Digitaaliklovnit

T:Teksti:

Sirqus Alfon käyttää esityksissään uusinta tekniikkaa, mutta väärin. Pakolaisleirille matkustetaan ilman lasereita ja ledivaloja.


Nelihenkinen orkesteri soittaa eurotrashin suurimpia klassikoita melodikan, läskibasson ja koomisen pienen rumpusetin säestämänä. Laulaja karjuu pikkuruiseen megafoniin 2 Unlimitedin No limit -kappaleen sanoja, melodikansoittaja moshaa ylikasvanutta takatukkaansa. 1990-luvulta tutut laservalot ja fluorisoivat neonasut kimaltavat kilpaa. Ledeistä rakennettu huone välkkyy kuin tuomiopäivänä. Klovnit tötöilevät toisella puolella lavaa vihreissä kokovartalosukissa, toiselle puolelle muodostuu kameroiden ja green screen -tekniikan avulla leffoista tuttuja upeita maisemia. Kolmikymppiset Sirqus Alfonin jäsenet kuvailevat esityksiään Youtube-sukupolven lavataiteeksi.

”Tai oikeastaan se on interaktiivinen übermoderni digishow”, sanoo Eric Rosales, yksi ryhmän kolmesta perustajajäsenestä.

Sirqus Alfonin ydinryhmä tapasi Itä-Götanmaalla yläasteen musiikkiluokalla. He alkoivat treenata katuteatteria, ja matkustivat vuonna 1997 kotikaupungistaan Norrköpingistä Tukholmaan katutaidefestivaaleille.

”Se oli uskomatonta. Fanittamamme esiintyjät olivat silmiemme edessä. Kotona Norrköpingissä ei ollut mitään vastaavaa”, kertoo Rosales puhelimitse Tukholmasta.

Ryhmä alkoi kiertää Eurooppaa sirkusta, tulennielentää ja musiikkia yhdistävällä esityksellään. Esiinnyttyään vuosia Euroopan kaduilla he päättivät hankkiutua sisätiloihin. Vuodesta 2004 ryhmä on esiintynyt klubeilla ja teatteritiloissa Shanghaista New Yorkin burleskiravintoloihin. Nyt Sirqus Alfon tekee yhteistyötä muun muassa Ruotsin Kansallisteatterin ja Circus Cirkörin kanssa.

Katuteatterista on tultu kauas, mutta jotain on säilynyt.

”Emme ole saaneet teatterialan koulutusta, joten emme tiedä, mitä lavalla saa tai ei saa tehdä. Olemme tuoneet katujen häpeilemättömyyden lavoille. Kaikki eivät tietenkään tajua sitä”, Rosales sanoo.

”Meillä on uusimmat pelit ja vehkeet, esimerkiksi mieletöntä motion capture -tekniikkaa, mutta käytämme sitä surutta väärin. Lasernumeromme ovat upeita, mutta todella korneja ja lapsellisia”, hän jatkaa.

”Olemme digiklovneja. Ammennamme inspiraation ja estetiikan siitä, miltä tuntuu elää keskellä 2010-luvun teknistä vallankumousta. Tämä on meidän sukupolvemme lavashow.”

Toisinaan ryhmä heittää laserit nurkkaan ja suuntaa maailmalle mukanaan vain megafoni, kaksi mikrofonia ja vahvistin, joka saa virtaa auton akusta. Sirqus Alfon kiertää Clowns Without Borders -järjestön matkassa esiintymässä ”paikoissa, joissa kaivataan taidetta ja iloa”. Ryhmä on esiintynyt Afrikan ja Etelä-Amerikan slummeissa ja orpokodeissa sekä vieraillut YK:n alaisen pakolaisapujärjestön UNHCR:n kutsumana palestiinalaisten pakolaisleireillä Jordaniassa ja Libanonissa. Länsirannalle ryhmä on yrittänyt kahdesti, mutta Israelin viranomaiset ovat evänneet matkustusluvan.

Helsinkiin saavutaan täydellä teknosetillä. Aleksanterin teatterissa nähdään tuliterä show SATV, Sirqus Alfon Television.

SATV Aleksanterin teatterissa su 18.12. klo 16. Liput 25/15 €. 


Maria Pettersson