpostihan se meni. Kolmeksi kuukaudeksi ruokaa riittää jokseenkin tavanomaiseen arkiateriointiin, mutta sellainen aika alkaisi yksitoikkoisuutensa takia jo kiristää pinnaa. Laskeskelin, että ainakin kuudeksi kuukaudeksi varastot hätätilanteessa riittävät.”

 

Lähiöistä massiivinen perintö

Survivalistit rakastavat katastrofi- ja kriisiskenaarioita. Keskustelufoorumilla mietitään esimerkiksi toimintatapoja tilanteessa, jossa yhteiskunta romahtaa täysin.

”Tähän tilanteeseen voi iskeä lähiö-survivalisti. Jos on onnistunut selviytymään omien varantojen turvin noin kaksi vuotta (sisältäen kaksi kylmää talvea), voi lopulta kömpiä ulos ”bunkkeristaan” rik-kauksien keskelle. Yhteiskunnan pysähtyminen on tuhonnut lähiöiden asukkaat kylmään ja nälkään – odotettavissa on massiivinen perintö”, pohtii nimimerkki Klaus Wehnä foorumilla.

Pasi Karosto toppuuttelee: suurin osa survivalisteista on kiinnostunut arkipäiväisiin tilanteisiin varautumisesta. Todella äärimmäisiin skenaarioihin valmistautuminen olisi käytännössä hyödytöntä.

”Ei mennä mukaan foliohattujuttuihin tai mietitä, mitä tehdään, jos esimerkiksi meteoriitti törmää Maahan.”

Omassa ajattelussaan Karosto lähtee siitä, että yhteiskunnan toimintahäiriön jälkeen palataan normaalitilanteeseen.

”Ei voi ajatella, että elämä jatkuisi jonkinlaisessa anarkiassa ja ruveta keräämään sitä varten aseita ja ammuksia.”

 

Kaksi pakastinta

Jokaisella meistä olisi kuitenkin hyvä olla kotivara. Sisäministeriön ohjeistuksen mukaan sapuskaa pitäisi löytyä jokaisesta kodista viikon tarpeisiin. Myös valon ja lämmön saatavuutta poikkeusoloissa tulisi miettiä. Harvalla on kotonaan lämmittävää leivinuunia.

Liperissä Pohjois-Karjalassa asuvan Karoston kuusihenkisessä taloudessa kuivaelintarvikkeita ja säilykkeitä on kaappikaupalla, ruokaa pursuavia pakastimia löytyy kaksi. Niillä perhe eläisi tarvittaessa parikin kuukautta. Luonnollisesti kotoa löytyy myös paristoja ja valaisimia sekä työkaluja.

Urbaanit survivalistit miettivät selviytymistä kriisitilanteessa kaupunkioloissa, maaseudun väki keskittyy enemmän eräjormailuun. Se on maailma, jossa vakavimmassa paikassa mennään metsään.

”Ei minulla rinkkaa ole pakattuna, mutta tarkka luku kamoista löytyy. Saan tarvittavat tavarat kokoon kahdessa minuutissa. Olen sanonut, että metsä on minulle toinen koti”, Metsäsusi toteaa.

 

Sanat Hannu Hallamaa, kuva Otto Donner