21. marraskuuta 2011
Teksti:

Minä rakastan popmusiikkia ja Helsinkiä. Musertava tragedia on, että ne eivät koskaan tule mahtumaan samaan luokkakuvaan.

Niinä vuosina kun popmusiikin perustuksien päälle rakennettiin satumainen linna, Helsingissä tehtiin barbaarisia rikoksia tavallisen ihmisen estetiikantajua vastaan. Karmivimman kohtalon on kokenut Lönnrotinkatu.

Vuonna 1960 The Beatles tekee debyyttinsä Hampurissa. Samaan aikaan arkkitehti P. Salomaalle avautuu ainutkertainen mahdollisuus suunnitella talo paraatipaikalle, Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun kulmaan. Hän antaa kaikkensa, ja tuloksena on – no, te tiedätte Kenkämarskin talon.

Jatketaan Lönkkaa eteenpäin. Engelin Vanha Kirkko Ruttopuistossa – ei kysyttävää. Wasastjernan ja Polónin jugendviritelmä kadun toisella puolella on sympaattinen ja hauska. Popmusiikissa on vielä kovin hiljaista. Ylitetään Annankatu. Selim A. Lindqvistin ylväs mutta epäjohdonmukainen kulmatalo pelastaa risteyksen W.G. -Palmqvistin tehdasmaiselta Seston punatiililinnalta.

Sitten alkaa painajainen. 1973 ilmestyy David Bowien Aladdin Sane -albumi, johon koko glam-sukupolven eetos kristallisoituu. Jussi Mikkilän ja Paavo Mykkäsen samana vuonna suunnittelemassa Lönnrotinkatu 11:ssa ei sen sijaan kristallisoidu yhtään mikään, ellei sitten virastomaisuuden särmätön ja tasapaksu henki. Erkki Karvinen on saanut oman mahdollisuutensa kymmenen vuotta aiemmin. Harmaa elementtihirvitys on luultavasti näyttänyt hylätyltä jo valmistuessaan. Rakennusmiesten käsiin on saattanut eksyä saman vuoden kesäkuussa ilmestynyt Rolling Stonesin ensimmäinen single.

Karvisen autiotaloa vastapäätä on Avaruusseikkailu 2001. Tapani Leppälä on laman kourissa vuonna 1992 saanut läpi hökötyksen, joka olisi rohkea, rytmikäs ja moderni jossain muussa maailmassa. Osoitteessa Lönnrotinkatu 12 se on ainoastaan raivostuttava.

Fredan risteys on onnistuttu pitämään arvokkaana – Lars Sonck lyö tahtia ja muut kulmat pysyvät tempossa. Albertin risteys sen sijaan on kuin painajaisunesta. Elvis Presleyn Jailhouse Rock ilmestyy lokakuussa 1957. Samana vuonna Kaj Salenius suunnittelee Lönnrotinkadun ja Albertinkadun koilliskulmaan niin ruman talon, että jos olisin Vietti Nykäsen vastakkaiseen kulmaan suunnittelema klassisistinen kaunokainen, itkisin päivät pääksytysten.

Klaus Groth yritti varmasti parhaansa vuonna 1969. Alepan talona meille tuttu rakennus on epäilemättä näyttänyt piirustuksissa mukiinmenevältä, mutta livenä se ei lähde lentoon, toisin kuin The Whon keikka Woodstockissa samana vuonna. Ja Antti Miettinen, älä luule, että pääsisit pälkähästä! Kontribuutiosi osoitteessa Lönkka 20 pysyy hirvittävänä, vaikka laittaisin päähäni Sairaan kaunis maailma -elokuvasta tutut keltaiset lasit.

 

Olavi Uusivirta