Jakkimaitoa, jakkijogurttia, jakkilihaa, jakkia kaikkialla.
Valtiotieteiden tohtori Jemima Repo, 27, palasi juuri taidehistorioitsijaveljensä luota Tiibetistä. Veli asuu lehmää muistuttavien jakkien naapurissa.
Ennen lepolomaansa Repo palautti väitöskirjansa, jossa hän kyseenalaisti länsimaisen tasa-arvopolitiikan.
”Kun jätin väitöskirjani esitarkastukseen, mulle sanottiin, että näytän yllättävän hyvinvoivalta. Erottelen jyrkästi työn ja vapaa-ajan.”
Repo väittää väitöskirjassaan, ettei tasa-arvopolitiikka tähtää sukupuolten välisten epäoikeudenmukaisuuksien poistamiseen, vaan syntyvyyden kohottamiseen. Väes-töprojekti sai alkunsa 1970-luvulla, kun huomattiin, että yhä useampi nainen käy töissä ja synnyttää vähemmän lapsia. Tasa-arvopolitiikasta alettiin puhua, jotta naiset saataisiin sekä töihin että synnyttämään enemmän lapsia.
Tutkija myöntää, että tasa-arvopolitiikka on äitiysvapaineen ja päiväkoteineen tehnyt elämästä helpompaa. Se sisältää kuitenkin paradoksin, koska sen tarkoitus on parantaa kilpailukykyä.
”Tasa-arvopolitiikan päämäärä ei ole poistaa sukupuolirooleja tai vapauttaa ihmisiä niiden tuomista rasitteista.”
Siksi käsite ei Revon mielestä enää sovi feministeille, joille se alun perin kuului.
”Tärkeintä on, ettei feminismi ole vain sukupuolten välistä tasa-arvopolitiikkaa. Sen on oltava moninaista.”
Repo pitää ongelmallisena, että tasa-arvopolitiikka on keskittynyt vain naisiin ja synnyttämiseen, eikä esimerkiksi miesten välisestä väkivallasta tai isyysvapaista puhuta vielä tarpeeksi.
Revolle feminismi merkitsee asioiden kyseenalaistamista, taidetta, kirjoittamista ja uusien maailmojen luomista.
Repo muutti neljävuotiaana diplomaatti-isänsä työn perässä Marokkoon. Kansainvälistä koulua tyttö ehti käydä Genevessä ja Bernissä Sveitsissä.
Teini-ikäisenä politiikka valvotti. Yhdysvaltalainen ystävä toi WTC-iskut lähelle. Repo osallistui mielenosoituksiin, mutta ei radikalisoitunut, kuten osa koulukavereista.
Sen sijaan hän muutti 18-vuotiaana yksin Suomeen ja aloitti maail-manpolitiikan opinnot Helsingin yliopistossa. Vaihtoehtona olisi ollut kampuselämä Englannissa, mutta Suomen ilmainen yliopisto veti puoleensa.
Helsingissä Repo koki elämänsä ensimmäisen kulttuurishokin.
”Olin ollut aiemmin kaikkialla ulkopuolinen, mutta Suomessa olin yhtäkkiä muka suomalainen. Se oli kuin olisi ollut sukat jalassa, mutta jotenkin väärinpäin.”
Kansainvälisissä kouluissa oli itsestään selvää, että ihmiset ovat kotoisin eri puolilta maailmaa. Helsingissä vallitsi outo yhtenäiskulttuuri. Englanninkieliset vitsitkään eivät kääntyneet suomeksi.
Repo hakeutui heti muualta tulevien opiskelukaverien seuraan ja samaistui puolisuomalaisiin ystäviinsä.
”Heilläkin oli sidoksia Suomeen, mutta monelle heistä kyseessä oli myös kulttuuri, jota he eivät kokeneet omakseen.”
Aluksi opinnot turhauttivat. Repoa kiehtova feministinen näkökulma puuttui johdantokursseilta. Eräänä päivänä fuksi pujahti maisterivaiheen kurssille, jossa käsiteltiin feminismiä ja kansainvälisiä suhteita. Englanninkielisellä kurssilla tutkija Johanna Kantola provosoi opiskelijoita ajattelemaan. Repo vaikuttui keskustelevasta opetustyylistä.
Innostus kantoi. Repo valmistui kolmessa vuodessa maisteriksi ja lähti New Yorkin YK:n Suomen edustustoon työharjoitteluun.
”Työharjoittelun jälkeen tajusin, että haluan vielä miettiä kriittisesti ja oppia.”
Hän palasi yliopistolle ja aloitti väitöskirjansa.
Maailman murheet eivät enää valvota, kun poliittista epätasa-arvoa voi ajatella työajalla.
Työpäivien jälkeen hän lukee elämäkertoja ja käy astangajoogassa.
”Jooga rauhoittaa mieltä, mutta opettaa samalla keskittymään äärimmäisen hyvin. Pystyn nykyisin aloittamaan kirjoittamisen muutamassa minuutissa.”
KUKA
Jemima Repo, 27, on valtiotieteiden tohtori ja koukussa True Blood -vampyyrisarjaan. Hän opettaa yliopistolla filosofi Michel Foucaultin ajatteluun pohjautuvia tutkimusmenetelmiä. Revon tutkimusaiheet kietoutuvat sukupuolen, väkivallan ja politiikan ympärille.
Himottaa Terrakottaruukut.
Kaduttaa Se, että lopetin baletin.
Kyrpii Ruoka, jota ei ole tehty rakkaudella.
Sanat Veera Voutilainen, kuva Otto Donner
