Nasan uusi musta

T:Teksti:

Katalyytillä päällystetty silikonilevy uuniin, lämmöksi 750 astetta ja sekaan hiiltä sisältävää kaasua. Tuloksena levylle syntyy pinnoite, joka on tosi, tosi musta. Kun tavallinen musta maali imee noin 90 prosenttia siihen osuvasta valosta, Nasan kehittämä pinnoite vangitsee säteistä jopa 99,5 prosenttia.

Goddardin avaruuskeskuksessa kehitetty pinnoite on poikkeuksellinen, sillä se toimii tehokkaasti kaikilla valon aallonpituuksilla.

”Me yllätyimme hieman. Tiesimme, että materiaali imee hyvin säteilyä, mutta emme arvanneet, että se toimisi näin hyvin ultravioletista infrapunaan,” sanoo insinööri Manuel Qaijada.

Pinnoitteen muodostavat nanohiiliputket, joiden paksuus on kymmenestuhannesosa hiuksesta. Putket kiinnittyvät pystysuuntaisesti pinnoitettavaan kappaleeseen, jolloin niistä muodostuu valon sisäänsä vangitseva mattomainen kerros. Nasa on onnistunut pinnoittamaan silikonin lisäksi esimerkiksi ruostumatonta terästä ja titaania.

Mitä supermustalla sitten tehdään? Nasan mukaan pinnoitteen avulla voidaan estää ei-toivotun valon pääsy avaruussensoreihin, jotka analysoivat heikkoja valonlähteitä. Teknologiasta voi olla hyötyä esimerkiksi kaukaisia tähtiä kiertävien planeettojen etsimisessä.

Nykyään avaruutta tutkivissa instrumenteissa käytetään heijastusten vähentämiseksi mustia erikoismaaleja. Erikoismaalit ovat kuitenkin painavia, joten Nasa haluaisi kernaasti päästä niistä eroon avaruuteen lähetettävissä laitteissa. Nanohiilipinnoitteelta odotetaan paljon.

”Se on kevyt, kestävä ja erittäin musta materiaali, joka päihittää mustan maalin mennen tullen,” arvioi avaruuden infrapunalähteiden tutkija Ed Wollack.

Nasassa ei vielä osata sanoa, milloin supermusta on kuluttajien ulottuvilla, mutta kaupallisia yhteistyömahdollisuuksia hahmotellaan parhaillaan. Sovelluksia voi olla esimerkiksi kameroissa, kiikareissa ja televisioissa sekä monitoreissa. Materiaalin luulisi kiinnostavan myös gootteja, blackmetalisteja ja ninjoja.

Sanat Hannu Hallamaa, kuva NASA